Suojellaan lapsia ja nuoria seksuaalirikoksilta
Osallistuin 8.11. järjestettyyn Suojele älä sivuuta -seminaariin, jossa tuli paljon tietoa koskien nuoria koskevaa seksuaalirikollisuutta.
Seksuaalirikosten nettivihjeet ovat kymmenkertaistuneet tänä vuonna. Yllättävää on, että seksuaalisen hyväksikäytön kuvien tai videoiden hallussapito ei ole tällä hetkellä rangaistavaa, vaikka niiden levittäminen on rikos. Laki on vuodenvaihteessa onneksi muuttumassa ja kiristymässä seksuaalirikosten osalta, mikä on hyvä asia, mutta resursseja tutkintaan ja käytäntöönpanoon tarvitaan lisää.
Tietosuojalakiin pitäisi saada muutoksia EU tasolla, jotta viranomaiset voivat vaihtaa tietoja seksuaalirikoksen uhrin ja syyllisen tunnistamiseksi. Ongelmana myös on, että traumahoitoon pääsy voi kestää jopa 2-3 vuotta, joka on aivan liian pitkä aika lapselle odottaa, varsinkin, jos samalla on menossa oikeusprosessi. Peruspalveluissa esimerkiksi koulukuraattoreille tarvitaan lisää tietoa, jotta he voivat auttaa myös seksuaalirikoksiin liittyvissä asioissa. Palvelupolku on kyllä jo suunniteltu, mutta palvelujen saatavuuden varmistaminen on vielä kesken.
Nuorille pitää viedä lisää tietoa siitä, miten toimia netissä, ettei yksikään lapsi tai nuori joudu sitä kautta seksuaalirikoksen kohteeksi. Lapsi on helposti suostuteltavissa tekemään melkein mitä vaan, varsinkin erilaisten sovellusten ja somen kautta. Pelkkä muutaman tunnin seksuaalivalistus kouluissa ei riitä. Myös vanhemmille tulee järjestää mahdollisuuksia saada koulutusta ja tietoa miten lapsen ja nuoren nettikäyttöä pitäisi seurata ja keskustella siitä nuorten kanssa. Pienet lapsetkin eksyvät helposti pornosivustoille.
Lisäksi lastensuojelussa ja lasten parissa toimivien ammattilaisten tulee herkästi ilmoittaa epäilyistä, jotta tutkinta voidaan voidaan aloittaa. Aikuisten on kuunneltava herkällä korvalla nuoria ja ymmärrettävä puuttua asioiden kulkuun heti, jos epäily hyväksikäytöstä herää.
Kuunnellaan, ollaan läsnä ja suojellaan lapsia ja nuoria!
Tekstin aiheet:
Hallussapito ei ole rangaistavaa , siis kuvien jne .mutta levitys on ??! Siinä olisi jo yksi korjattava , pikka ! Taitaa olla aika vaikea tilanne puuttua asiaan ?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvä otsikko , mutta siihen olisi pitänyt lisätä vielä
että myös Huume ja Pedofilia rikoksilta !
Pedofiili kultturi maista tulevat pakolaiset ulos maasta heti ja kielletään Huumeet OIKEASTI ja Homopropakandan levitys lapsille niin näin helposti ollaan 95 %:sti saatu homma kuntoon ja loput syylliset häkkiin pitkiä tuomiota istumaan niin noin helposti homma on hoidettu pois jos oikesti halutaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Meillä on tässä maassa esim. Laulusolisti joka oli syytteessä satojen tuhansien eurojen arvoisessa Huume keississä, se ei saanut mitään tuomiota ehdoalaista vaan…. siis ei mitään…Koska se sanoi ettei ole myynyt huumeita antanut vaan homo kavereille niitä ilmaiseksi…
Jotka istuu pitkiä tuomioita kun ne oli huumanneet poika lapsia ja raiskanneet niitä,tästä porukasta suurin osta taisi lehtitietojen mukaan kanta Suomalaisia.
Mitä tekee meidän ministerit ja kansan edustajat ???
Ne ketkuttelöeen ja tanssii tämän artistin laulujen tahdissa kuin mitään ei olisi tapahtunut !!!
Ajatelkaa jos rakennusalalla olisi satojen tuhansien harmaan talouden välistä veon tehnyt niin siitähän joutuisi häkkiin !
Mutta kun Suomen pahimman harmaan talouden Huumekaupan tuotteita ostaa ja ölevittii siis tappavia huumeita niin siitä ei saa mitään tuomiota !!!! Tämäön maan päättäjät ja oikeuslaitos on sekaisin !!!!
Persujen pitää vaatia muutosta !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samaan aikaan kun huumeet tappaa lapsia ja nuoria ja ajaa pikku lapsia huostaanottoihin ja lastenkoteihin niin Kansanedustajat ja Ministerit yrittää vain suojella Huumekauppiaita vaatimalla mm. käyttö huoneita ja vaatiamlla niitä laillisiksi !!!!!
HULLUA …JÄRJETÖNTÄ !!!!
Persujen pitää vaatia että tällaiset Minsiteri ja kansanedustajat pitää erottaa !!!
Ymmästäisin vielä jos raksa miehille järjesttäisiin pimeän työn sopimis huoneita valtion taholta jotta pieni tuloiset eläkeläiset saisi tehtyä remontteja 1/3 mutta sitä en ymmärrä että täysin laitonta huumetta saisi käyttää ja myydä valtion ylläpitämissä huoneissa ja tapattaa ja rohkaista ihmisiä lisää….
Paras huume hörhö on tietenklin kuollut hörhö se on kaikkien kannalta aina parasvaihtoehto niin omasten joiden ei tarvitse kuunnella sen toilailuja ja rahan kerjäämisiä ja varasteluja kuin yhteiskunnan joka säästää kun yks parantumaton sosiaali pummi on vähemmän…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikkien maakuntien keskustalaiset äänestäkää Perussuomalaisia !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti