Punavihreä anarkismi on torjuttava, syyllisiä on rangaistava
”Nyt riitti Suomen kirkon anarkia ja Eroakirkosta.fi sai merkintäni. Raja tuli vastaan kun sekoanarkopapit alkoivat julistaa omaa lakiaan.”
Näin kirjoitti kansanedustaja Mika Raatikainen (ps) twitterissä.
Taustalla on punavihreiden anarkistinen toiminta ja sen puolustelu. Esimerkiksi Oulunkylän seurakunnan pastori Marjaana Toiviainen yritti estää poliisin toiminnan sen täyttäessä omia lainmukaisia velvollisuuksiaan. Kirkko ja kaupunki -lehdessä teko ja sen takana oleva ajattelutapa on saanut kirkon piirissä melskaavien punavihreiden hyväksynnän.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on aiemmin todennut, että ”on parempaa väkivaltaa”. Selkosuomeksi se tarkoittaa, että lakeja voidaan rikkoa silloin, kun se palvelee omaa poliittista tai muuta näkemystä.
Nyt tuo ajattelu- ja toimintatapa on hyväksytty myös kirkon punavihreiden keskuudessa.
Entä jos perussuomalaiset ilmoittaisivat, että he hyväksyvät esim. poliisin toiminnan estämisen ja väkivallan silloin, kun se palvelee perussuomalaisten poliittisia päämääriä?
Seurauksia ei ole vaikea kuvitella. Punavihreä mukasuvaitsevaisto saisi lievästi sanottuna hepulin.
Jos hyväksymme nyt punavihreiden piiriin levinneen laittomuuksien ihannoinnin, se johtaa ennenpitkää tässä yhteiskunnassa hallitsemattomaan tilanteeseen. Siksi se on tuomittava jyrkästi ja laittomuuksista on rangaistava.
Tekstin aiheet:
Jos ei halua Kirkko ja Kaupunki lehteä, sen voi ruksata ”lehtikieltoon”.
Jos eroat nyt kirkosta, joudut maksamaan koko vuoden 2017 veroa.
Olisiko nyt aika erottaa kirkko valtiosta?
Jo nyt pitäisi poistaa rahallinen avustus niiltä seurakunnilta, jotka mm. hyysäävät laittomasti maassa olevia. Huom. kansanedustajat Eduskunnassa!
Helsingin Diakonissalaitos ei ota suomalaisia asunnottomia Hermannin Diakoniataloon, vaan paikat on varattu ulkolaisille matuille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toivottavasti olet jo eronnut kirkosta, ettei tarvitse valittaa, vaikka tänään eroaisin, niin koko vuodelta on maksettava.
Miten on tilanne, jos olet maksanut seuran jäsenmaksun tältä vuodelta, ja eroat nyt. Saatko loput takaisin, vai jääkö koko jäsenmaksu seuralle?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ev.lut. kirkon toiminta on pöyristyttävää.
Voiko hälytysajoneuvon kulun estämistä kutsua muuksi kuin anarkiaksi? Ei käsittääkseni voi.
Ulla Appelsiin kirjoitti hienon ja totuudenmukaisen kirjoituksen asiasta.
(löytyy googlaamalla)
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hämmästyn suuresti jos tämä virantoimituksessa olevaa poliisia vastustanut pappi ei saa teostaan mitään tuomiota. Tästä papista on tehty valituksia mutta hänen seurakuntansa pitää niitä vihapuheena ja seisoo pappinsa tekojen takana. Kuka enää haluaa tukea tälläistä seurakuntaa joka on lähtenyt ihan väärälle tielle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jotenkin ihmetyttää tuo VIHAPUHEEN valikoivuus.
Sanopa mamuista jotain kriittistä, niin heti häkki heilahtaa, vähintään leivätön pöytä kutsuu.
Virkamies kuntaamme ja sen laiken noudattamista saa solvata estottomasti. Lisäksi on havaittavissa selvää kiihottamista lain noudattamista vastaan.
Eiköhän monet noista julkisuuden ulostuloista täytä vihapuheen tunnusmerkit? Joukossa muutama kansanedustajakin, veroilla elävien kirkonedustajien lisäksi.
Missä ovat nämä vihapuheita kyttäävät poliisit?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä Suomen ev. lut. kirkko on jo vuosikausia ollut väärällä tiellä. Kari Mäkinen ja Irja Askola (joka onneksi jää syksyllä eläkkeelle) ovat johtaneet kirkkoa kohti tilannetta, josta ei voi muuten päästä eroon, kuin erottaa kirkko valtiosta (niin kuin Norjassa). Vihervasemmisto hoitaa kirkon sisäisiä asioita. Tämä Oulunkylän srk:n pappi ei ole ainoa kirkon sisällä huseeraava Jeanne d´Arc (joka laittomia matuja yrittää pelastaa). Papitkaan eivät kunnioita kirkon omia ohjeistuksia (mm. vihkimällä samaa sukupuolta olevia kirkossa). Migrin kielteisiä turvapaikkapäätöksiä luetaan kirkoissa ja jotkut seurakunnat piilottelevat käännytyksen saaneita tiloissaan.
Kirkko ja Kaupunki lehden uusi päätoimittaja MTV:n haastattelussa Pääsiäisenä:
Pappi Jaakko Heinimäki paperittomien suojelusta: Laki ei aina oikeudenmukainen – myös kirkolla velvollisuus kapinoida.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Allahin pastoritar Marjaana Toiviainen häpäisi Jeesuksen jo kolme vuotta sitten – ja häpäisee edelleen!
Ja vieläpä pääsiäisenä.
15.04.2017 23:56, 56530 lukukertaa
Matuleiriä Helsingin Rautatientorilla ylläpitävä pastoritar Marjaana Toiviainen ei malta olla ilmaisematta perversioitaan kristinuskoa ja Raamatun sanomaa kohtaan edes pääsiäisenä.
Hän on vaihtanut taustakuvakseen Facebookissa Elisabeth Ohlsonin teoksen, jossa Jeesus ja kaikki opetuslapset ovat naisia ja osa kyseenalaisesti pukeutuneina.
Tiedä sit kuuluuko tää normaaliin kristinuskoon, vai onko kyse jostain huu haa hihhulista??????
Jokainen päätelkööt itse!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ps. Herra Tossavainen tuppaa olee tää juttu samankaltainen, kun toi ABC:n syyttely. Jostain kun luet se riittää, ei sitä tarvitse tarkastaa. Kysyitkö muuten Savitaipaleen bensanhintoja ABC vastaan muut?
Itse olen eronnut kirkosta jo vuosia sitten ei sen puoleen, enkä siitä ole sukulaisilleni numeroa tehnyt.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti