Perussuomalaiset

Niko Ohvo

Suomi tarvitsee kipeästi uutta rajaturvallisuuslakia

Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva kiisteltykin uusi rajaturvallisuuslaki on ehdottoman tärkeä Suomen kansallisen turvallisuuden ja itsemääräämisoikeuden turvaamiseksi. Niin sanottu hybridisodankäynti on kohtuullisen uusi ilmiö, jossa perinteisen sodankäynnin tilalla vieras valtio pyrkii horjuttamaan toisia maita muilla keinoin. Tyypillisimpiä esimerkkejä on erilaiset kyberhyökkäykset, gps-häirintä – ja siirtolaisten käyttäminen vaikuttamisvälineenä. Viimeisimmästä mainitusta on kokemusta jo Suomen ja Venäjän vastaiselta rajalta viime talvelta. Tässäkin tapauksessa on ilmeistä, että Venäjän rajavartiopalvelu avusti maahanpyrkijöitä monin eri tavoin. Akuutti kriisi saatiin estettyä valtioneuvoston suljettua raja-asemat. Jatkossa tämä ei välttämättä lievimpänä keinona riitä. Venäjällä on laajat kyvykkyydet tuoda halutessaan rajalle tuhansia turvapaikanhakijoita päivässä. Tätä varten Venäjä on ollut poistamassa jo viisumivaatimuksen useiden tyypillisten lähtömaiden osalta. Sanomattakin on selvää, ettei tulijoiden taustaa voida täysin selvittää. Seassa on todennäköisesti Venäjän valtion lähettämiä toimijoita, joiden aikomuksia voi vain arvailla.

Oikeudellisesti haastava rajaturvallisuuslaki antaisi mahdollisuudet torjua äärimmäisessä tilanteessa yllä kuvattua ilmiötä, jossa Suomen lainkäyttöalueelle pyrkisi massoittain ihmisiä Venäjän ohjaamana. Sanomattakin on selvää, ettei perustuslain säätämisen yhteydessä tai kansainvälisiä sopimuksia solmittaessa ole voitu ennakoida minkään valtion käyttävän siirtolaisia aseena. Niitä solmittaessa ei ole kyetty edes ennakoimaan sitä, että massoittain ihmisiä pyrkisi siirtymään mantereelta toiselle puhtaasti paremman elintason perässä.

Palautuskieltoa arvioidessa on huomioitava, että on hyvin todennäköistä, että ennen vaikuttamisoperaation alkamista rajalle lähetettävät henkilöt eivät Venäjällä ainakaan välittömästi koe kuolemanrangaistuksen tai vastaavan uhkaa. Lisäksi on huomioitava, että mahdollisilla operaatioillaan Venäjä siirtää vastuun valtiollisesti toiselle valtiolle niiden osalta, ketkä mahdollisesti ovat lähtömaassaan esimerkiksi hengenvaarassa. Edelleen perustuslain tulkinta ja perusteet on mahdollista kiinnittää voimassa olevaan oikeuteen ja käytäntöihin eli siihen, missä kussakin tilanteessa on kysymys.

Julkisessa keskustelussa tuntuu unohtuvan, etteivät perustuslaki tai kansainväliset sopimukset ole mitään ”itsemurhasopimuksia”, vaan ne sisältävät myös valtiota ja sen kansalaisia suojaavia oikeushyviä. Suojelupoliisi on tämän tiivistänyt lakiesitykseen antamassaan lausunnossa erinomaisesti: ”laajamittainen välineellistetty maahantulolla pyritään myös lamaannuttamaan yhteiskunnan perustoimintoja ja taloudellista kantokykyä, niin on mahdollista, että Suomi menettää näiden toimien myötä kykynsä taata maassa oleskelevien perus-ja ihmisoikeuksia. Koska Suomen ensisijaiset velvoitteet kohdistuvat Suomen oikeuspiiriin kuuluviin ja julkisella vallalla on perustuslain 22 §:n mukainen velvollisuus taata perusoikeuksien toteutuminen, on selvää, että Suomen kansalaisille ja muille maassa oleskeleville kuuluvien erittäin tärkeiden kollektiivisten etujen on jossain tilanteissa syrjäytettävä maan ulkopuolella olevien yksilölliset edut.”

