Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Yksi politiikan mätäpaise puhkesi lopullisesti?

Vuodesta toiseen kokoomus, demarit ja keskusta ovat päättäneet nuorisojärjestöjen avustusten jaosta sulle-mulle periaatteen mukaisesti. Esimerkiksi viime jaossa keskustan nuoriso-, varhaisnuoriso- ja opiskelijajärjestöt saivat noin 1.150.000 euroa. Kokoomuksen ja demareiden avustukset olivat samaa suuruusluokkaa. Jopa vasemmistoliiton järjestöt saivat moninkertaisen summan perussuomalaisiin nähden. Tuo PS-nuorten saama avustus oli viime jaossa vain 29.000 euroa.

Perussuomalaisten syrjinnälle kehitettiin monenlaisia keinotekoisia syitä. Yksi niistä oli kriittisyys monikulttuurisuutta kohtaan. Tätä korosti erityisesti aiempi jaosta vastannut ministeri Paavo Arhinmäki. Ja samoilla perusteilla viimeisen jaon teki ministeri Pia Viitanen. Pohjana oli toimikunnan esitys. Tuon toimikunnan puheenjohtaja on kokoomusnuorten entinen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajana demarinuorten entinen puheenjohtaja…

Syrjivä menettely olisi varmaankin jatkunut hamaan tulevaisuuteen, elleivät perussuomalaiset olisi nostaneet meteliä ja ellei myös jonkinlainen sattuma olisi vaikuttanut suhmurointiin. Tuo sattuma oli kokoomusnuorten ohjelmiin kirjatut periaatteet ja niiden tulo julkisuuteen. Jyrkkien kirjausten rinnalla perussuomalaisten kriittiset näkemykset ovat todella lieviä.

Nyt poliittiselta syrjinnältä putosi pohja pois. Enää ei ole mahdollista jatkaa kuten ennen, vaikka tahtoa epäilemättä olisi.

Tänään esimerkiksi demareiden ja kokoomuksen nuorisojärjestöjen puheenjohtajat olivat valmiit arvioimaan avustusten jaon perusteet tavalla, jota perussuomalaiset ovat vaatineet.

Samalla tukien taso voitaisiin esimerkiksi puolittaa. Siihen tuskin löytyy halukkuutta muilta kuin perussuomalaisilta.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
terve järki
#1

Seuraavaan hallitusohjelmaan selkeä pykälä että nuorisojärjestöjen avustukset puolueen kannatuksen mukaan ja niitä leikataan aluksi 20 %;ia. Sillä saadaan ruotuun myös rkp:n ja kommunistien vanhat pioneerit tms marginaaliporukat !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tosiasia
#2

oikeastihan teidänkin pitäisi tietää että tukea jaetaan toiminnan laajuden mukaan, teillä ei ole toimintaa, joten ette tarvitse tukeakaan.
mutta teidän linjanne on valehdella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#4

Puolueen paikkamäärän mukaan, se lienee oikeudenmukaisin jakoperusta.

Toiminnan laajuus on liian väärinkäytöksille altis tapa, eikä myöskään ole moraalisesti suhteessa siihen minkä verran kansalaiset tukevat eri puolueiden näkemyksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Harri Lång
Hämmentynyt
#3

Kun tätä asiaa katselee siltä kannalta, että kyse on nuorisosta, niin kylläpä tulee totuudenmukainen kuva iskostettua nuorien mieleen.
Kotivasvatukseen kuuluva moraali ja etiikka on vain hienoja sanoja, joita ei tällä meiningillä kyllä ruokita.
Ulkokultaisuuttaan sitten kameroiden edessä ollaan niin huolissaan nykytilanteessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000