Huonoilla hankinnoilla tuhlataan satoja miljoonia euroja ja valtavat määrät ammattilaisten työaikaa

Kun tehdään päätöksiä, jotka maksavat veronmaksajille satoja miljoonia, päätökset perustuvat huolelliselle valmistelutyölle ja viime kädessä päätöksen tekevät henkilöt, jotka ymmärtävät, mistä asiassa on kyse – tai sitten eivät. Kun kyse on tietojärjestelmien hankinnoista Suomessa, päätöksen tekevät viime kädessä poliitikot, joiden IT-osaaminen on usein sitä tasoa, että he eivät osaa asentaa tablettiinsa sovelluskaupasta ohjelmia, vaan senkin tekee avustaja tai ei-kansanedustajan kohdalla perheen teini. Kun tällainen henkilö laitetaan päättämään satojen miljoonien tietojärjestelmähankinnoista, onko ihme, jos lopputulos on sutta ja sekundaa?

Keskeinen julkisen sektorin toimintastrategia on tiivistetty tähän Dilbert-sarjakuvaan ja tulokset näkyvät käytännössä esimerkiksi epäonnistuneessa metroliikenteen automatisointiprojektissa, jonka tuloksena metroa ei automatisoitu, mutta Helsingin kaupunki ja Siemens kiistelevät parhaillaan oikeudessa noin 200 miljoonan euron vahingonkorvauksista. Toisena, vieläkin räikeämpänä esimerkkinä HUS:in lääkärit joutuvat kärsimään ilmeisen keskeneräisenä käyttöön otetusta Apotti-tietojärjestelmästä, jonka piti ”toimia nykyisiä osin päällekkäisiä ja vanhentuneita järjestelmiä tehokkaammin” ja ”[säästää] kuluja 146 miljoonalla eurolla vuodessa sitten, kun se on valmis”. Kuinka sitten kävikään – YLE:n haastattelemien lääkäreiden mukaan ”heidän työtehonsa on laskenut Apotin myötä 20–30 prosenttia, koska järjestelmä on niin monimutkainen, keskeneräinen ja hankala käyttää.” Tämän seurauksena ”perusongelma on se, että lääkäreiden aika menee entistä enemmän tietokoneella näpyttelyyn ja ”sihteerin töihin”, jolloin potilaita ehditään hoitamaan selkeästi vähemmän kuin aiemmin.”

Ongelma kiteytyy kolmeen keskeiseen tekijään:

1) IT-firmojen myyntimiehet ovat myynnin ammattilaisia, mutta he eivät ole useimmiten ammattilaisia sillä alalla, jolla järjestelmiä käytetään, eivätkä ole käyttäneet päivääkään kyseistä järjestelmää työssään. He eivät myöskään usein tunne myymäänsä järjestelmää (asiakkaan tarpeista puhumattakaan) niin yksityiskohtaisesti, että pystyisivät ennakoimaan, millaisia ongelmia voi olla odotettavissa. Sen sijaan he ovat erittäin hyviä lupaamaan asioita.

2) Julkisen sektorin IT-hankinnoista vastaavat henkilöt ovat tietojärjestelmien ammattilaisia, mutta hekään eivät ole useimmiten ammattilaisia sillä alalla, johon järjestelmiä käytetään, eivätkä ole käyttäneet päivääkään kyseistä järjestelmää työssään loppukäyttäjän asemassa. He eivät myöskään ole sopimusoikeuden ammattilaisia. Järjestelmien varsinaisilta käyttäjiltä ei välttämättä kysytä mitään.

