Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Orpo on yksin

Suurin osa suomalaisista on tyystin kypsynyt maahanmuuttopolitiikkaan ja asenteet muuttuvat yhä jyrkemmiksi. Tietoisesti maahanmuuttoryhmittymien väkivalta- ja järjestysrikkomuksia pidettiin pitkään yksittäistapauksina. Viime päivien aikana on käynyt selville, että näihin liittyy piirteitä järjestäytymisestä.Ihon väristä tai etnisestä taustasta riippumatta ydinkysymys on kansalaisten ja maassamme asuvien turvallisuudesta. Turvallisuudessa ollaan menty onnella eteen päin. Riittämättömät poliisiresurssit ovat osoittaneet, että yhteiskunta ei ole pystynyt reagoimaan turvallisuusuhan kasvamiseen. Kansa on alkanut toimia perustamalla katupartioita. Tämä reagointi on vain yksi teemaan liittyvä osa-alue. Turvaongelma on laajempi ja vakavampi kuin miltä se äkkiseltään näyttää. Kukaan ei todellisuudessa tiedä mitä yksityisalueilla ja kodeissa käytännön tasolla jo tapahtuu. Oikeusministeri Jari Lindström lausui, että-”Minun ymmärtääkseni näitä partioita on joissain kaupungeissa, mutta mistään ongelmista en ole kuullut”. Poliisiylijohtaja on myös kertonut, että näiden katupartioiden määrää on hieman liioiteltu. 
Myös ministeri Niinistö viittasi Kölnin ja Kairon Tahirinin tapahtumiin raiskauksineen, jotka voisivat tapahtua myös Suomessa. Orpo ei jaa ajatusta, vaan näkee tapahtumat demokratiana: – ”Tahirinin aukiolla oli kokonaisuudessaan kyse aika lailla eri asiasta, eli demokratiasta. Tapauksia ei voi siis yleistää” näin siis Orpo. Kuitenkin on saatu juuri viitteitä järjestäytyneisyydestä. Kun maahanmuuton uhkakuvat olivat vuosia sitten näkyvissä, ei siihen tarvittu kristallipalloa. Eikä sitä tarvita nytkään. Sen sijaan yksittäistapaus teorioista halutaan pitää kynsin hampain kiinni. Voikohan sisäministeri olla enää enemmän irti arkitodellisuudesta? Koskahan meillä nähdään sitä todellista poliittista vastuunkantoa?Ainakin Saksassa Kölnin poliisijohtaja sai potkutOrpo ilmaisee olevansa huolissaan. Jos huoli on todellista, on kivet ja kannot käännettävä asiantilan pikaiseksi parantamiseksi. Meillä puhutaan niukkuden keskellä koko ajan kolmannesta sektorista, eli vapaaehtoisten antamasta työ- ja muusta tuesta yhteiskunnalle. On puhuttu jo kolmekymmentä vuotta. Toimintaa on säädellyt kateus, kähminnät, syyttelyt talousepäselvyyksistä ja kaikki sellainen negatiivisuus joka tuntuu kuuluvan perisuomalaisuuteen. Aivan tätä samaa on nyt havaittavissa katupartiointiin liittyvässä keskustelussa. Suomalainen kokee helposti osattomuutta. Entäs jos ”ne” saa jotain sellaista mitä minä en. Valtaa, etuutta, kunniaa jne. Tästä mielenlaadusta kumpuaa vastustus ja syyttelyt sekä mielipiteet usein vailla totuuspohjaa. Natsi- fasisti- ja raistikortit ovat vakiokamaa loan heittäjien käsissä. Meillä on käsillä niukkuuden ajat ja yhä syvemmälle niukkuudessa mennään. Katupartiotoiminta oikein organisoituna ja koulutettuna, sekä sen voimavarat hyvin kohdennettuina olisivat mitä parhainta kolmannesektorin toimintaa. Luuisi että ministeri Orpo liittyisi näin ajattelevien joukkoon. Ihmisen ei ole hyvä olla pitkiä aikoja yksin ajatuksineen.Ministerinkään.
REIJO PAUNONEN, JUVA

Osallistu keskusteluun!


35 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Orpo on omalla toiminnallaan saanut tämän kaiken aikaan, rajat auki taivasta myöten, ei mitään kontrollia, kaikki tänne heti, meillä on velvollisuus auttaa kaikkia. Kukaan ei tiedä mitä sakkia meidän kaduillamme tänäpäivänä liikkuu, kansalla on oikeus suojautua ja suojata itseään kun kukaan muu ei sitä tee. En ihmettele yhtään että kansa alkaa kyllästymään tähän kaikkeen, tekivätpä nämä mamut mitä tahansa syyt löytyy aina heitä elättävistä kantasuomalaisista. Pitääkö meidän sietää kaikki mitä he tuovat tullessaan. Suvaitsevaisuus on nykyään päivän sana mutta suvaitsevaisuudellakin on rajansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
#2

Jos ei haluta kansalaisten katupartioita niin on palkattava tuhansia uusia poliiseja eikä irtisanottava tuhansia niin kuin nyt suunnitellaan.
Tarvetta olisi myös vanhan ajan kyläpoliiseille.

Lyhyellä aikavälillä ratkaisu on reserviläisten ja paikallispuolustusjoukkojen käyttöönotto kokeneiden partiopoliisien ohjauksessa.

