Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Soteratkaisu perussuomalaisten tavoitteiden mukainen

Perussuomalaiset julkistivat parisen vuotta sitten oman mallinsa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi. Nyt voimme tyytyväisenä todeta, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa lopulliseen muotoon neuvoteltu ratkaisu on pitkälti perussuomalaisten tavoitteiden mukainen.

Ratkaisussa yhdistetään perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalipalvelut yhden maakunnallisen organisaation alle. Tämä mahdollistaa paremmat palvelut ja ilmeisesti myös nykyistä kustannustehokkaammin.

Perussuomalaiset ovat valmiit menemään  jopa nyt päätettyä pidemmälle. Myöhemmin soten ohella saman organisaation alle pitää koota myös muut palvelut, joiden järjestäminen vaatii peruskuntaa laajemman väestöpohjan. Näitä palveluja ovat esim. ammatillinen koulutus, maankäytön suunnittelu ja maakunnallinen edunvalvonta. Samalla päätöksentekoa muutettaisiin niin, että ylintä päätösvaltaa käyttävä maakunta/piirivaltuusto valittaisiin suorilla vaaleilla kuntavaalien yhteydessä. Lisäksi maakunnille/piirikunnille annettaisiin verotusoikeus, jolloin nyt valtion ja kuntien budjettien kautta kiertävät verorahat siirtyisivät suoraan maakunnille/piirikunnille.

Nyt on saatu aikaisesti ratkaisu, joka on suhteellisen nopeasti toteutettavissa. Myöhemmin se on helposti kehitettävissä laajemmaksi ratkaisuksi, jolloin voidaan luopua monista nyt erillään toimivista ylikunnallisista ”hallintohimmeleistä”.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000