Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Kreikka uhkailee, taipuuko Suomi?

Kreikan Syriza-allianssin voittaessa Kreikan tammikuiset vaalit, sen johtaja Tsipras uhoaa jo nyt, että hänen johtamansa hallitus ei tule noudattamaan troikan kanssa tehtyjä sopimuksia ja panemaan täytäntöön troikan vaatimuksia. Looginen seuraamus tästä on, että Kreikka luopuu eurosta nopealla aikataululla. Langat ovat tiukasti kreikkalaisten käsissä ja EKP altavastaajana, kysellessään Kreikan 40 miljardin velkojen perään.

Suomessa ollaan hereillä taakankannossa kuten aina, ja niinpä käsittelyssä ollut uusi laki, joka mahdollistaa Kreikalle maksettavan 1,8 miljardin tuen myöntämisen ensi vuoden kahdelle ensimmäiselle kuukaudelle, ehätettiin eduskunnan täysistuntoon keskiviikkoiltana. Asia jäi pöydälle ja asian käsittely jatkuu tänä iltana.

Jo aiemmin Euroopan unionin valtiovarainministerien kokouksen sopima tuen jatko, joka vaati lain muutosta Suomessa, tuli kansanedustajille liian yllättäen….Jälleen kerran.

Veneiden pinnalla pitämisessä on täysi työ. Viimeksi ovat eurooppalaisosakkeet pärjänneet heikosti jo laskua on jo kolmatta päivää peräkkäin. Öljyn halpeneminen on tuonut talouteen omat vaikeutensa ja kysyntäennusteet ovat heikentyneet.

Kun Suomi nyt päättää Kepulikreikan tuesta, niin on syytä huomioda juuri tullut Suomen pankin katsaus. Tänä vuonna talous supistuu 0,2 prosenttia. Vuonna 2015 Suomen talous pienenee 0,1 prosenttia. On erittäin eriskummallista, jos näiden tämän hetken tosiasioiden edessä Suomi vielä jatkaa rahan lappamista, tai vakuuksien antamista, joka on aivan sama asia. On selvää, että jos Kreikan bluffi, tai oli se nyt mitä hyvänsä onnistuu, tulee temppu muidenkin kriisimaiden käyttöön.

Suomen ei tarvitse temppuilla. Sen sijaan se voi ilmoittaa kansanetujen mukaisista toimenpiteistä.

REIJO PAUNONEN, Kansanedustajaehdokas

reijopaunonen.fi

Lähteet:

http://yle.fi/uutiset/kreikan_tukipaketti_jai_poydalle_eduskunnassa/7681891

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/euroopan+alamaki+jatkunee+edelleen…

http://www.uusisuomi.fi/raha/75336-taas-karmea-ennuste-julki-suomi-poikk…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Persut ei persettä myy
#1

Suomi on taipunut jo,Valtiovarainministeri RINNE sanoi että Kreikka saa rahat ja valehteli samaan hengen vetoon ”ihme kyllä yhtään yskimättä” ettei uutta rahaa sinne ei enään anneta, Eipä paljon kukaan politikko ole siihenkään kommentoinut mitään Rinne saa jakaa rahaa vielä vapaammin kuin edeltä URPILAINEN jonka piti keksiä vaikka minkälaisia vakuus huijauksia Suomen kansalle joille muut Euromaiden herrat nauro julkisesti kameroiden edessä.
Vakuuksien joilla ei ole edes teoriassakaan mitään merkitystä ,muuta kuin että menetämme korko tulot jotka muuten olisimme saaneet !
(on aivan selvää että ennen Kreikan konkurssia Velkoja leikataan ,siihen vakukset ei vaikuta !!! meidän velkoja tulleen leikkaamaan yhtä paljon kuin muidenkin)
Mutta VANHAA RAHAA ANNETAAN JOTA ON JOSSAKIN ERI TILILLÄ JEMMASSA !
Mitä eroa siinä on? samoja eurojahan ne on !!!
Kyllä ois pitänyt silloin Väyrystä uskoa kun Euron mentin ja se ehdotti julkisesti että Markat pitää säästää,ettei niitä saa tuhota että niitä voidaan joskus tarvita.
Ois vaikka nyt annettu Kreikalle niitä ,NE OIS OIKEAA VANHAA RAHAA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#7

Kun Rinne sanoi –” ettei uutta rahaa sinne ei enään anneta,” hän todellakin puhui TODELLISUUDESSA potaskaa.
Rinne on lakimies. Tietää että kun puhutaan rahasta, niin ei jää sanavalinnoista kiinni.
Ei kukaan eikä mikään salkuissa rahaa enää kannakaan.
Mutta vakuuspaperit ja takauspaparit ovat yhtä lailla sama kuin raha.
…huomatkaa että nämä pitävät suomalaista kansaa myös tyhmänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#2

Kohta on lisäksi uusi pummi ovella nimeltään Ukraina ! ja Moldovaakin yritetään saada elätettäväksi.
PERSUJEN PITÄÄ TEHDÄ NYT VAALIEN ALLA SELVÄKSI JA LYÖDÄ NYRKKIÄ PÖYTÄÄN , ETTÄ EI ENÄÄN PENNIÄKÄÄN MIHINKÄÄN ,NYT TÄMÄ SAA RIITTÄÄ ! !!!!!!