Osallistu keskusteluun!


78 kommenttia
Nimetön
#1

Venäjä luultavasti maksaa maahanmuuttajille suoranaisia palkkioita terrorismista maassamme. On vaikea uskoa, että juuri tämä olisi maamme punaisen demareiden tavoite, mutta tuskin on kaukana demareiden tavoitteista, siinä kun perustavoite on kaataa markkinatalous, ja tässä nyt myös Suomen itsenäisyys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin täsmälleen, demareille oikea paikka olisi suljettu osasto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Viktor Orban on ainoa järjissään oleva politikko Eu:ssa !
Persujen pitäisi antaa sille täysi tuki kun nyt kerta Hallituksessa ollaan.
Se on ainoa politikko joka haluis lopettaa Ukrainan sodan koko Eu:ssa joka voisi neuvotella sodan lopettamiseksi,koska se on ainoa puolueeton Politikko joka voi puhua ja neuvotella molempien riitapukarien (Ryssän ja Natsi-Juutalaisen ) kanssa Koska kaikki muut on polttaneet siltansa Eu:n persettä nuollessaan oman edun (rahan) takia.

Mutta en usko että rauhaa vielä pitkään aikaan tulee Koska Natsi -juutalainen saa niin helvetisti rahaa ,se on saanut jo satoja Miljardeja ! Se haluaa matkustella ympäri maailman 1 luokassa ja asua 5 tähden Hotelleissa turva mies armeijoineen .Kukaan muu maailmassa ei käytä yhtä paljon rahaa matkusteluun kuin tämä Zelensky.

PERSUJEN PITÄISI VAATIA HETI NYT ETTÄ EI ENÄÄN SENTTIÄKÄÄN RAHAA IHMISTEN TAPPAMISEEN SIIHEN PASKA MAAHAN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Suomalaiset on maksaneet jo aivan tarpeeksi osa rikkaimmat Miljoonia mm. kiinteistjen ,osakkeiden ym arvon alenemisena mutta myös tavallinen kansa on maksanut paljon mm. Veron korotuksina, hintojen nousuna,leikkauksina,ylleisenä talouden hiljentymisen aiheuttamana laman seurauksena joka asiassa… jne…

SUOMEN KANSAN PITÄÄ VAATIA NYT ETTÄ EI ENÄÄN YHTÄÄN RAHAA SINNE !!!

Sota ei hyödytä ketään muuta kuin politikkoja !

Politikot on niin vittumaista porukkaa ettei ne edes tapa vasta puolen politikkoja !!!

Paska ukko Puuttinikin kun ei ota hengiltä tuota hullua Pelleä ! vaikka varmasti saisi milloin hyvänsä jos haluisi.

Samanllaisia kusipäitä kaikki Politikot ympäri maailman !
Onko Persutkin alkaneet samaan joukkoon ?

Kaikkien Kusipäiden äiti on Merkkel joka aloitti tämän sodan !!! Zelensky oli silloin näyttelijä ja Putin istui rauhassa Shotsin Olympialaisissa kun sota alkoi 10,5 vuotta sitten !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Se miksi Merkkel on suurin syyllinen tähän sotaan johtuu yksinkertaisesti siitä että Eu:ta johti silloin Huume hörhö (Junkker) kun Rajoja alettiin siirtää niin että Venäjän elätti Huora-maa Ukraina siirtyy Eu rajojen sisäpuolelle)

Tuota Hörhöä ei voi syyttää mistään koska se oli kokoajan aivan sekaisin eikä tajunnut tämän maailman päälle yhtään mitään ( Natsi-Merkkel oli Eu:n todellinen johtaja silloin )

