Paraneeko hallitus jälkiviisauden taudista?
Pakotepolitiikka sisäpolitiikan välineenä, vaiko todellista halua saada rauha aikaan?
Tuntuu siltä että hallitus pitää ihmisiä hieman tyhminä. Ehkä lisäksi myös huonomuistisina. Kun Venäjän pakotteista päätettiin, ja seuraukset tiedettiin, ei hallitus opposition viestille korvaansa lotkauttanut siitä, että Suomen kansallisista eduista on pidettävä neuvottelupöydässä kiinni. Nyt jälkikäteen on kyllä suut imelästi avautuneet.
-”Sitrukset menivät jälleen kerran edelle. Tukia olisi pitänyt suunnata ehdottomasti myös vastapakotteista kärsiville maidontuottajille” vaatii nyt maa- ja metsätalousvaliokunnan vastaava Kari Rajamäki.
Siis jälleen kerran.
Ei tullut mieleen vieläkään neuvotella edes tukipaketin sisällöstä. Tämä on jo Suomen ja EU-politiikan historiaa, mutta lisää asiaan liittyen on tulossa. Euroopan unioni on varoittanut Venäjän presidentti Vladimir Putinia uusista pakotteista, jos Ukrainan kriisi pahenee.
Pakotteet saattavat hyvinkin realisoitua, koska Hollannin ulkominiseri Frans Timmermans sanoo, että Venäjä ei näytä muuttaneen strategiaansa ja jatkaa edelleen levottomuuden lietsomista Itä-Ukrainassa.
Kysymys Suomen hallitukselle kuuluukin:
-Tuletteko paneutumaan uuteen Venäjää mahdollisesti koskevaan pakotesopimuksen osioon niin, että Suomen etu tulee samalla heti otetuksi huomioon.
Ettei tarvitse jälkeen päin valittaa ja vaatia.
Reijo Paunonen
Eduskuntavaaliehdokas (Ps)
Tekstin aiheet:
Suomesta nyt vaan halutaan ajaa maatalous alas, ensin meni teollisuus.
Minulla on idea, tehdään suomesta kokeilujen maa!! Kuulostaako tutulta?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oikeilla jäljillä Harri !
Esimerkkinä porkkanaviljelijä Irmeli Vinnikainen. S-ryhmän irtisanoma viljelijä päätti nostaa tilansa uuteen nousuun erivärisillä porkkanoilla, eikä jäänyt tuleen makaamaan.
Sama koskee myös metsämaata jota on pidetty perinteiseti metsäteollisuuden reservinä. Metsänomistajahan voi kasvattaa myöskin maallaan monenlaisia puulajeja, joista saa maksimituoton per hehtaari.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Voi PS teitä! Huomaa, että PS-puolueella ei ole tippaakaan poliittista kokemusta ja pelisilmää.
Silloin kun sovitaan pakotteita solidaarisuudesta toista maata kohtaan, silloin ei todellakaan oteta maakohtaisia vaatimuksia esille. Niiden aika tulee myöhemmin
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Historiallista pelisilmää, poliittista kokemusta ja maailmaa halailevaa solidaarisuutta on tämän maan sosialistit harjoittaneet jo siinä määrin että kyllä se jo riittää.
Terve itsekkyys vihdoinkin kunniaan !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Reijo oli oikeiilä jäljillä 2 vuotta sitten !
Mutta nyt on ollut Vuoden uusi Hallitus ja näytöt on annettu.
Keskityit tuossa pakotepolitiikaan ja maatalouteen jotka molemmat on menneet vielä enemmän päin persettä uuden hallituksen aikana.
Lisäksi on haalittu Pakolaisia,lähetty velkarahaa Kreikkaan,Turkkiin,Ukrainaan
KAIKKI ON MENNYT VIELÄ ENEMMÄN PÄIN PERSETTÄ !
Maassa on naapurimme Venäjän viholliset parastaaikaa lentelemässä hävittäjillä ja Suomi ei ole vieläkään nousut lamasta josta muu eurooppa on jo noussut vaikka uusi lama on jo ovella.
OLISIKO HALLITUKSEN AIKA KAATUA JO ?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti