Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

PAKKO KYSYÄ

Aiheuttaako ekoautoilu eli hybridi- ja sähköauton omistaminen tai sellaisella ajaminen jonkin asteisen aivovamman? Olen itse empiirisenä kokemuksena havainnut, että kyseiset ekoautoilijat eivät tunnu osaavan edes liikennesääntöjen ja–merkkien perusteita.

Heille täysin tuntemattomia käsitteitä ovat muun muassa ryhmittäytymiset esim. käännyttäessä risteyksessä vasemmalle ja etuajo-oikeus liikenneympyrässä, sekä väistämisvelvollisuus tultaessa liikenneympyrään. Nuo ”ekoilijat” eivät myöskään järjestään osaa noudattaa tiekohtaisia nopeusrajoituksia vaan he ajavat aina reilusti 10-20km/h alle nopeusrajoitusten ja totta kai, aina tien vasemmanpuoleista kaistaa hyväksikäyttäen, niin, että muiden autoilijoiden on pakko suorittaa heidän ohituksensa oikean puoleista kaistaa hyväksi käyttäen, mikä on tieliikennelainsäädännössä tietääkseni kiellettyä.

Yksi asia mikä on myös kiinnittänyt huomioni liikkuessani autolla nämä ”ekoilijat” eivät osaa keskittyä itse autolla ajamiseen vaan he räpläävät kokoajan puhelintaan tai muita auton laitteita. Asia ilmenee parhaiten liikennevaloissa, joista liikkeelle lähteminen valon vaihduttua vihreäksi tuntuu olevan heille ylivoimainen tehtävä. Nykyään liikennevalojen vaihtoväli, ainakin Helsingissä on monessa paikassa niin lyhyt, että tunaroinnillaan nämä ”ekoilijat” varmistavat sen ettei samalla vihreällä valolla pääse kukaan muu läpi liikennevaloista kuin he itse.

Myös lähestyttäessä valo-ohjattua risteystä nämä aiemmin alinopeutta, vasemmalla kaistalla ja jatkuvasti tieliikenteen tukkeena olevat ”ekoilijat” havaitsevat valojen olevan vaihtumassa vihreästä, keltaisen kautta punaisiksi, niin silloin he löytävät yllättäen sen kauan kadoksissa olleen kaasupolkimen ja kiihdyttävät kotteronsa ylinopeuteen ja siten varmistaen, että juuri he pääsevät edessään olevista liikennevaloista vielä ”vanhoilla vihreillä”.

Edellä kuvatulla ja itsekkäällä toiminnallaan nämä ekoautoilijat siis aiheuttavat jatkuvasti ja toistuvia vaaratilanteita liikenteessä.

Joten kysynkin uudelleen

Aiheuttaako ekoautoilu eli hybridi- ja sähköauton omistaminen tai sellaisella ajaminen jonkinasteisen aivovamman vai kerääkö nämä sähkö- ja hybridiautot ainoastaan kaikki ääliöt ympärilleen? Jos kyse on aivovammasta, niin kuinka vakavasta vammasta mahtaa olla kyse?

Onko aivovamman laatu jo sitä luokkaa, että se kinneri kannattaisi jättää sinne kotipihaan tai autokauppaan ja kulkea ne matkat taksilla tai julkisilla liikennevälineillä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
#1

Hybridiautolla ajon aiheuttamaa omahyväisyyttä on käsitelty South Parkissa jaksossa Smug Alert. https://southpark.fandom.com/wiki/Smug_Alert!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#8

Totta, kyseinen jakso kuvaakin karrikoidusti ja melko hyvin tämän uuden ”yhteiskuntaluokan” käyttäytymistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#12

Muistan kuinka 1960/1970 luvuilla viuruiltiin”Mosse” kuskeille=Ei riemulla rajaa kun saa ”Mossella” ajaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Aivovamma voisi johtua suuresta akkujen varauksien voimakentästä, joka hidastaa veressä kiertävää rautaa. Punasolut sisältävät rautapitoista happea sitovaa proteiinia, ja tasavirtalähde muodostaa magneettikentän, joka pidättelee punasolujen kiertoa, ja näin verenkiertoa yleisesti. Pitkäaikainen vaikutus voi aiheuttaa jopa veritulppia, tuo kannattaa muistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Samahan se on, kun ihminen kävelee aurinkotuulessa eristetyillä kengillä, ihminen varautuu positiivisesti varautuneilla hiukkasilla. Ei tuotakaan huomaa, jos ei äkkiä koske maadoitettuun pisteeseen. Sähkövaraukset voivat aiheuttaa väsymystä, jos ei välillä kulje vaikka paljain jaloin, jolloin sähkövaraukset voivat purkautua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Foliohattu ei ole turha keksintö.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juuri näin, protonisadetta ei juuri havaita, muutoin kuin yksinkertaisella kokeella. Laitetaan vaikka kivi eristetylle alustalle kuivan lumisateen aikana. Sekä lumikiteet että kivi ovat molemmat positiivisesti varautuneita, ja kivi ohjaa lumikiteet kauemmaksi. Samoin pilvet varautuvat aurinkotuulessa positiivisesti, ja jännite maan ja pilven välillä kasvaa, kunnes tuo purkautuu salaman välityksellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eteenpäin niissä valoissa
Iloinen
#3

Tämähän on kirjoitettu vitsillä, eikö niin. Samaa yleistystä käyttäen voisin aika monesta muusta auton omistajasta sanoa samaa. Joskus jopa itsestäni. Itse en aja sähkö- enkä hybridivehkeillä. Ehkä tuli nyt kirjoitusvirhe, mutta jatkan silti.
Jokin seikka tämän purkauksen varmasti on saanut aikaan. Mutta en siltikään usko että kaikki hybridi autoilijat ovat oston yhteydessä aivovamman saaneet kaupan päälle. Nyt muistin että tuttavani juuri osti hybridin….pitääkin soittaa ja kuulostella..niin siis kun kysyit, niin minä uskon ennemmin, että joku jolla on aikaa tarkkailla muiden liikennekäytöstäja siten varmaan kaikkea muiden toimintaa ja pahastua niistä on jäänyt hybridi auton taakse valoissa. Tuskin vakavammasta asiasta on kyse 🤔

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Urkki
#6

Oikealta voi ohittaa, jos kyseessä ei ole moottoritie. Moottoritielläkin oikealta voi ”ajaa ohitse”, mutta ei saa ohittaa. Pieni hienosäätö, mutta erään evp. liikennekomisarion ohje.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#14

Urkki
Totta kaistan vaihtaminen vasemmalta oikealle kun tarkoituksena on ohittaa edellä ajava ajoneuvo moottoritiellä ei ole sallittua, mutta jos ajat jo valmiiksi oikealla kaistalla niin saat ohittaa. Tästä tulemmekin siihen kysymykseen, että miksi on niin vaikeaa ottaa huomioon myös muut tienkäyttäjät ja siirtyä ihan oma-aloitteisesti pois sieltä vasemmalta kaistalta, pois jaloista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#10

En väitä että kenelläkään olisi aivovamma, kuten sinä annat ymmärtää. Minä ainostaan kysyn siitä, kuten allaolevasta lainauksesta selviää:
”Aiheuttaako ekoautoilu eli hybridi- ja sähköauton omistaminen tai sellaisella ajaminen jonkinasteisen aivovamman vai kerääkö nämä sähkö- ja hybridiautot ainoastaan kaikki ääliöt ympärilleen?”
Ja ei ”purkaukseni”, kuten sinä asian ilmaiset ei ole pahanolon tuottama vaan melko pitkäaikaisen havainnoinnin liikenteessä liikkumisen tulos.
Tämänkin ilmaisen mielestäni melko selkeästi:
”Olen itse empiirisenä kokemuksena havainnut, että kyseiset ekoautoilijat eivät tunnu osaavan edes liikennesääntöjen ja –merkkien perusteita.”
Kirjoitat seuraavaa:”joku jolla on aikaa tarkkailla muiden liikennekäytöstä ja siten varmaan kaikkea muiden toimintaa…”.
En tiedä miten sinä ajat autoa, mutta minulla on ainakin silmät, sekä korvat auki ja tarkkailen siten jatkuvasti ympäristöäni ja sen tapahtumia ja otan huomioon myös muut tienkäyttäjät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unto
#4

Joku ennakkosensuuri voisi näissä blogeissakin olla, pahempaa tuubaa en ole hetkeen lukenut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#11

Mikään pakkohan tänne ei ole tulla lukemaan ja viihtymään, mutta ymmärrän myös teitä ”ammattipöyristyjiä”, en vain välitä teidän mielipiteistänne. Ne ovat arvottomia.
Ps. Kannattaa lukea se blogikirjoitus uudelleen ja tällä kertaa ihan ajatuksen kanssa, ehkä(toivon niin) sen sisältö silloin avautuu myös sinulle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unto
#15

Luin uudestaan ja ajatuksella. Edelleen tuubaa. Sinä siis väität että auton käyttövoima vaikuttaa jotenkin ajajan aivotoimintaan. Saahan sinulla olla mielipide mutta jotain oikeita todisteita käyttövoiman ja aivovammojen korrelaatiosta olisi kiva saada.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#17

Unto, en minä väitä yhtään mitään. Minä ainoastaan kysyn asiaa seuraavasti:

”Aiheuttaako ekoautoilu eli hybridi- ja sähköauton omistaminen tai sellaisella ajaminen jonkin asteisen aivovamman? ”

Älä siis vääristele asioita!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tuubaa
#18

Korjauksestasi huolimatta edelleen tuubaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Se on jo selvää, että pieni jääkausi on tulossa, ja nyt pitäisi keskittyä turve ja hiilivoimaloiden rakentamiseen nopeassa aikataulussa. Sähkö-autoistaminen pitää keskeyttää vastaavasti nopealla aikataululla, sähkö kun ei missään tapauksessa tule riittämään edes perussähkön tarpeisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Pakkaset ulottuvat jo tropiikkiin Väli-Amerikan kannaksella. Meksikonlahti tulee jäätymään vain lähivuosikymmeninä. Suomessa taistellaan edelleen ja kiihtyvällä vauhdilla ilmaston lämpenemistä vastaan, naurettava hallitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000