Maksakoot ja siivotkoot Ukrainan sotkut sylliset jotka on sotkut saaneet aikaan!
Putin merkel ja Obama !
Usa:kin sotii ja pommitaa joka puolella maailmaan ja me joudumme siivoamaan ja maksamaan maksut sille pitää tehdä stoppi !
VIEKÖÖT OBAMA SINNE AMERIKKAANSA NE PAKOLAISET SYYRISTA YM YM.

Nyt tämä menee jo liian pitkälle jos niitäkin aletaan tänne tuomaan elätettäväksi ja rahoja Ukrainaan aletaan kuskaamaan,
Tästä pitää tehdä yksi vaaliaseista niin saadaan voitto ja järkeä tähän maahan joka on täyttä vauhtia kokemassa Kreikan kohtalon ! Vain Persut yhdessä Kepun kans voi ehkäsitä sen ja juuri niin päin että Persujen on voitettava vaalit että voidaan sanella säännöt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#6

Emme ole hyväksyneet rahan tai vakuuksien lappamista, ja olemme tämän mielettymyyden nähtyämme yhä enemmän sitä mieltä.
Tästä nimen omaan tulemme puhumaan ja kirjoittamaan jatkuvasti.
Media ja valtaeliitti haluaa asian vaientaa kuoliaaksi.
Vaaliuurnilla muutos kuitenkin vasta tehdään.
Kansan valtakirjat ja voimaa täytyy siihen olla.
Mikään muu ei auta, sen olemme nähneet !
Ken asamoin kokee kehottakaa ihmisiä lukemaan näitä blogeja ja kirjoituksiamme lehdistössä ja somessa joka on vielä onneksi vapaa.
Sekin päivä tulee jolloin näin ei asia ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Millä järjellä ja KENE etuja hallitus ajaa? He eivät voi olla niin tyhmiä, että toistuvasti jatkavat MEIDÄN varojemme syytämistä, ties mihin? Saimme hyvitystä 10,8 miljoonaan Venäjän pakotteiden laastarina. Samaan aikaan ollaan, taas kerran, Kreikan avustamisen nimissä pistämässä nimi 1800miljoonan vekseliin.
Kreikan velkakuorma oli alussa 120-160 miljardia. Nyt se on 240 miljardia. Kansan olosuhteet vain kurjistuneet.
Joku Kataisen varakomissaarin paikka on suomalaisille kohtuuttoman kallis. Mies kotiin ja 150.000 euron eläke loppuiäksi. Tulee paljon halvemmaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#8

Kirjoitin tuohon kysymykseen kommentin jo toisaalla.
Saamme luultavasti vastauksen vasta vuosikymmenten päästä.
Tässähän ei järjellä ole yhtään mitään tekemistä.
Joku vahva kytkös tai motiivi täytyy olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#4

Tämähän on ”hyvä bisnes”. 1,8 miljardia on siis 1800 miljoonaa euroa. Nykyinen kullan hinta on n. 30 €/gramma. Kilo kultaa siis maksaa noin 30.000 €. 1800 miljoonalla saisi noin 60.000 kiloa kultaa, siis 60 tonnia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olli ei vielä vaari
Vihainen
#5

Politiikojen ,varsinkin kokoomus, ja keskustalaisten, puheissa toistuu Suomen velaksi elämisväite aivan kokoajan. Suomalaisten verorahat riittäisivät mainiosti suomalaisten menoihin, jos budjetistamme poistetaan tämänkaltaiset avustusmaksut, kehitysapumenot, ja eu .maksumme kohtuullistettaisiin . Lisäksi pitäisi verorahojen hukkaaminen veroparatiiseihin lopettaa. Jos tarpeeksi äänestäjiä lopettaa luikureiden tukemisen, näin voisi tapahtua ,eikä jatkuva velkaantuminen jatkuisi pitempään. Suomalaisten rahat eivät ikinä tule riittämään koko maailman menoihin, sen luulisi jokaisen ymmärtävän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000