Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vihapuheesta pysyvä olotila

Viime vuonna maahamme muutti yli 32 000 henkilöä. Monien mielestä he kaikki ovat pakolaisia. Sitä mieltä oli vielä syksyllä esimerkiksi sisäministeri Petteri Orpo.

Silloin Orpon ja monen muun mielestä maahantulijoiden motiivien epäily oli rasismia!

Nyt niin Orpo kuin moni muukin on joutunut tunnustamaan arjen tosiasiat eli että suurimmalla osalla tulijoista päällimmäisenä motiivina on paremman elintason hakeminen. Jopa sana elintasopakolainen on nyt sallittu sanoa ääneen ja on yleisessä käytössä.

Ennen Suomeen päätymistä matkan varrella on kymmenisen turvallista maata. Miksi sitten kuitenkin raahaudutaan vaivalloisen ja kalliin matkan jälkeen Suomeen saakka? En vastaa, vaan tällä kertaa jätän johtopäätösten teon lukijoille.

Yhä useampi on siis muuttamut näkemyksiään kriisemmiksi maahanmuuton osalta. Samaan aikaan yhä pienemmäksi käyvä mukasuvaitsevien joukko tiukentaa näkemyksiään. Lähes jokainen eri mieltä oleva leimataan fasistiksi, rasistiksi ja natsiksi.

On ajauduttu sanalliseen vihanpitoon. Ja mikä ikävintä, tilanne kiristynee vielä nykyisestä ja siitä muodostunee melko pysyvä tilanne.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Niin ne vihapuheet tulevat tuolta suvakkien tulta syöksevistä nieluista ja ahdasmielisistä sieluista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tintti
#2

Kun katselen tuota syksyllä saapunutta tph porukkaa Tampereella, ei paljoa pakolaisista voida puhuakaan. Olisiko 1% joka on oikeasti pakolainen. Lopussa 99%ssa näen tappajia, murhaajia, raiskaajia jne … ja elintasosurffareita. Sivistys loistaa poissaolollaan. Ollan kuin Euroopan omistajat. Aito pakolainen ei noin käyttäydy.
Mistähän nuokin ovat saaneet ne tuhannet- kymmenet tuhannet dollarinsa joiden avulla ovat tänne luunsa hilanneet. Tuskin laillisin keinoin. Palkkatyöllä ei niiden maiden ansiotasoilla koskaan voi saada sellaisia summia kokoon. Ainoa tapa on ollut rikollinen – mallilla kuula kalloon ja omaisuus omiin liiveihin.
Suomessakin kestää kauan ennekuin kymppitonnin saa koottua tililleen laillisin keinoin – palkkatyöllään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tintti
#6

Tässä ed. kirjoituksessani on eräs malli joka ei ole vihapuhetta vaan silkkaa totuutta.

Valitettavasti totuus on tämä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

laskun maksaja
#3

Alkaa pikku hiljaa jurppimaan tuo keskustelu kulttuuri. Mikä hemmetin vihapuhe? Oikeesti. Ennen kuin sanoit jotain eriävää mielipidettä. Niin helvetti nyt se on vihapuhetta. Eiköhän olisi viisainta ottaa se lusikka kauniiseen käteen. Eikä anneta tulijoiden ohjailla miten tätä keskustelua käydään tässä maassa. Järki käteen. OIKEESTI. Oma kansa omassa maassa. Pitäisi olla mielipidevapaus oikeilla nimillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Veli Savolainen
Hämmentynyt
#4

Oli sitten kyseessä pakolainen tai elintaso sellainen, kotoutuminen Syyriasta tai Irakista Suomeen on tosi hankalaa. Miettikää asia toisinpäin. Jos sinä tai minä joutuisimne vaihtamaan maata, niin kaiketi helpointa olisi pyrkiä maahan, jossa on suurinpiirtein sama kulttuuritausta, uskonto ja arvomaailma. Suomalainen kotoutuisi vaivattomammin pohjoismaihin ja ” vanhaan” eurooppaan, mutta tuskaa tuottaisi monet islaminuskoiset maat
En minä ainakaan kovin hyvin pystyisi toimimaan ” maassa maan tavalla ” esim. Saudeissa, Pakistanissa…voisi olla tiukkaa jopa Turkissa.
On selvää, että meille tulee ongelmia mitä enemmän tänne tulee ihmisiä aivan toisenlaisista kulttuureista. Ei siinä vuodessa eikä kahdessa muuteta heidän asenteitaan, jotka ovat juurtuneet sukupolvien ajan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joosua
Tyytyväinen
#5

Presitenttikin on parissa puheessaan, osittain myöntänyt että ei aina varmaankaan, ole ajateltu tarkemmin seuraamuksa, kun näitä kansainvälisiä sopimuksia on allekirjoiteltu !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000