Perussuomalaiset

Petri Kolmonen

Tasa-arvoinen vanhemmuus tukee lapsen oppimista ja kehitystä

Tänä vuonna Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään teemalla “lapsella on oikeus oppimiseen”. Keskustelua on käyty paljon lapsen oppimisen haasteista: PISA-tulosten laskusta, koulurauhasta, kännyköiden käytöstä, inkluusion haasteista, opettajien jaksamisesta ja oppilaiden hyvinvoinnista. Näihin ongelmiin pureutuaksemme meidän on tärkeää kohdistaa huomiomme perheiden hyvinvointiin ja kotien kasvatustukeen. Lapsen hyvinvointi kotona on nimittäin merkittävä tekijä oppimisen ja kouluarjen sujuvuudessa.

Vanhempien ero koskettaa Suomessa vuosittain noin 30 000–40 000 lasta, ja satojatuhansia lapsia kasvaa eroperheissä. Noin viidennes suomalaisista lapsista asuu yhden vanhemman kanssa, yleensä äidin. Lisäksi kymmeniätuhansia lapsia elää ilman isän säännöllistä läsnäoloa arjessaan. Tutkimukset osoittavat, että lasten, joilla on tasapuoliset ja säännölliset suhteet molempiin vanhempiinsa, hyvinvointi on lähellä ydinperheissä asuvien lasten hyvinvointia. Sen sijaan epätasainen vanhempien välinen ajanjako näkyy usein heikentyneenä hyvinvointina. Nykyiset äitejä suosivat käytännöt, perinteiset sukupuoliroolit ja yhteiskunnan asenteet voivat kuitenkin vaikeuttaa isien osallisuutta ja etäännyttää lapsia omasta isästään.

Isän roolilla lapsen elämässä on tutkitusti monia myönteisiä vaikutuksia. Isän aktiivinen läsnäolo tukee lapsen emotionaalista hyvinvointia, luo turvallisuuden tunnetta, parantaa itsetuntoa ja edistää koulumenestystä, kognitiivista kehitystä ja tunteiden säätelyä. Lisäksi isän kanssa vietetty aika kehittää lapsen sosiaalisia taitoja, vahvistaa ihmissuhteita ja tukee vastuunottoa sekä pitkäjänteisyyttä.

Sen sijaan, että keskitymme ainoastaan koulussa ilmeneviin oireisiin, on tärkeää tarkastella myös oppimisvaikeuksien juurisyitä, jotka usein liittyvät lapsen kokemaan arjen turvallisuuteen ja tukeen kotona. Lasten oikeuksien yhdistys haluaa edistää muutosta tässä. Laajojen tutkimusten, Euroopan neuvoston suositusten ja hyvien kansainvälisten kokemusten mukaisesti Suomessa tulisi olla lähtökohtana vuoroasumislaki, josta poikettaisiin vain vanhempien sopimuksella tai erityistapauksissa, joissa lapsen hyvinvointi on vaarassa.

Tämä lähestymistapa antaisi lapsille entistä vahvemmat lähtökohdat oppimiselle ja kasvulle sekä turvaisi heidän oikeutensa molempien vanhempien tukeen.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Kuinka kauan RKP katselee Eva Biaudetin sooloilua?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps) keskiviikkona kertoma linjaus Somaliaan annettavan kehitysyhteistyön jäädyttämisestä tyrmistyttää hallituspuolue Rkp:n kansanedustajaa ja eduskunnan Somalia-ystävyysryhmän puheenjohtajaa Eva Biaudetia.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010847174.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kyyllä se Eva:kin siitä rauhoittuisi,jos joku Somali kunnolla”jörnäyttäisi”. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Rkp on saanut somaleista ja muista mamuista paljon äänestäjiä, onhan hurrien säätiöillä rahaa kuin roskaa.

Somalit ihailee hurrien etuoikeuksia, tavoittelevat samoja etuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vaikka että, miten tää liittyy lapsen oppimiseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Somalilapsethan ovat Pisatulosten kärjessä. Varsinkin pojat.
Pääsevät peruskoulusta luku-ja laskutaidottomina?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

syy opettajissa
#10

Syytettyjen penkille pitäisi asettaa opettajat ja kunnat:

Miksi kieltä osaamattomia ja lukutaidottomia lapsia ei jätetä luokalle??? Niinhän kuuluisi tehdä, että jätetään luokalle, jos ei ole oppinut perusasioita.

Miksi ensimmäiselle luokalle päästetään mamuja, jotka eivät ole oppineet suomea tarpeeksi hyvin? Ei pitäisi päästää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Ihan kainosti huomauttaisin, että artikkelissa esitetyt ongelmat ovat todellisia ja takuulla niitä pitää yrittää hoitaa.
Kuitenkin kiinnittäisin huomioita toiseenkin seikkaan. Nimittäin meille on muodosttettu yhteiskunta, jossa tuntuu olevan vain oikeuksia. Eräs puolue jopa mainoksessaan on todennut huolehtivansa meistä ”vauvasta vaariin”. Ihan hyvä juttu, mutta ei tämä systeemi ihan noin helposti toimi, ainakaan pitkään. Kyllä niitä velvollisuuksiakin pitää hoidella.
Asiaa pitäsi korostaa heti lapsesta alkaen. Eli heillä on oikeus saada opiskella. Siihen pitää laittaa myös velvollisuus tehdä sitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Samaa mieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Petri Kolmonen
#7

Nimettömille: Mielestäsi lapsella ei pidä olla oikeutta molempiin vanhempiin? Nyt jäi epäselväksi mitä haet takaa? Kokemuksesta tiedämme mm. Belgia 2006 vuodesta, että lähtökohtainen vuoroasumislaki vähensi merkittävästi huoltajuusriitoja ja paransi lasten sekä perheiden hyvinvointia. Haluatko maksaa pahoinvoinnista ja tuomioistuinten ruuhkautumisesta, jotta lapsen oikeus ei toteutuisi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kysymyksen ydin on vähän epäselvä.
Kuka vastustaa vuoroasumislakia tai lapsen oikeutta molempiin vanhempiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000