Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

6 kommenttia

Suomalaisuuden Liitto ry:n tavoitteena on herättää ja vahvistaa kansallista tietoutta ja ajattelutapaa sekä edistää suomalaista ja suomenkielistä kulttuuria. Suomalaisuuden Liitto perustettiin kirjailija Johannes Linnankosken aloitteesta vuonna 1906.

Liitto vaalii suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta, lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa sekä kansanvaltaista ajattelutapaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä henkisen ja aineellisen kulttuurin eri aloilla sekä ylläpitää yhteyksiä ulkomailla oleviin suomalaisiin ja suomensukuisiin kansoihin. Liitto harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa, huolehtii suomalaisesta lippu- ja sukunimikulttuurista sekä järjestää esitelmä-, ja keskustelutilaisuuksia.

Suomalaisuuden Liiton kunniajäseniä ovat muun muassa kenraali Jaakko Valtanen ja valtioneuvos Riitta Uosukainen. Vuoden 2018 lopussa Suomalaisuuden Liitolla oli 1 364 jäsentä.

Suomalaisuuden Liitto on saanut toimintansa pyörittämiseen pientä rahallista tukea valtiolta. Nyt sitä ei enää myönnetty, joten Suomalaisuuden Liitto joutuu ajamaan toimintansa minimiin.

Nykyisten päättäjien arvomaailma on kuitenkin lievästi sanottuna ihmeellinen. Esimerkkeinä mainittakoon, että sosiaali- ja terveysministeriöltä Suomen Somalialaisten Liitto sai 175.000 euroa ja Suomi-Somalia Seura 115.000 euroa. Toki näille tahoille myötämielisiä rahanjakajia on monia muitakin.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Reijo , suunta näyttää olevan kuvaamasi tyylinen !?! Vielä ihmetellään jos Suomalaiset eivät ole aivan tyytyväisiä rahanjakoon ?! Verovaroin tupsutellaan rahojamme !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tane
#2

Somaliyhdistyksiä löytyy monia kymmeniä jotka saavat Veikkausvaroista useita miljoonia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Reijo ja Ystävät. Nykyisten päättäjien arvomaailma on maailmanruhtinaan arvojen mukainen. Se ei pysty muuta olemaan, kun toista Herraa ei kaivatakkaan ja enemmistökansan kuormaa vain, kartutetaan ja piiskaa luvatta huidellaan ja maahantulleiden varallisuus asemaa parannellaan; sekä omaväki hijaiseksi mielellään saatellaan. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pilkunviilaaja
Iloinen
#4

valtioneuvos Riitta Uosukainen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomalaisuuden liiton pitäisi tarkkaan lukea, millä perustein esim. somalien yhdistykset saavat rahaa.
Jotain niistä tavoitteista voisi varmasti soveltaa Suomalaisuuden Liitonkin hakemuksiin ja näin perustella rahan myöntämistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ja jos vastaavin perustein ei myönnetä, niin on todistusaineistoa järjestelmällisen suomalaisten syrjinnän nostamiseksi pöydälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000