Jos tähän ei löydy rahaa yhtä helposti kuin ns. ”turvapaikanhakijoiden” hyysäämiseen niin järjestäytyneen rikollisuuden harjoittama turvapaikkabisnes on murskattava ja lopetettava kovalla kädellä ennen kuin se velkaannuttaa ja romahduttaa suomalaisen yhteiskunnan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persu pettää siinä missä Kepulainenkin
#7

Myös Persuleilla on vaikeus myöntää faktoja. Nyt ollaan hallituksessa, ja sen myötä hallituspuolueena on oltu hyväksymässä MYÖS laiton maahantulo. Miksi?! No siksi, että moni persueliittiin kuuluva poliitikko on päässyt vihdoin runsaiden lihapatojen ääreen. Kyllä siinä vaiheessa voi katsoa jo yhtä sun toista eli myös ”periaatteellisia” asioita läpi sormien, tai ainakin syyttää mediaa, äänestäjiä, tms., kun on kaikesta huolimatta oltu äänestämässä jokaista asiaa läpi eduskunnassa.

Suomalaiselle poliitikolle on tyypillistä, että omia virheitä ei haluta myöntää, vaan asioita selitellään lämpimikseen, tai sitten käytetään täysin merkityksettömiä ilmaisuja, kuten ”pitäisi”, ”tulisi”, jne.

Mitä tulee katupartiointiin, siitä poliisin, poliitikkojen ja ministeriön virkamiesten on turha valittaa. Katsokoon peiliin! Jos tilanne on jo se, että suurimmissa kaupungeissa poliisin tuloa saa odotella tai partio ei tule koskaan, mikä mahtaa olla todellisuudessa tilanne maaseudulla?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Satunnainen lukija
Hämmentynyt
#3

Olen aina suhtautunut ”kriittisesti” poliisin jatkuvaan määräraharuikutukseen ja koko organisaatioon noin yleensä. Korruptio ja kähmintä se sielläkin kukoistaa kun heitä eivät valvo kukaan.
Tilanne on nyt toinen. Olen muuttamassa mieltäni, ja tähän ovat syynä räjähtänyt pakolaiskriisi sekä katupartiointi. En pidä kummastakaan.
Tämän johdosta olen sitä mieltä, että tässä asiassa avainasemassa olevien poliisiorganisaatioiden henkilöstömäärää tulee lisätä välittömästi veroja korottamalla. Avainorganisaatiot ovat suojelupoliisi sekä paikkakuntien järjestyspoliisit. Ei ole oikein eikä kannatettavaa, että kansalaiset joutuvat tekemään niitä töitä joita varten meillä on poliisi.
Jos ei poliiseja riitä, niin laitetaan sitten vaikka rajavartiolaitos ja sotapoliisit kaduille kiertelemään. Tuskin olen yksin tämän mielipiteeni kanssa?
Toinen vaihtoehto on sitten kouluttaa ihan virallisesti suojeluskuntalaisia ja antaa heille osittain samoja oikeuksia kuin viranomaisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
#6

Jos MATU-joukkiot kokoontuvat johonkin kaupunkiin tuhansien miesten joukkona niin paikallisella järjestyspoliisilla pyyhitään persettä.
Liikkuva poliisi on palautettava vahvistettuna versiona joka kykenee erittäin nopeasti toimimaan suuria terroristi-ryhmiäkin vastaan.

Ehkä ns. Karhukopla erikoisjoukot ja liikkuva poliisi kannattaisi yhdistää ja luoda puolisotilaallinen versio siltä varalta että tuhansien MATUjen suunniteltu aseellinen terrori käynnistyy kun joku imaami julistaa fatwan suomen kansaa vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#4

Tänään taas kerran jouduin todistamaan , kuinka matujen ohjaama auto (suom. rekkarit) tuli päin punaisia oikealta. Onko todella niin, että Suomessa saa talvikeleillä ajaa Eu:n ulkopuolella suoritetulla ajokortilla? Nyt näitä matuja on ilmestynyt pääkaupunkiseudulla liikenteeseen: ei tunneta liikennesääntöjä, ei osata ajaa liukkaalla kelillä, ei saada edes ajovaloja päälle, puhumattakaan vilkusta.
Kohta jossain rysähtää ja kunnolla.
Jos on henkilöpaperit hukkunut, mistä ajokortti löytyy?
Kyllä nyt jonkinlainen pakollinen talviajelukortti on suoritettava?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
Vihainen
#8

Jos tämä on on totta, jota en epäile, koska vastaavaa sormienläpi katsomista on mm ammattitutkinnoissa, niin johan on kumma. Kansalaisen oikeudentaju oli ensin koeteuksella mitättömän suuruisissa rangaistuksissa vakavien rikosten osalla ja nyt vielä sitten tämä ilmiö. Tasa-arvovaltuutetut ja viranomaiset töihin ja p***se irti penkistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#5

Työpailla keskusteltiin, kun näillä pakkasilla oli moni auto hyytynyt tienposkeen, menisikö kukaan auttamaan. Kukaan ei uskaltaisi pysähtyä, jos on vaikka tiedossa matujen auto.
Raiskataanko konepellillä pakkasessa, vai pääsisikö takapenkille lämpimään?
Tähän on tultu, valitettavasti. Suomi on perusteellisesti raiskattu ja me kanta-asukkaat joudumme luopumaan luontaisesta auttamishalusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000