Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Rädyn moraalittomuus kokoomuslaista minä-minä itsekkyyttä

Kokoomus on viimeisen vuoden ajan kiillottanut julkikuvaansa peittääkseen Kataisen hallituksen täydellistä epäonnistumista.

Kiillotus ja huomion kääntäminen muualle on onnistunut liiankin hyvin, mutta jossakin vaiheessa kupla aina puhkeaa. Niin on nytkin käymässä.

Kevan hallituksen pj. Laura Räty (kok) sanoi Merja Ailus -kohun aikoihin näin: ”Näiden viimeaikaisten tapahtumien ja toimitusjohtajan kanssa käymieni keskustelujen perusteella totean, että toimitusjohtajalla ei ole sellaista arvostelukykyä, jota julkisen eläkelaitoksen johtajalta itse edellytän. Siksi joudun ikäväkseni toteamaan, että näiden viimeaikaisten tapahtumien johdosta toimitusjohtaja ei nauti minun henkilökohtaista luottamusta.”

Ailus menetteli juridisesti oikein. Hän käytti ”luontaisetuja” Kevan hallituksen hyväksymällä tavalla. Niin sanottu yleinen mielipide eli kansakunnan moraali oli kuitenkin toista mieltä. Se ei hyväksynyt kohtuuttomaksi katsomiaan etuuksia. Ailus joutui lopulta eroamaan.

Myös Laura Räty on mitä ilmeisemmin toiminut laillisesti. Sen lääkärifirman ”verosuunnitteluun” erikoistuneet juristit lienevät hyvin varmistaneet. Kyse on siis muusta, kyse on Ailuksen tapaan moraalista. Siitä mikä on yleisen näkemyksen mukaan hyväksyttävää ja mikä ei.

Ailuksen ja Rädyn tapaukset ovat toisiinsa rinnastettavat. Rädyn tapaus on kuitenkin moraalisesti ”painavampi”, sillä hän oli erottamassa Ailusta.

Mielestäni Rädyn eroamiselle on vähintään yhtä painavat perusteet kuin Ailuksen eroamiselle. Rädyn pitäisi siis ymmärtää erota. En siihen kuitenkaan usko, sillä eron myötä Kokoomuksen iloiseen selfie-ilmeeseen tulisi ikävä särö.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Simo Hovari
#1

Eiköhän Laura ole maksanut tuolloin virkalääkärinpalkastaan ihan riittävästi veroja. Jos vielä pitkän työpäivän jälkeen pitää vastaanottoa, niin ei ole k
ovin kohtuutonta jos useamman vuoden ajalta tienaa aika naurettavan 20 k€.

Jos tätä rinnastetaan vaikka kansanedustajien verottomiin kulukorvauksiin, niin kukahan täällä kusettaa kansaa.

Vai olisiko Lauran pitänyt tehdä kuten Perujen – ”Persu ei persettään myy – vaan antaa ilmaiseksi”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Antsu
#2

Anettakoon sama ”laillinen” mahdollisuus myös duunareille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000