Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Terrorismin syy ei ole syrjäytyminen, vaan Isis ja islam

”Suvaitsevien, hyvien ihmisten” vakioselityksen mukaan terrorismin syynä on syrjäytyminen. Näin arvioi myös pääministeri Juha Sipilä televisiossa maanantai-iltana.

Todellisuudessa tilanne on usein päinvastainen. Terroristit ovat koulutettuja, ja heillä olisi ollut kaikki edellytykset vähintään keskivertokansalaisen elämään.

Pääasiallisena syynä on islamin uskonto, joka kannustaa taistelemaan itsemurhaterroristeina uskonnon ja sen lupaaman ikuisen elämän puolesta.

Manchesterin hirmuteon tekijä oli libyalaistaustainen 22-vuotias Salman Abedi, joka oli opiskellut Salfordin yliopistossa taloustieteitä vuodesta 2014 alkaen. Hän kävi Libyassa ennen hirmutekoaan.

Iltalehdessä Salfordin yliopiston tiedustelu- ja turvallisuusopintojen ohjelmajohtaja Dan Lomas kertoo, että jihadistinen terrorismi on tällä hetkellä Britannian suurin turvallisuusuhka. Irakista ja Syyriasta on palannut Britanniaan viranomaisten arvion mukaan 300-400 henkilöä.

”Isisin propaganda inspiroi niitä, jotka haluavat tehdä iskuja. Isku Manchesterissa on yksi monista, jotka ovat olleet Isisin inspiroimia.”


”Mielestäni isku paljastaa, että Britannian tiedustelupalvelulla on suuria ongelmia. Isku oli hienostuneempi, kuolettavampi ja monimutkaisempi kuin aikaisemmat iskut. Tässä iskussa ei käytetty veistä tai asetta, vaan pommia, jolla saatiin aikaiseksi mahdollisimman paljon uhreja ja vahinkoja. Tämä on todellinen ongelma Britannian turvallisuudelle, tähän pitää varmistautua.”


Geopolitiikan tutkija Alan Salehzadeh analysoi IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa terrorismin uhkaa Suomessa.

Iranilaistaustainen Salehzadeh painotti, että ”ei pitäisi sallia, että jihadistit liikkuvat vapaalla jalalla täällä. Monet heistä ovat menneet sotimaan Isisin riveihin viattomia Lähi-idän muslimeja vastaan, nyt palanneet Suomeen ja heillä on integroitumisprosessi Suomessa. Heidät pitäisi karkottaa. He ovat tikittäviä aikapommeja. Milloin vain tulee käsky, he voivat uudelleen radikalisoitua ja tehdä väärin. Ne, jotka ovat sotineet, pitäisi karkottaa.”


Terrori-iskun riski myös Suomessa on todellinen, vaikka sitä halutaan vähätellä. Sanotaan, että ”kyllä sossun tädit ja Supon sedät hoitavat hommansa”.


Valitettavasti näyttää siltä, että herääminen tapahtuu vasta sitten kun jotakin kauheaa on tapahtunut.

Mielestäni terroriteon todennäköisyys on sitä pienempi, mitä pienempi riskiryhmä on. Siksi Isiksin riveihin lähteneiden Suomeen palaaminen tulee estää. Jos lakipykälät eivät sitä salli, niin eduskunta muuttakoon niitä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
mättää tosi pahasti
#1

Rautatien torin laittomien maahanmuuttajien ”mielenosoitus” on islamistien työvoitto Suomessa. Täysin käsittämätöntä, miten tämän Suomessa kielteisen päätöksen saaneiden matujen leirin annetaan olla ja laajeta näyttävällä paikalla.

Erityisesti tämän leirin osalta, ja muuallakin esille tulevien mamujen puheenvuorojen yhteydessä, tuntuu vastenmieliseltä, että he ”neuvovat” suomalaisia, miten ei saa luovuttaa, milloin mihinkin laki- tai sopimuspykälään vedoten, mamuja takaisin kotimaihinsa, joissa on sitä ja tätä, mikä estää palauttamisen.

Lehtitietojen perusteella matut eivät edes aina ole tulleet ns. kotimaistaan, vaan ovat asuneet vuosia jossain muussa maassa ihan rauhassa. Miksi matuja ei palauteta näihin maihin, joista he oikeasti tulevat ja joissa ovat mahd. asuneet vuosikausia?

Kaikki tämä osoittaa, että Geneven pakolaissopimus ei vastaa enää tämän päivän tarpeisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Täytyy toivoa, että Jan Vapaavuori poistaa tämän häpeällisen matuleirin. Nythän Vihreiden kaupunginjohtajat Sinnemäki ja Sauri ovat kaupunkia johtaneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Myös sanonta jota Soiniki viljelee pelolle ei saa antaa valtaa on outo ja Alan Salehzadeh sanookin pelko on terveellisä.
”Pelon kautta pystyy analysoimaan asioita ja muuttamaan suhtautumistaan. Voi päivittää omia ajatuksiaan ja rakentaa uudestaan omaa järjestelmäänsä, jotta pystyy suojelemaan hienoa ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Pelko on siksi terveellistä, Salehzadeh perusteli.”
Olen Alanin kanssa täysin samaa mieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#3

Muslimien kulttuurin ytimeen kuuluu sota ja vaino muunuskoisia kohtaan, ”malttimuslimi” on vain vältellyt velvollisuuksiaan.
Vähemmälläkin järjellä varustettu tajuaa että ”muslimipakolaisia” ei voi onnistuneesti kotouttaa kuin toiseen muslimimaahan.
Jos ”muslimipakolaisen” jota muslimivaltio kieltäytyy vastaanottamasta sijoittaa kristittyyn yhteiskuntaan hautoo kuvaannollisesti ja käytännössä kyytä povellaan, uhkaa ja rasitetta riittää…
Eurooppaan on päästettävä vain rajoitettu määrä tarkan seulan läpikäyneitä pakolaisia jotka eivät ole muslimeja, kaikki muu avustaminen on tehtävä turva-alueilla ja pakolaisleireillä konfliktialueilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000