3) Viime kädessä hankinnoista päättävät poliitikot, joiden keski-ikä on varsin korkea (eduskunnassa tällä hetkellä noin 50 vuotta, kuntapolitiikassa usein vieläkin korkeampi) ja joilla ei ole päätöksenteon kohteena olevasta asiasta senkään vertaa tietoa kuin IT-firmojen myyntimiehillä tai julkisen sektorin tietojärjestelmäpäälliköillä. Usein he eivät myöskään perehdy asioihin kunnolla eivätkä kyseenalaista myyntipuheita tai kustannusarvioita, koska on helpompi nyökytellä kuin myöntää tietämättömyytensä. He eivät ole päättämässä omien rahojensa käytöstä, joten heidän suhtautumisensa asiaan on usein ”IT-hankinnat ovat aina kalliita” ja välinpitämättömyyttä lisää se, että ongelmat ilmenevät käytännössä usein vasta vaalikauden jo vaihduttua.

Mitä voit äänestäjänä tehdä, jotta järjetön tuhlaaminen loppuisi?

Kolmesta ongelman aiheuttavasta tekijästä kahteen ensimmäiseen et pysty suoraan vaikuttamaan. Jäljelle jää kolmas tekijä, hankinnoista päättävät poliitikot. Siihen, keitä he ovat, juuri sinä pystyt omalla äänelläsi vaikuttamaan. Voit äänestää henkilöä, jolla ei ole sen enempää koulutuksensa kuin työhistoriansakaan perusteella minkäänlaista kompetenssia tai välttämättä edes kiinnostusta arvioida sitä, onko ehdotetussa satojen miljoonien hankinnassa mitään järkeä, tai jonka taustalla vaikuttavat tahot, jotka hyötyvät itse kyseisestä hankinnasta, jolloin mikään ei muutu. Vaihtoehtoisesti voit todeta, että julkinen sektori tarvitsee tyhmyydenhallintaa, ja äänestää henkilöä, jolla on edellytykset huomata, milloin häntä yritetään vedättää, ja puhaltaa peli poikki, kun esitetty päätös on järjetön ja tuhlaisi yhteisiä verovaroja.

Tietojärjestelmähankintojen merkitys on keskeisessä roolissa esimerkiksi siinä, miten sote-kustannukset tulevalla vaalikaudella kehittyvät ja paljonko hoitohenkilökunnalla on aikaa varsinaiseen hoitotyöhön. Vaikka lääkärien ja sairaanhoitajien määrää lisättäisiin kolmanneksella, siitä ei ole paljonkaan apua, jos heidän ajastaan kuluu nykyiseen verrattuna kolmannes enemmän tietojärjestelmäongelmiin.

Vaikka en ole hoitotyön ammattilainen, olen koulutukseltani oikeustieteen kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri, joka on työskennellyt yhdeksän vuoden ajan IT-projekteissa. Ymmärrän oman osaamiseni rajallisuuden sekä sen, että jos en ole jonkin alan asiantuntija, olettamisen sijaan järkevä ratkaisu on kysyä neuvoa sellaiselta henkilöltä, joka on. Tästä syystä toteuttaisin tyhmyydenhallintaa kolmella eri tasolla:

1) ottaisin mukaan tietojärjestelmähankintojen valmisteluun järjestelmien loppukäyttäjät enkä hyväksyisi sen enempää hankintapäätöstä kuin järjestelmän käyttöönottoa kysymättä ensin heiltä, toimiiko järjestelmä niin kuin sen pitäisi toimia,

2) panostaisin huomattavasti nykyistä enemmän julkisen sektorin hankintaosaamiseen erityisesti sopimusjuridiikan osalta, jotta järjestelmätoimittaja joutuisi korvausvastuuseen, ellei järjestelmä toimi luvatulla tavalla, eikä pystyisi epäselvästi laaditun sopimuksen perusteella pakoilemaan vastuutaan, ja

3) puhaltaisin pelin poikki siinä kohtaa, kun huonoa hankintapäätöstä tyrkytetään minulle, enkä tuhlaisi siihen veronmaksajien rahoja.

Sananlasku varoittaa ostamasta sikaa säkissä. Juuri näin kuitenkin julkisella sektorilla tehdään, kerta toisensa jälkeen, elleivät päättäjät vaihdu. Anna ääni tyhmyydenhallinnan puolesta ja vaadi tilanteeseen muutos.