Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Ikäihmisten palvelut Sote-viidakossa

( Kirjoitus julkaistu lyhennettynä Etelä-Suomen Sanomissa 26.11.)

Marja Vilkama (ESS 9.11.) kirjoittaa mielipidepalstalla Valtakunnallinen vanhusneuvola – kansalaisaloitteesta ja erityisesti eläkeläisten omien edunvalvontaryhmien, kuten Eläkeliitto, sen puutteellisesta tiedottamisesta jäsenilleen. Aloite on viiden yksityishenkilön ideoima ja vastaavia hankkeita on aika ajoin nostettu esiin jo aiemminkin. Tälle aloitteelle kävi niin, että sen nimien kerääminen on päättynyt marraskuun alussa ja se keräsi noin 6100 allekirjoitusta, eikä siten ylittänyt vaadittua 50 000 allekirjoituksen rajaa.

Vanhusneuvolan toimintamalli olisi ns. yhden luukun palvelu. Vanhustenneuvolat toimisivat kuten lastenneuvolat. Tarkastukseen kutsuttaisiin iän perusteella jokainen, esimerkiksi 65-vuoden iän saavuttanut seniorikansalainen. Alkuun neuvola ehkäisisi ennalta terveysongelmia, mutta sama tuttu ammattilainen olisi tavattavissa läpi vuosien. Neuvola auttaisi hakemaan palveluita ja lopulta päättäisi ympärivuorokautisesta hoivasta, jos vanhus aikanaan sitä tarvitsee.

Neuvola voisi myös opastaa ja avustaa esimerkiksi digitaalisten palvelujen käytössä. Nämä tulevat jatkossa entistäkin enemmän koskemaan kaikkia kansalaisia. Ei ihme, jos ikäihminen ei tarvitsemaansa tietoa löydä, kun monesti nuoremmallekin on hankalaa saada selville, mikä lomake tulee mistäkin palvelusta täyttää.

Maassamme oli viime vuoden lopussa yhteensä 1,6 miljoonaa eläkkeensaaja ja määrä on kasvussa. Asia koskettaa siis monia ja joko kuvattu neuvolamalli ikäihmisten asiointia parantamaan tai muu vastaava terveyden- ja sosiaalipuolen yhdistävä palvelu tulee saada aikaan. Tässä tulevat “hyvinvointialueet” ovat suuressa roolissa.

Valitettavasti vajaan kuukauden päästä, kun elämme uusilla Sote-alueilla, tulee olemaan aivan riittävästi työtä saada peruspalvelut toimimaan edes nykyisellä tasolla. Jokaisella on varmasti kokemusta esimerkiksi siitä miten hyvin tieto liikkuu eri hoitavien yksiköiden välillä. Kun ja jos saamme todellakin aikaan koko sote-palveluiden tuottajaa alueellaan koskevan tietojärjestelmän, voidaan palveluiden sujuvuudesta alkaa puhumaan. Huonoja esimerkkejä tästä, kuten Apotti-järjestelmä , on liiankin hyvin muistissa.

Lisää tekijöitä, hoitajia ja lääkäreitä ei uudistuksessa ole luvassa. On syytä siis toivoa, että varsinaisten hoito- ja hoivapalveluiden nykyinen taso on priorisoitu aloittavilla ylikunnallisilla sote – jäteillä, eikä ainakaan tekevien käsien työtä oteta lisää byrokratian ruokkimiseen.

Yhteiskunnan tulee joka tapauksessa huolehtia myös senioreistaan, joista suuri osa joutuu tulemaan toimeen hyvinkin pienellä eläkkeellä. Mitä pidemmän ajan toimintakyky ja omassa asunnossa laitoksen sijaan asuminen mahdollistetaan, sitä paremman elämisen laadun takaamme heille, jotka ovat osansa yhteiskunnalle jo antaneet.

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Onko sekään paras mahdollinen ratkaisu , että yritetään vanhuksia pysymään kotona mahdollisimman kauan ?! Tuntuisi siltä , että olisi hyvä päästä jonkinlaiseen yhteisölliseen asumus muotoon !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei saa liikaa hysätäkkään, siihen ei riitä kenenkään rahat kun hoitaja mitoitukset on nostettu ja samoin palkat tähtitieteellisiksi.
Suomi on aika velkainen jo !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eläkeläisten kaveri
Iloinen
#7

”Mitä pidemmän ajan toimintakyky ja omassa asunnossa laitoksen sijaan asuminen” , eihän tuo poissulje yhteisöasumista, siinä olet oikeassa, että joillekin hoivakodin yhteisöllisyys voi olla paras ratkaisu.
Itse näkisin sen niin, ettei ketään vietäisi vastoin tahtoaan ja huonosti hoidetun terveyden takia kotoaan, jos vanhempi kansalainen siellä tahtoo ja pystyy asumaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vanhusneuvolat olisivat aika hyvä juttu.

Muuten, vanhuuden katsotaan nykyään alkavan noin 75-vuoden korvilla. Kunnon puolesta on tietysti paljon yksilöllisiä eroja.