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Nimet ovat Juncker ja Merkel.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Vasemmistoliitto ,Vihreät ja Sdp on samassa porukassa Ryssien kanssa ! vaikka Natseja kannattavatkin Ukrainassa ja Eu:ssa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Näin on, Venäjän sosiaalidemokraatit, tuo punainen bolsevikki törkypuolue ovat täysin yhtä Suomen demareiden kanssa. Demarit kautta maapallon ajavat yhtä ja samaa asiaa, markkinatalous on ajettava alas hintaan mihin hyvänsä. Tuo tarkoittaa sitä, että myös Suomessa ajetaan kolhoosilaitosta ylös, sitä myöten kun hölmöt äänestävät demareita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Suomen demarien märkä uni oli ja on yhteisvelka – ei tarvi maksaa takaisin! Mutta EU kehittää muita tapoja kurjistaa valtioiden taloutta, päästään sitten yhteiseen neuvostotyyliseen liittovaltioon ah!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Missä demarit, siellä ongelma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Suomen eduskunnassa olevan kansanedustajan pitää olla syntyperäinen suomalainen usean sukupolven takaa.
On suuri häpeä, että 100% ei suomalaiset pääsevät vaikuttamaan meidän asioihin.
Tälläkin afgaanilla olisi töitä omassa maassaan.

Sdp:n Razmyar: En tule äänestämään käännytyslain puolesta
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010538359.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Razmyar on jäävi hamuamaan maahanmuuttajia Suomeen, kuten yleensäkin maahanmuuttajat. Totta kai jokainen maahanmuuttaja ajattelee vain omaa sukuaan ja kavereita ja heidän etujaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Suomen kansanedustajan pitäisi myös ajaa Suomen etuja eikä Trollata Eu:ta ja ajaa itseleen miljoona virkoka kuten kaikki tekee ja on tehneet ( Paavo Väyrystä lukuun ottamatta)
On sekin politikoinnilla tehnyt rahaa Kymmeniä Miljoonia mutta ei se koskaan ole Suomen etujen vastaista politiikkaa tehnyt omien etujen takia !
Väitän ettei Suomessa ole toista rehellistä politikkoa joka ei ole syyllistynyt maanpettutuuteen !
Tai no Hakkarainen on toinen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Todellakin: mitä ja ketä hyödyttää se ettei valtiot huolehdi itsestään? ”kansallismielisyys” on ”vihollisuutta” EU:ta kohtaan, tätä hokee vasemmisto .. Puurot ja vellit on kyllä sekaisin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Toivottavasti sdp hajoaa kahtia:

SDP:n Timo Harakka sanoo suoraan äänestävänsä käännytyslain hylkäämistä – demarit jakautuivat kahtia
https://yle.fi/a/74-20097717

Minkä maan kansanedustajia ovat demarit?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Harakka on ihan tosissaan! Hänellä lyö jokin yli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#66

Eikös Harakallakin ole rötöstelyjä urallaan?

Monet varsinkin ennen poliitikkouraa tehdyistä rötöksistä ovat painuneet historian unholaan. Wikipedian mukaan esimerkiksi nykyinen työministeri Timo Harakka (sd.) tuomittiin vahingonteosta kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen vuonna 1987. Harakka tuhosi Teatterikoulun omaisuutta noin 24 000 markan arvosta
.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/1287418

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#70

On se Harakka kova räksyttämään esim. Wille Rydmanista, jota ei ole mistään tuomittu, mutta tällä räksyttävällä harakalla on ihan oikea rikostuomio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Harakka osoitti ministerinä ollessaan olevansa täysi hölynpölyn puhuja. SAK pakotti Harakan pois työministerin pallilta sotkemasta. Ja liikenneministerinä sai aikaan tiestön rappeutumisen kiihtymisen, koska tierahat meni viherhömppään. Harakka: ”Polttoaineveroa korottamalla päästöt vähenee ja pankkitilille ilmestyy rahaa.”
SDP:n talouslinja on ollut aina, että veroja korottamalla Suomen talous lähtee nousukiitoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#67

On se hyvä että Sdp on oppositiossa muiden kommunistien kanssa.

Nytkin Tuppurainen olisi jo Natseissa Kymmeniä Miljardeja rahaa jakamassa kun niiden Telakka Mayer on menossa konkurssiin !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Tässä tulos, kun Suomeen haalitaan kielitaidottomia maahanmuuttajia.

Yllätystarkastuksen karu tulos: Hoivakodissa ei ollut paikalla yhtään suomea puhuvaa hoitajaa

https://yle.fi/a/74-20097404

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Niille on aivan sama mitä kieltä niille puhuu kun ne ei tajua tämän maailman päälle mitään kun ovat niin huumattu !

