Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Puhemies Heinäluoma toimi asiattomasti kyselytunnilla

Eduskuntavaalit lähestyvät, ja se on helposti aistittavissa täällä eduskunnassakin. Erityisen hermona ovat demarit, sillä kaiken kohelluksen jälkeen gallupit näyttävät historiallisen alhaisia lukuja.

Saman hermoilun piikkiin lienee laitettavissa puhemies Eero Heinäluoman toiminta eduskunnan eilisellä kyselytunnilla. Tuolloin perussuomalaisten Kimmo Kivelä kysyi venäläisten kiinteistökaupoista. Heinäluoma kuitenkin torppasi kysymyksen kokonaan vedoten siihen, että oikeusministeri ei ollut paikalla.

Mielestäni puhemies toimi tavalla, jota ei voida hyväksyä. Kyllä hän varmaan ymmärsi, että paikalla ollut varapääministeri Antti Rinne olisi voinut vastata ensimmäiseen kysymykseen. Hän varmasti tiesi, että totuttuun tapaan jatkokysymykset ovat sellaisia, että niihin vastaavat eri ministerit.

Puhemies Heinäluoma saa kysymykset tietoonsa ennen täysistunnon alkua. Jos hän olisi toiminut korrektisti, hän olisi voinut ilmoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmälle, että hän ei hyväksy kysymystä. Sen jälkeen olisi voitu kysyä jostakin muusta aiheesta.

Toiminta oli niin selvää poliitikointia, että sitä ei pitäisi tapahtua puhemiehen korokkeella istuttaessa. Jos Heinäluoma haluaa arvostella ja syrjiä perussuomalaisia, niin oikea paikka sellaiseen on esimerkiksi Hakaniemen tori.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Mara
#1

Näin pääsi käymään. Arka aihe , mutta asiallinen kysymys

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pekkis
#2

En ihmettele yhtään. Ei näitten persutrollien huuteluja kukaan jaksaisi koko päivää kuunnella. All talk no muscle koko puolue, todellisia poliittisia vellihousuja, joilla rahkeet ei riitä mihinkään vakavaan toimintaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000