Perussuomalaiset

Rami Lehto

IKÄÄNTYNYT VÄESTÖ VANKEUDESSA ILMAN VANKIEN OIKEUKSIA

Aikoinaan lahtelainen bändi Sleepy Sleepers lauloi ”onko järkee vai ei”, ja samaa itsekin usein mietin seuratessani nykyisten päättäjiemme arvostusta ikääntynyttä väestöämme kohtaan. Nykysuomessa ikääntynyt väestö menettää koko ajan arvoaan, kun samaan aikaan meidän halaajasukupolven päättäjät yrittävät tehdä rikollisistakin kunniakansalaisia. Tätä en pysty ymmärtämään.

Ensinnäkin eläkeläisten ostovoima on jo pitkään heikentynyt osaksi taitetun eläkeindeksin. Hinnat kohoavat, mutta eläkkeet laahaavat jäljessä. Samaan aikaan vangeille kaavaillaan palkankorotuksia. Jätevesiasetus eli niin sanottu ”paskalaki” kyhättiin maaseudun ikäihmisten taloudesta välittämättä, mutta samaan aikaan ollaan huolissaan vankien paljuselleistä ja ne poistetaan yhteiskunnan varoin. Vangeille tarjotaan neljä tarkoin suunniteltua ateriaa päivässä, erikoisruokavalioin. Ikääntynyt ihminen syö, jos itsenäisesti kykenee tai saa edes jonkinlaisen aterian (usein kylmänä). Vankien terveydenhoitoon kiinnitetään huomiota ja lääkärin vastaanotolle pääsee tarvittaessa (vähintään kerran viikossa), kuten myös hammaslääkäriin ja psykiatrin pakeille heti kun vähän ahdistaa. Mutta laitoshoitoon joutuneet vanhukset makaavat märissä vaipoissaan, heitä ylilääkitään ja sidotaan sänkyihinsä, usein myös hygieniahuolto jää puutteelliseksi. He pääsevät lääkärin vastaanotolle jos pääsevät, usein viikkojen odotuksen jälkeen, kun voi olla jo liian myöhäistä.

Ulkomaalaisia vankeja, joita on jo vajaa viidennes maamme vangeista, ei siirretä kotimaihinsa suorittamaan rangaistustaan, jos hänen kotimaansa vankilaolot eivät ole kansainväliset kriteerit täyttävää ”hotelliluokitusta”. Vihdoin ja viimein, jos ulkomaalainen vanki aiotaan siirtää kotimaahansa suorittamaan rangaistustaan, niin siitä hän voi valittaa ja yhteiskunta maksaa verorahoista jopa vuosien oikeusprosessit.

Jokainen vanki joka maamme vankiloissa rangaistustaan suorittaa, pitäisi mielestäni laittaa tuottavaan pakkotyöhön, jolla kustannetaan vankilassa olon kustannukset. Jos joitakuita vankeja työnteko ei kiinnostaisi, heitä varten pitäisi järjestää vankileirejä telttamajoituksella karuihin oloihin Lappiin. Jossa ravinto ja lämmitys kerätään luonnosta. Jos ei kalastus, marjastus ja polttopuiden teko kiinnostaisi, sitten he kokisivat vilua ja nälkää. Ulkomaalaisen syyllistyessä rikokseen, pitäisi hänet välittömästi tuomion julistamisen jälkeen karkottaa loppuiäkseen Suomesta kotimaahansa suorittamaan rangaistustaan, vaikka hänen kotimaassaan olisi kuinka kurjat olot. Eikä ikinä oikeutta palata Suomeen, oli hänellä täällä perhettä tai ei.

Vankilassa suoritetaan rangaistus, sen ei ole tarkoitus olla lomakoti. Jokainen vanki tulee maksamaan yhteiskunnalle noin 200 euroa vuorokaudessa. Ikääntyneiden kansalaistemme pitää saada nauttia elämänsä ehtoovuosista, ilman nälkää ja turvattomuutta. Heidän hoitoa ei saa rahassa mitata. Meidän nuorempien tehtävä on huolehtia, että ikääntynyt väestömme saa arvoisensa vanhuuden. Sen on oltava meille kunnia-asia. Vankien halailu ja ymmärtäminen pitää vihdoin ja viimein loppua, ja siirtää voimavarat ja rahkeet ikääntyvän väestömme hyvinvointiin, sillä sen he ovat ansainneet.

Rami Lehto

42-vuotias kansanedustajaehdokas, joka arvostaa ikääntynyttä väestöä (ps)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Kyllä meille eliitin jäsenille pitää olla hyvät palvelut vanhana – ja ne me saammekin rahalla. Muut ovat hyödyttömiä, ja joutavat kuolla pois, koska eivät tuota mitään meille. Terveisin uusliberalistisen pankkieliitin jäsenet.

Kokoomusnuorten tavoiteohjelma:
” Julkisten terveyspalvelujen osalta maksullisia palveluja lisätään. Sosiaalimenoja lasketaan etuuksia karsimalla. Eutanasia sallitaan.”

”Meillä olisi tällainen eutanasia-vaihtoehtokin, jos potilaan varallisuus ei riitä eikä omaisillakaan ole mahdollisuutta maksaa.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Erittäin järkeviä ajatuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Takinkääntäjä
Tyytyväinen
#3

Onpas virkistävää että löytyy vielä SELKÄRANKAA joillakin puhua näistä monia äsyttävistä asioista.Täyttyy oikein pysähtyä miettimään että onko KUKAAN /(lue:hallituspuolueet) muu uskaltanut ottaa tällaisia asioita vaalien alla esille oikein tosissaan.Eipä tule Perussuomalaisia kansanedustajia lukuunottamatta muita mieleen.Ei näitä vaaleja saa voittaa tyhjää lupailevat mielistelijät ja vain omaa etua tavoittelevat pyrkyrit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vankeinhoito olisi ULKOISTETTAVA! Heti.

Tarjottava vangit hoidettaviksi ja vahdittavaksi niille, jotka tekevät sen halvimmalla!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nuljake
Tyytyväinen
#5

Tuossa on epäilemättä miettimisen paikka ulkomaalaisten vankien velvotteille. Ensimmäinen asia olisi laittaa tänne ”kotoutuneet” tekemään töitä täysihoitonsa katteeksi.. Mikäli henilö kietäytyy, palautetaan takaisin kotimaahansa. Samalla kielto tulla Shengen maiden alueesse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000