Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Loikkarit ovat luusereita, aivan kuten Timo Soini sanoi

Perussuomalaiset noudattavat suoraa jäsendemokratiaa. Puoluekokouksessa jokaisella puolueen jäsenellä on oikeus ilmaista mielipiteensä. Niin tehtiin Jyväskylässä.

Puoluekokouksen selvä enemmistö oli tehtyjen päätösten takana. He halusivat muutoksen. He halusivat, että puolue seisoo ryhdikkäämmin omien tavoitteittensa takana. Niiden asioiden takana, joiden vuoksi puoluetta on äänestetty ja joiden vuoksi hallitukseen on menty.

Pidin mahdottomana tilannetta, että puolue hajoaisi. Olihan Timo Soinikin juuri vähän ennen sanonut, että ”ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön” ja että ”pidän loikkareita luusereina”. Näin sanoi Soini, joka aiemmin oli tunnettu puheittensa mittaisena miehenä.

Sampo Terho, Simon Elo ja moni muu loikkari onnitteli Halla-ahoa valinnan johdosta ja vakuutti yhteistyöhalukkuuttaan. He valehtelivat.

Olin järkyttynyt, kun Elo televisiossa puhui puolueen kaappaamisesta. Hän myös väitti, että taustalla oli kovaa junttaamista. Hän valehteli. En huomannut pienimmässäkään määrin, että ketään olisi painostettu ”halla-aholaisten ehdokkaiden” taakse. Päinvastoin, sillä puoluekokouspaikalla jaettiin Terhoa tukevaa mainosmateriaalia, mutta ei Halla-ahoa tukevaa. Lisäksi ennen puoluekokousta loikkarit julkisesti ja kahdenkeskisesti vetosivat Terhon puolesta.

Lopputulos oli se mikä oli siksi, että jäsenkunta halusi muutoksen. Toinen lopputulos oli, että loikkarit eivät tuota muutosta halunneet.

Loikkareiden mielestä parempi vaihtoehto oli mustien autojen takapenkillä istuminen ja pään nyökyttely vallan kammareissa eli omavaltainen luopuminen puolueen yhdessä sovituista tavoitteista ja jäsenistön tahdosta.

Loikkarit pääsivät takaisin hallitukseen, koska he lupasivat noudattaa nykyistä huomattavasti Eu-myönteisempää politiikkaa eli yhteistä Eu-budjettia, Eu-veroja, Eu:n oikeutta ottaa lainaa jäsenmaiden ohi ja niiden vastuulla. Käytännössä nuo päätökset tulevat viemään jälleen ison osan kansallisesta päätösvallastamme.

Loikkarit pääsivät takaisin hallitukseen, koska he sitoutuivat myös lepsun maahanmuuttopolitiikan taakse. Se siis tarkoittaa, että ei pidetä kiinni edes niistä asioista, joista oli sovittu hallitusohjelmassa.

Minä olen arvostanut suomalaisissa eniten rehellisyyttä. Kun tätä hyvää perusarvoa loukataan oman puolueeni sisällä, pidän sitä erittäin tuomittavana tekona. Samaa mieltä on myös loikkareiden halveksima puolueen kenttäväki, sillä puolueen nettilehden kyselyssä 84 % tuomitsee pettureiden toimet. Vastaajia on noin 6500 eli kyselyn tulos on kattava.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Joosua
Tyytyväinen
#1

Nythän perusS./muutosvoimilla on mahtavat, mahdollisuudet, ajatelkaahan että, teillä on sama puolueohjelma, toiset ovat hallituksessa toiset oppositiossa !!? Missäs asioita voisi paremmin viedäläpi ?? Nyt tarvitaan mattia/viisautta. Ystäviä on.molemmin puolin,! Harvinainen tilanne . Ei niin pahaa ettei jotain Hyvää !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Apostoli
Utelias
#3

Näin on! Jätetään sillat polttamatta. Oliko tämä suunniteltu juttu? Perussuomalaiset kerää huimaa kannatusta oppositiossa ja kuitenkin ovat tavallaan hallituksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Utelias
#2

Huomenna tulee telkkarista Eduskunnan kyselytunti.
Millä asenteella porukat tulevat saliin ja istuvatko sopuisasti
vanhoilla paikoillaan?
Toivottavasti sivistynyt käytös näkyy kansanedustajien olemuksista,
puolin ja toisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000