Ei tuommoinen vanhuus ole ihmisarvoista elämää.

Kultalusikka sukupolvi joiden vanhemmat nyt viimmeisiä vanhainkodoissa vetelee ei ala niitä hoitamaan vaan työntävät sinne helvetin moisilla kuluilla hoidettaviksi ja huumattavaksi.
Kultalusikat vaatii tietenkin lisää rahaa vanhusten hoitoon että saisivat itsekin elää kuin siat pellossa (kaikki mulle heti nyt) kuten ovat tottuneet lapsesta asti elämään. Sellaisia on kultalusikka sukupolvi jotka nyt on vasta eläkkeelle jääneet 65-75 v. vuotiaat.joiden aravalainalla tehtyjä valesokkeli home taloja me maksetaan vieläkin valtion lainoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Kun kultalusikoista aika jättää ,niin sen jälkeen ei ketään hoideta tällaisilla kuluilla vahnain kodeissa siitä pitää huolen kultalusikoiden jäljiltä perinnöksi jäänyt valtion velka.

Sitten tulee aika että perilliset hoitaa vanhukset tai ne kuolee katuojaan.

Sellainen perintö Kultalusikoilta jää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Saapi nähdä, miten Pekka Haavisto, Vihreät, äänestää,
Oli niin tomeraa pressavaalitenteissä, mutta pistääkö Sofia Virta, Fatim Diarra ja Bella Forsgrén luuta kurkkuun?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Tiedetään. Vihreät ja Laitavasemmisto äänestävät AINA Suomen ja suomalaisten etua vastaan eli tässä tapuksessa rajalakia vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Kun katsoo (kuuntelee) tämän Ylen ”keskustelun” aamulta, niin Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta menee kyllä Li Anderssonista kirkkaasti ohi.
Kuinka Vihreiden puheenjohtaja 7% kannatuksella saa olla äänessä noinkin paljon?
Jopa Tytti Tuppurainen on uskottavampi.
Katsokaa itse, se pitempi versio.

https://yle.fi/a/74-20097723

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Nyt pitää Antti Lindtmanin kerrankin näyttää johtajuutensa ja potkia pois sdp:stä rajalakia vastustavat henkilöt. Perustakoot oman ryhmän.

SDP:stä ainakin puolueen varapuheenjohtaja Nasima Razmyar ja kansanedustajat Elisa Gebhard ja Johan Kvarnström ovat vastustaneet hallituksen esitystä. /mtv

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

SDP:n johdosta ei järkeä löydy. Asia on niin päin että jokaisen itseään kunnioittavan SDP:n kansanedustajan olisi ajateltava itse eikä ”oikein”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Jopa SDP:n suuresti arvostama presidentti Mauno Koivisto sanoi:

”Minusta sellaiset henkilöt, joita ei vainottu siinä maassa, josta he saapuivat, olisi palautettava heti rajalta”, Koivisto kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.

https://www.verkkouutiset.fi/a/itaraja-ei-vuoda-ensimmaista-kertaa/#352ac01bE

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Oliko siinä viimeinen mohikaani ? Koiviston jälkeen ei logiikkaa SDP:stä löydy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Suomessa vainotaan Valtion taholta ( Valtio laittaa taas Eu:n syyksi , rahanpesulaki ,pakotemääräykset) yrittäjiä jos ostat jotain venäläisen nimen omaavalta tai palkkaat Venäläisen nimen omaavan niin joudut kuseen jopa Pankit ja Vakuutus yhtiöt on valjastettu mukaan tähän rasimiin…
Yrittäjältä voidaan sulkea Tilit ja katkaista vakuutukset (siis kaataa koko yritys) ilman varoituksia jos et suostu tähän valtiolliseen rasimiin, Yrittäjän pitää allekirjoittaa ja vannoa jo etukäteen että ottaa osaa tähän rasismiiin…
Pelkästään sillä verukkeella voidaan kaataa yritys jos et alle kirjoita noita papereja tämä hulluus on tullut vasta v. 2024 jokainen yrittäjä on törmännyt tähän tai tulee törmäämään tämän vuoden aikana.
Suomen valtio harrastaa kuitenkin kaksinais moralismia… jos Yrittäjä hakee työntekijää ,niin ei voi laittaa ilmoitukseen että ei Venäläistä oteta töihin tai tehdä yhteistyötä, koska taas syyllistyisi rasismiin…
Tämä on nauretavaa hommaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden papereihin määräykset on antanut Valtio/ Eu ,se ei ole niiden keksintö, Pankkejakin vituttaa tuo homma oikeesti..mutta samassa papereissa puhutaan nimeltä Usa,N ja Isobritanian kansalaisista ja pitää laittaa raksi ruuttuu siinä kohdalla ettei sinne lähetä rahaa tämä on varmaan hämäystä koska jokainenhan tietää että tämä on todelisuudessa Venäjä vastaisuuden takia tehtyä hommaa…

