Vanhan sanonnan mukaisesti valta sokaisee. Jälleen kerran se on osoitettu todeksi Timo Soinin hahmossa. Ja jälleen kerran on käynyt niin, että menestyksen ja vallan sokaisema on kaatunut luultuaan olevansa korvaamaton ja aina oikeassa.

Olin aikoinaan aktiivinen Keskustan jäsen. Sitten kepulaiset Jyväskylän puoluekokouksessa vuonna 1994 peloteltiin myönteiselle EU-kannalle. Omalta osaltani päätin, että minä en nouse Brysselin junaan.

Pitkään olin politiikan ulkopuolella, mutta seurasin silti asioita tiiviisti. Huomasin, että Perussuomalaiset puolueena arvostaa suomalaisuutta ja kansallista päätöksentekoa väheksymättä silti muita kulttuureja ja kannattamalla kansainvälistä yhteistyötä silloin kun se on Suomen ja suomalaisten kannalta järkevää.

Huomasin myös, että Perussuomalaisten toiminta oli muita puolueita demokraattisempaa. Puoluekokouksessa jokaisella jäsenellä oli ja on edelleen yksi ääni. Demokratia toimii suoraan, ei kabinettien ja junttaporukoiden kautta.

Huomasin myös, että puolueen johto kiersi kentällä kuulemassa mitä mieltä kansalaiset ovat. Ja mikä tärkeää, nuo näkemykset huomioitiin puolueen politiikassa.

Moni muukin huomasi samat asiat. Puolueen jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti. Yhteishenki oli hyvä ja talkootyölle löytyi tekijöitä. Vaaleissa tuli tuplajytky.

Pikkuhiljaa tilanne kuitenkin kehittyi huonompaan suuntaan. Timo Soini kuunteli kansalaisia vain toisella korvalla. Siitä toisesta korvasta kaikki pulppusi ulos.

Timo Soini alkoi kertoa, mitä mieltä on oltava. Hän halusi yksin määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän oli menestyksen ja vallan sokaisema.

Puolueen jäsenet huomasivat tilanteen ja eivät sitä hyväksyneet. Puoluekokouksessa he selvin numeroin valitsivat toisenlaisen tien.

Kaikki tapahtui prikulleen demokratian pelisääntöjä noudattaen. Sitä eivät Soini ja hänen lakeijansa silti hyväksyneet. He asettivat henkilökohtaiset hillotolppansa etusijalle.

Jotkut heistä puhuivat Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen oman poliittisen kodin menettämisestä. Tosiasiassa puolue on täysin sama kuin ennenkin. Vain painotuksissa ja tavassa tehdä politiikkaa tulee muutoksia. Kansalaisia kuunnellaan jälleen molemmilla korvilla.

Loikkarit eivät päätöstä tehdessään ymmärtäneet, että Terho-kodissa ei ole tulevaisuutta.

Ikävä tapahtuma kääntyy kuitenkin Perussuomalaisten voitoksi. Puolueen terve runko jäi jäljelle ja kieroutumien vuoksi passivoituneet ovat palaamassa tai ovat jo palanneet.

Kaiken jälkeen olen tyytyväinen, sillä Perussuomalaiset on myös jatkossa merkittävä suomalainen puolue.