Aiemmin journalistin ohjeiden johdannossa luki: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: ”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Todellakin.

Ennen vaadittiin ja luvattiin oikeita ja olennaisia tietoja. Nyt lukija/katsoja/kuulija saa vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Muutos on merkittävä ja huonompaan suuntaan.

Aiemmin toimittajille kaupallisuus oli kauhistus. Erittäin tarkasti huolehdittiin, että ei sorruttu jonkun yrityksen mainostamiseen eli puffaamiseen. Tänä päivänä tilanne on toinen. Nyt estoitta puffataan yrityksiä, jotka toimivat toimittajien omien poliittisten tavoitteiden mukaisesti. Ja estoitta maalitetaan yrityksiä, jotka toimivat toisin.

Finlayson on siitä hyvä tai ikävä esimerkki. Mainonnan ammattilaisena yrityksen toimitusjohtaja Tuomas Kurttila on oivallisesti vedättänyt toimittajia. Tiedotusväline toisen perään on haastatellut Kurttilaa. Yrityksen sanoma on mennyt perille ilmaiseksi. Ja kauppa on käynyt.

Kärkkäisen tavarataloketju on myös hyvä tai ikävä esimerkki, mutta päinvastaisesti. Helsingin Sanomat käynnisti yritykseen ja sen omistajaan kohdistuneen hyökkäyksen, nykykielellä sanottuna maalituksen. Sen jälkeen tiedotusvälineet ja toimittajat ovat toimineet sopulilauman tavoin.

Onko tämä objektiivista ja neutraalia journalismia? Ei toki. Hyvä journalistinen tapa on nykyään yhtä kuin ”oikeus vastaanottaa punavihreitä tietoja ja mielipiteitä”.