Kyllä Suomessa uskaltaa palkata todellisuudessa Usa tai Englantilaisen vaikka virallisissa papereissa valheellisesti niistä mainitaankin ,mutta Venäläistä ei ,vaikka sekin on laillista..olet kusessa heti jos yrität…on kaiken maailman tarkistajat työpaikalla heti ja tilit voi sulkeutua millä hetkellä hyvänsä ja firma voidaan kaataa välittömästi.

Näin sairas ja rasistinen maa Suomi on 2024
Ihmettelen jos ei tästä tulee sotaa…Politikot tekee kaikkensa sen eteen että se syttyisi.
Koska silloin Politikot tekee rahaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Ukraina on varoittava esimerkki kansalle miten Politikot voi hyötyä sodasta…

Zelankyillle tulee niin paljon rahaa ovista ja ikkunoista että eihän se voi mitenkään lopettaa sotaa koska silloin raha tulo loppuisi !

Näin on ollut aina ,Politiklliot Hallitsijat hyötyy sodasta ,ja ne ei itse sodi vaan käskevät tavallisia kansalaisia tappamaan ja tapetuiksi tulemaan.. eikä ne tapa vastap. johtajaa koska politikkojen etu on että johtajat pysyy hengissä ,sota ja rahan tulo jatkuu….

Asiahan on ollut näin jo ennen ajanlaskun alkua ,siksihän soditaan… mutta nyt Internet aikana näkee jokainen kuin järjetöntä hommaa tämä on oikeesti on.
On hullua että tavallinen kansa tukee sotaa aina ympäri maailman….Tarvitaan vaan hullu narsisti johtaja ja lammas lauma määkimään ympärille. ja rahan tuloa ei voi estää mikään…ja lammas joka ei määi muiden mukana on vieraan vallan trolli. sairasta hommaa !
Mutta sellaisia Lampaita me ihmiset olemme..siksi narsistit sotii rahan takia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Koivisto oli presidenttinä silloin, kun somali-invaasio Venäjältä tapahtui.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Antti Lindtman on HEIKKO johtaja. Lauma naisia määrää sdp:ssä tahdin. Marinin henki leijuu yhä puolueen päällä.
Ensi vaaleissa Lindtman on heitetty nurkkaan ja tilalle nousee joku näistä naisista, Tuppurainen, Razmyar, Kiuru.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Mitä se Antti siis oikeasti ajattelee? Eikö juurikin sitä mitä SDP edellytä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Ei taida olla omia ajatuksia ja antaa Tuppuraisen puhua puolestaa.
Heikon johtajan merkki.
Kuri puolueeseen ja eteenpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maalainen
Vihainen
#13

