Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Eurokriittisille jytky Saksan vaaleissa

Eurokriittinen puolue Vaihtoehto Saksalle (AfD) rynnisti vaalivoittoihin kaksissa osavaltiovaaleissa sunnuntaina Saksassa.

”Me olemme nyt tehneet läpimurron saksalaiseen politiikkaan, eikä kukaan työnnä meitä enää sieltä pois”, sanoi Brandenburgin osavaltion kärkiehdokas Alexander Gauland Spiegel-verkkolehden mukaan.

AfD sai Berliiniä ympäröivässä Brandenburgissa 12 % äänistä. Thüringenissä itäisessä Saksassa kannatus oli 10 %.

Tulokset ovat murskavoitto, sillä aiemmin AfD ei ole ollut osavaltioiden parlamenteissa.

Vaihtoehto Saksalle -perustettiin vasta puolitoista vuotta sitten, juuri ennen Saksan viime syksyn liittopäivävaaleja. Silloin puolue ei vielä ylittänyt äänikynnystä, mutta kevään eurovaaleissa se nappasi jo 7 % kannatukseen.

Lähes kaikkialla EU:n alueella AfD:n kaltaiset puolueet ovat nostaneet voimakkaasti kannatustaan. Hyvä niin.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000