Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Sipilä sitoo Suomen jatkuvaan haittamaahanmuuttoon

Paljon on huomiota saanut julkisuudessa hallituksen ja Ay-liikkeen välinen kiista liittyen irtisanomislakiin ja työvoimapolitiikkaan laajemminkin. Asia on tärkeä ja toivottavaa on, että ratkaisu sopimalla saadaan, samalla työrauha palauttaen. Vähemmälle huomiolle tai tarkemmin täysin mediapimentoon on jäänyt joulukuussa allekirjoitettava GCM-sopimus, YK:n laatima sopimus turvallisesta ja jatkuvasta(!) maahanmuutosta.  

Sopimus sisältää äkkiseltään kannatettavia ajatuksia ihmiskaupan hillitsemiseen ja lähtömaiden auttamiseen liittyen.Kiiltävän kuoren alta löytyy kuitenkin tuttua ääriajattelua millä pyritään estämään kaikki rajoitukset maahantuloon ja oleskeluun liittyen, esimerkiksi siirtolaisten säilöönotto käytännössä kielletään. Lisäksi sopimukseen liittyneet maat sitoutuvat tehokkaasti ohjaamaan yleistä mielipidettä siirtolaismyönteiseksi. Kriittiset mielipiteet ovat rangaistavaa vihapuhetta ja vähintään julkinen rahoitus poistetaan tiedotusvälineiltä, jotka tällaiseen syntiin sortuvat.

Siinä missä USA, Australia ja Unkari eivät sopimusta aio allekirjoittaa ja mm. Tanska ja Itävalta suhtautuvat siihen terveen epäilevästi, on Suomen hallitus ilmaissut kannattavansa sitä. Sinänsä tämä on linjassa pääministerin siirtolaismyönteisyyden kanssa, josta kovin näyttö on syksyltä 2015, kun Sipilä kutsui koko maailman kylään talonsa julkisesti tulijoille lupaamalla. Ja vieraita tulikin – harvassa olivat tosin todelliset pakolaiset, eikä kaikilla saapuneilla vierailla ole ollut kotiin kiirettä.

Nyt hallituksella olisikin oiva tilaisuus tuoda sopimus eduskunnan käsiteltäväksi, kuten perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on vaatinut. Tästä ei hallituksella pitäisi olla mitään syytä kieltäytyä, vastahan se haki omasta aloitteestaan eduskunnan tuen ajaessaan työvoimapolitiikkaansa. Syksyn aikana luottamus on saatu myös hallituksen ministerin aborttilinjalle, siihen verrattuna tässä sopimuksessa luulisi olevan isommasta ja tärkeämmästä asiasta kyse. Eduskunnan tuen hakeminen tälle sopimukselle olisi siis hyvinkin loogista.

Olisiko kuitenkin niin, että hallitus Sipilä ja Mykkänen etunenässään haluaa mieluummin hoitaa nimen sopimukseen kaikessa hiljaisuudessa. Onko arvopohja rapautunut, kun ei julkisuudessa haluta tällaiselle asialle tukeaan olla antamassa? Eikö Sipilän “sydäntä lähellä” olekaan enää “siirtolaisten hätä”, kuten kolme vuotta sitten vielä haluttiin kansalle kuuluttaa.

Tuoreessa TSN Gallupin tekemässä kyselyssä 62% suomalaisista on sitä mieltä, että pakolaisten pitäisi palata kotiin, kun suojelun tarvetta ei enää ole. Kun lisäksi tiedämme, miten suuri osa tulijoista ei alunperinkään ole turvapaikanhakuun oikeutettuja, miten suuri osa hakemuksista hylätään, miten vaikeaa on palauttaminen ja millaisia taloudellisia ja turvallisuusongelmia maahan jääneet aiheuttavat, alkaa hallituksen ja median hiljaisuuden syy selvitä. Hallitus on käytännössä salannut asian kansalaisilta ja uskoo, että sopimuksen haittavaikutukset näkyvät vasta myöhemmin, ainakaan ei ennen kevään vaaleja.

Jos Suomi tähän mukaan lähtee, tulee tämä olemaan tulevaisuudessa taas yksi “kansainvälinen sopimus”, mihin vedotaan kun rajatarkastuksia ei muka voida ottaa käyttöön ja varusmiehet laitetaan maahantulijoiden laukkuja kantamaan. Sopimus myös vaikeuttaa kaikkia itsenäisen valtion omia toimia, joilla pyritään maahanmuuton rajoittamiseen. Tästä syystä Yhdysvallat jäi sopimuksen ulkopuolelle. Suomen toivo onkin, että riittävän moni muu valtio seuraa USAn esimerkkiä ja sopimus jää ratifioimatta. Sipilän hallitus tulee kyllä nimensä paperiin laittamaan ja jatkuvaa massamuuttoa kiihdyttämään.

Ainoastaan yksi puolue on systemaattisesti asiasta ollut eri mieltä.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä PS – ainoa älykkäiden ihmisten puolue!
Hyvä kirjoitus Kupariselta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Nyt vain mahdollisimman laajaan levitykseen tietoa hallituksen katalasta aikomuksesta ja menkää ihmiset kiireesti allekirjoittamaan adressi sen estämiseksi, löytyy adressit.com sivustolta eikä tarvitse facebookin kautta kirjautumista, jos ei siellä ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Sipilä + sdp + vihreät + kaikenkarvaiset suvakit, ne kaikki yhdessä ovat vastuussa Suomen holtittomasta mamupolitiikasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000