Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Loikkareiden puheet osoitus moraalin rappiosta

Kaj Turunen teki sen mitä oli pitkään harkinnut. Kantti ei kestänyt paluuta perussuomalaisiin, joten suunnaksi tuli kokoomus. Onhan se käytännössä ainoa mahdollinen puolue, jossa Turusella on pienen pienet mahdollisuudet kansanedustajan paikan uusimiseen. Turunen tarttui ajoissa oljenkorteen.

Turunen teki sen, mikä hänen kannaltaan on järkevintä. Sen sijaan loikkareiden puheenjohtajan Sampo Terhon reaktio kaksinaismoraalissaan ei yllä edes heikoimman kesäteatterin tasolle.

”Onhan se nimittäin huikeaa komediaa, kun poliittisen nykyhistorian suurimman joukkoloikkauksen perussuomalaisista salassa kansalta ja kansanvallalta junaillut sinisten puheenjohtaja syyttää ääni väristen Turusen loikkaa sinisistä kokoomukseen ”salaiseksi likaiseksi peliksi”, ”juonitteluksi” ja toivoo vastaavien tapahtuvan ”vain vaalien kautta”, kirjoittaa asiantilaa mainiosti kuvaillen Iltalehden toimittaja Tommi Parkkonen.

Terhon tasolle valheiden levittelyssä yltää vain Timo Soini. Hän ennen perussuomalaisten puoluekokousta kielsi mahdollisimman jyrkin sanakääntein loikkaushuhut. ”Minäkö olisin Juudas Iskariot?”, hän kysyi. Myöhemmin teoillaan Soini todisti olevansa pettäjä, pahuuden esikuva Juudas Iskariot.

Näiden tapahtumien jälkeen on vaikea tuntea edes sääliä loikkareita kohtaan. Sitä saa mitä tilaa.

Ennustin viime syksynä, että loikkareihin iskee paniikki vapun tietämissä. Näin myös kävi.

Turunen oli ensimmäinen jatkoloikkari. Muita seuraa perässä, sillä jopa siniset ymmärtävät, että puolueen taival päättyy seuraavissa eduskuntavaaleissa. Siksi Terho saa tulla median eteen uusien selitysten kera viimeistään soteäänestysten jälkeen eli juhannuksen jälkeen.

Kävin loikkareiden kansanedustajat nimi nimeltä läpi ja arvioin kunkin tulevaisuutta. Lopputulema oli, että noin kolmannes tulee siirtymään toisiin puolueisiin, kolmannes yrittää eduskuntaan loikkeripuolueessa ja kolmannes laittaa rukkaset naulaan.

…………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Täyttä asiaa Tossavaiselta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Mitä se Terho messuaa? Jos Turunen ei löytänytkään kadonnutta kotiaan Sinisistä, niin tottakai täytyy etsintää jatkaa. Kyllä kodittomana on ikävää olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Tyytyväinen
#3

Kyllähän Sampo on säälittävä tapaus, joka jää Soinin ohella historiaan Suomen politiikan Juudaksena.. Olisi mukava tietää, mitä päässä liikkuu. Kun Sotesoppa on lautasella, ketään ei kiinnosta Sampo tai Timo. He ovat se kansakunnan yhteinen kusitolppa. Siinä heidän henkinen perintönsä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Loikkaako Soini seuraavaksi ?

Soinin Brysselin miljoona palkkainen Brysselin virka on vielä saavuttamatta vaikka se on tehnyt työtä täysillä sen eteen 3 vuotta Persettä myyden. Nyt Hallitus on kaatumisen partaalla lähes viikottain joka olisi Soinin poliitisen uran loppu !

Soini koputaa Brysselin ovea nyt vimmatusti nuolemalla niin merkkeliä kuin Ranskan uutta Presitenttiä kuin Kataista ja Stuppia,Ninistöä ja Vapaavuorea ,Soinin jouksee ympäriinsä koputtamaan Brysselin ovea kilpaa ajan kanssa joka on loppumassa .
Brysselistäpäin katsottuna Soini on ollut väärässä puolueessa ja nyt keksitty uusi Eu:n ja Brysselin perseen nuoluun keskittynyt Siniset ei ehkä vakuuta täysin Brysselin päättäjiä joten epäilen että Soinile ei jää mitän muuta vaihtoehtoa kuin loikata Kokoomukseen !
Näin se varmistaisi sen että Brysslein miljoona palkkainen virka aukeisi ja jos sitä ei tulis niin poliittinen ura näin voisi jatkua joka on nyt vaakalaudalla 3 vuota jatkuneen perseen myynnin seurauksena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kannataa muistaa että Persujen ääniharavalla Soinilla ei ole enään yhtään entistä äänestäjää jäljellä kaikki on haihtunut kuin tuhka tuleen Timon Perseen mynnin seurauksena.

Timo tietää tämän ja Timo tietää että Siniset joka on perustetu vain Halituksessa roikkumiseksi ja sitä kautta Brysselin virkojen nuolemiseksi (Siis miljoona luokan ryöstön valmisteluksi) ja Brysselissä myös nähdään tämä joten Soinilla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin Loikata Kokomukseen tai jäädä eläkkeelle,ellei muut Ministerit järjestä sille Miljoona palkkaista yhteiskunnan elätti virkaa !!!

Tämä on todella törkeää politiikkaa tästä syystä Persujen äänestäjät on laittaneet nukkumaan,varsinkin kun Persut ei ole irtisanoutuneet täysin tästä (politkkkojen miljooan ryöstö )hommasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000