65-vuotta on normaali eläköitymisikä, mutta nykypäivän 65-vuotiaat ovat vielä virkeää porukkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jussi M
Utelias
#10

Tärkeä juttu muistaa tämäkin. Ehkä juurikin ”vanhusneuvola” tai vastaava kokoava palvelu toimisi tässäkin: hyväkuntoisia ilman perussairauksia olevia voisi kutsua määräaikaistarkastuksiin/- käynteihin sitten harvemmin. Niin kait ne mukuloiden neuvolatkin toimivat…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Vanhusneuvolat ovat hyvä idea, mutta eivät nekään poista monen luukun olemassaoloa.
Sairaalat ja terveyskeskukset tekevät omia päätöksiään ja suosituksiaan.

Ja kaiken takana on käytännössä aina kysymys: ”Kuka maksaa?”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

CENTRUM MANIFEST
Tyytyväinen
#3

Kaikkien sote- ja pahoinvointialueiden keskustalaiset kannattais äänestää Perussuomalaisia !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Ei hätää. SDP:N Tuula Haatainen matkustaa tänään Intiaan rekrytöimään intialaisia Suomeen töihin.
Ei jumaklauta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#8

Mikä perkele siinä on,että kotimaasta ei löydy tekijöitä?Vai onko niin,että ne tekijät täytyy saada palkattua puoli-ilmaiseksi?Saas nähdä palkkaako Haatainen Intialaisia pyhiä lehmiä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#12

Työmatka veronmaksajien laskuun?
Vai uroteko ensi eduskuntavaaleja ajatellen?
Eihän Eu:n sisältäkään löydy työntekijöitä?
Voi tätä typerää vihervassari hallitusta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

Jotain vikaa Suomen peruskoulussa, jos ei kouluteta tietotekniikan osaajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Suurin syy on Huumeitus,homotus ja pakolais peräinene sosiaalipummaus joka pilaa koko Suomen Moraalin !
Harvalla on kiinnostusta kunnolal työhommiin 100 % panostaa kun Hallitus tukee tätä järjetöntä hommaa ja verorahat menee siihen.
Nyt on tullut vielä tuo Ukrainan sodan rahoitus joka on suurin syy mm. sähkönhinnan nousuun !
Järjetöntä hommaa kaikki ! Ei ihme että kansalla moraali menee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Aivan mahtavaa toimintaa hallitukselta. Ulkomaalaiset pääsevät palveluseteleillä suoraan yksityiselle. Suomalaisilta poistetaan sekin pieni ropo, jolla tuettiin yksityistä puolta. Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: rikkaat menevät yksityiselle ja muut jonottavat. Mahtavan sote-uudistuksen jälkeen jonot ovat omaa luokkaa, mutta onneksi KEPUn luottamusmiespalkkiot juoksevat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Juuri niin ne menee yhdessä Suomalaisten sosiaali pumien / Huumehörhöjen kanssa jonon ohi samoin tämä porukka ei maksa sähkölaskuja koska sosku maksaa ne….Niitä ei huoleta sähkön hinnan nousu .
Ulkomaan sosiaalielätit on automyyjien mukaan siirtyneet ajamaan mm. ladattavailla Bmw merkkisillä autoilla koska ne voi ladata yhteiskunnan laskuun ja sosku maksaa….

Varmaan herää kysymys miten sosiaali elätit ostaa 60.000,- autoja ?
Eihän me siihen saada selvyyttä kun Hallitus suojelee Suomen suurinta Harmaan talouden alaa ja jopa suunnittelee käyttö huoneita uhreille ! ja samaan aikaan homottaa kansaa että saadaan lisää uhreja niille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Olen kuullut että yhteiskunta tukee huumekauppiaita jopa myöntämällä startti rahoja kun homma tehdän kiertotien kautta.
Verotettavaa tuloa harvoin syntyy vaikka homma olisikin kannattavaa jottei sosiaali tukien virta hyydy.
Nyt näitä tukeja on alettu myöntämään muillekin aloille kuin Pitserioille !
Suomalaiset ei voi vapaasti kilpailla näiden kanssa .
Suomessa on kilpailu virasto ym.
Miksei ne haasta hallituksia ja päättäjiä kuntatasolla oikeuteen Suomalaisten yrittäjien tahallisesta syrjimisestä. ?

Miten esim. yhden vertaisuuden ja tasaarvon kannalta on oikein että Suomalainen ei voi rehellisesti esim. Pitseriaa enään perustaa ja pyörittää ????? tämä on monella muullakin alalla jo ongelma. Eikö tämä ole rasismia Suomalaisia kohtaan?
Jos Suomalainen alkaisi pyörittää Pitseriaa samalla periaatteella ja rahoitus kuvioilla niin se kiellettäisiin välittömästä ja yrittäjä olisi syytettyjen penkillä !
Pitseria oli esim. koska sitä on käytetty keppihevosena pisimpään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Jatkoa…. Varmasti sielläkin on rehellisiä yrittäjiä joukossa.
Mutta kuten olemme kuulleet ja oikeuden päätöksiä lukeneet vuosikymmenten ajan ,niin alalla on paljon alamailman toimintaa ja näitä on pyöritetty silmänlumeeksi.
On todella väärin että tähän toimintaa heitetään yhteiskunnan rahaa kyytipojaksi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000