Tänään Kataloniassa on historiallinen päivä. Katalaanit äänestävät maansa itsenäisyydestä. He haluavat ottaa päätösvallan omiin käsiinsä Espanjan liki kolmesataa vuotta kestäneen ylivallan jälkeen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että keskushallinto pystyy väkivaltaisesti estämään aikeet. Siitä on kuitenkin seurauksena itsenäisyystahdon ja vastakkainasettelun lisääntyminen. Jopa väkivallan lisääntyminen, sillä väkivalta synnyttää usein vastakkaista väkivaltaa.

Kansat liikehtivät myös muualla. Espanjassa baskit ovat väkivalloin taistelleet espanjalaisten ylivaltaa vastaan. Britanniassa skotlantilaisten itsenäisyyspyrkimykset ovat vahvistuneet viime vuosina. Belgia saattaa jakaantua kahdeksi valtioksi.

Tshekkoslovakia hajosi kahdeksi kansallisvaltioksi rauhanomaisesti. Tshekin ja Slovakian tapaus on poikkeus säännöstä. Itsenäistyminen on yleensä väkivaltainen prosessi.

Muistamme Jugoslavian. Balkanin slaavilaisten kansojen itsenäistyminen tapahtui monien veristen sotien kautta.

Neuvostoliitto hajosi, mutta sekään ei tapahtunut kivuitta. Tshetsheniassa käytiin verinen sota keskushallintoa vastaan. Aseet ovat puhuneet myös Georgiassa ja Ukrainassa.

Euroopan unioni on myös rakoilemassa. Britannia päätti lähteä. Kuinka sopuisasti se lopulta tapahtuu, se on vielä näkemättä. Visegrad maat eli Puola, Unkari, Tsekki ja Slovakia eivät hyväksy Euroopan unionin liittovaltiokehitystä ja haraavat Brysselin määräysvaltaa vastaan.

Suomessa ja useimmissa muissakin Eu-maissa poliittinen ja taloudellinen eliitti on päätösvallan keskittämisen kannalla. Juuri nyt Ranskan ja Saksan vaalien jälkeen yritetään uutta liittovaltioloikkaa. Se ei kuitenkaan tule onnistumaan. Kehitys kulkee vääjäämättä päinvastaiseen suuntaan. Kansat haluavat päättää omista asioistaan ja vaalia omaa kansallista kulttuuriaan. Suunta on oikea.