Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vihapuheeksi tulkitaan jo asiallinenkin kritiikki

”Perussuomalaiset tuomitsevat terroristien vihapuheen suomalaisia kohtaan ja länsimaisia arvoja kohtaan. Radikaalin islamistisen terrorismin uhka Suomessa on kohonnut ja samalla sisäinen turvallisuus on heikentynyt. Käynnissä oleva islamisaatioilmiö etenee koko ajan. Koska islamin normit poikkeavat länsimaisen yhteiskunnan normeista, laajamittainen muslimien maahanmuutto johtaa muslimien eriytymiseen isäntäyhteiskunnasta ja muslimiväestön kasautumiseen omille alueilleen, jossa vallitsevat islamilaiset arvot. Eurooppalaiset johtajat ja poliitikot vain katselevat, kun Euroopan kaupunkien kokonaisia alueita muutetaan ulkomaisiksi vyöhykkeiksi.”


Näin totesi perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Laura Huhtasaari eduskunnan kyselytunnilla.

”Edustaja Huhtasaari, me olimme samassa palaverissa. Me tuomitsimme silloin kaikenlaisen vihapuheen”, vastasi pääministeri Juha Sipilä pitäen näin Huhtasaaren arviota asiattomana vihapuheena.

Huhtasaaren arviossa jokainen kohta pitää täysin paikkansa. Ne ovat kieltämättä ikäviä tosiasioita, mutta silti ne on voitava sanoa selkokielisesti ja suoraan. Hurskastelun kaapuun pukeutuminen ja pään pensaaseen työntäminen johtavat vain ojasta allikkoon.

Allikon pohjalla on vain huonoja vaihtoehtoja.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Matti
Tyytyväinen
#1

Totuus on pikku hiljaa aukeamassa kansan syville reveille. Herääminen tuottaa kovaa tuskaa valtaeliitille ja tällä hulluudella helppoa rahaa tekeville. Asioista on vihdoinkin alettu puhua oikeilla nimillä. Tänään näyttää Risikko tuskailevan Irakin palautussopimuksen vaikeuden kanssa. Tähän on kaksi selkeää, ilmaista neuvoa:
1. Ruotsin puolelta ei tule yhtään uutta kiertolaista sisään.
2. Kielteisen päätöksen saaneet kootaan alkeellisille leireille (ilman ulospääsyä) pohtimaan tulevaisuuttaan ja havahtumaan siihen, ettei se tulevaisuus ole suomalaisen veronmaksajan kukkaro.
Siitä se lähtee lutviutumaan. Ja Sipilälle vielä kysymys kutsuhuudon järkevyydestä. Oli muuten Suomen historian kallein möläys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Counterpolitiikassa tiedotuksen rooli korostuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Benkku
Iloinen
#3

Näinhän se menee, minä olen oikeassa ja kaikki muut väärässä. Kun on 10% kannatus, niin pitää muistaa, että 90% on hiukka enemmän. Nyt pää pensaasta ja lakki kouraan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jarppa
Iloinen
#4

Benkku! Suomalaiset yli puoluerajojen on samaa mieltä Lauran kanssa (70-80%) tästä haittamaahanmuutosta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jopa oli väite
#6

no ei todellakaan ole. ihmeellinen työ- ja vapaa-ajan kaveripiiri sinulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Montako muslimia aiot ottaa elätiksi? Kai otat edes ne 11 jotka tulevat kaikkien suomalaisten vauvasta vaariin elätettäväksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Laura leimataan. Asiasta ei saa puhua. Perusteluja ei tule
Vihainen
#5

Tässä Sipilä,, Orpo & kumpp oppositioineen huitovat leimakirveen kanssa syyttäen Huhtasaaren faktapuhetta rasistiseksi, vihapuheeksi ja ties miksi.

Olisi jo aika kuulla kohta kohdalta Sipilän, Orpon ja muiden PERUSTELUT siitä, että miten Huhtasaari on puheenvuorossaan asioissa väärässä.

MITÄÄN PERUSTELUJA EIKÄ KESKUSTELUA HUHTASAAREN PUHEENVUORON AIHEISTA EI OLE OLLUT, EI OLE NYTKÄÄN, EIKÄ TULE OLEMAAN !
AINOAT KOMMENTIT OVAT LEIMAKIRVEELLÄ HUITELU !

Noinko Suomessa oleva akuutti, vakava, taloudellisesti kallis, kaikille vahingollinen ja tästä kauas tulevaisuuteen ulottuva aihe sivuutetaan puhumatta siitä sanaakaan syyttäen sitä vihapuheeksi?

Perusteluja on turha edes odottaa tulevan, koska tuo Huhtasaaren puheen jokainen kohta on täyttä totta eli faktaa. Sitä ei voida kiistää ja siksi siitä ei keskustella. Se kuitataan vihapuheena, piste.

Huhtasaaren esittämistä faktoista EI EDES KESKUSTELLA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000