Tosisuomalaisilla on keino saada rajalaki voimaan. Presidentti hajoittaa eduskunnan ja määrää uudet vaalit. Silloin äänestäjät välillisesti ottaisivat kantaa ko lakiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Parempi olisi vain ollut pitää raja kokonaan kiinni. Nythän sieltä ei ole päässyt yhtäkään valepakolaista, jotka voivat hakea ”turvapaikkaa” Venäjältä, koska Venäjä on turvallinen maa.Pahoin pelkään, että vihervasemmiston ihmisoikeus talibanit vesittävät koko lain ja ”tulkitsevat” rajalakiakin kuin Piru Raamattua. Pitäkää vaan se raja kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Siinä on kilometrikaupalla maastorajaa, josta kuka tahansa talibaani voi kävellä Suomeen ja hakea turvapaikkaa ja Nasima Razmyar on innoissaan vastaanottamassa maamiehiään elätettäväksi meille.
Katsokaa, mitä Puolassa ym. tapahtuu, vaikka heillä on rajalaki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Nimenomaan tästä on kysymys: ’Purran mukaan avainkysymys on, kumpi on tärkeämpi asia, oikeus hakea turvapaikkaa vai oikeus suojata raja- ja kansallista turvallisuutta.’ Jotkut näkevät, että lakia (esim. perustuslakia) ja sopimuksia ja ihmisoikeuksia kunnioittaen luodaan turvaa ja järjestystä. Nykyinen hallitus taas näkee, että lakia (esim. perustuslakia) ja sopimuksia sekä ihmisoikeuksia rikkoen luodaan turvaa ja järjestystä. Useimmille helppo päätös. Järki nyt käteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Asia on niin yksinkertainen, että Venäjän kautta maahanmuuttajia ei oteta sisään, tämä pitäisi jo kaikkien ymmärtää. Ihmisoikeuksia varten maahan on muitakin portteja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Kyllä, kysymys on itärajasta. Edelleen voi lentokoneella tulla Suomeen hakemaan turvapaikkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Jos Suomi hirttäytyy kansainvälisiiin sopimuksiin jotka vuosikymmeniä sitten muotoiltu, niin sen jälkeen voi käydä niin ettei meitä enää todellakaan yhdistetä länsimaihin. Pieni niemimaa karhun kainalossa on sitten ”turvassa” ja muistetaan entisenä oikeusvaltiona joka ei ymmärtänyt itseään puolustaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Suomessa pitää ottaa käytäntö, jossa turvapaikka on aina väliaikainen max 1 vuotta. Siihen ei kuulu perheenyhdistäminen ja turvapaikkaa pitää hakea uudelleen yhden vuoden jälkeen. Jos olot kotimaassaan on parantuneet, niin eikun kotiin.
Ja myös pitää säätää, että turvapaikanhakijana tullut ei koskaan voi saada Suomen kansalaisuutta ja
jos syyllistyy rikokseen, seuraa aina maasta karkottaminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Suomen pitää etsiä maa, johon rikokseen Suomessa syyllistynyt voidaan TT. Nythän afgaaneilla, irakilaisilla, syyrialaisilla, somaleilla ym. on kestotakuu, ettei heitä voida karkottaa lähtömaahan siellä vallitsevan tilanteen takia, mutta esim. sopimus Albanian kanssa (Tanskan kanssa) voisi avata lusimispaikat näille, joita ei voi palauttaa kotimaahan.
Turvallisuus etusijalla ja tulisi halvemmaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Migri on antanut jo 24 turvapaikkaa itärajan kautta tulleille syyrialaisille ja SOMALEILLE. Taas lisää somaleja elätettäviksi.
Koska tämä järjetön touhu loppuu ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Näin on, ei suomalaisilla ole varaa maailman elättäjäksi, kuten amerikkalaiset äänestävät Trumpin takaisin presidentiksi, ja maa pelastuu. Jos Trump olisi voittanut edelliset vaalit, kuten varmasti rehellisissä vaaleissa olisi käynytkin, niin edes Putin ei olisi uskaltanut Ukrainan sotaansa, tämä vain kannattaa uskoa. USA:n viime vaalit olivat junailtu selvästi äänestyslipukkeiden väärentämisellä, joka näkyi siten, että viimeisiä ääniä laskettiin tuntitolkulla ja kaikki loput äänet valuivat Bidenille. Epäilemättä vilppi tehtiin suurella rahalla ja rikollisten avustamina. Demokraateilla ei ole omaatuntoa. Hyvä kuitenkin, että nyt valtaosa selkeästi kannattaa Trumpia, ja tuolla on merkitystä maailmanrauhaan. Myös Suomen demarit voisivat vähitellen lopettaa Trumpin, USA:n tulevan presidentin mollaamisen, muut joutuvat selittelemän demarikommareiden sanomisia, kun Suomessa kuitenkin suurin osa väestöstä haluaa rauhaa maanpäälle, ja demarit haluaa maailman sekaisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#63

Täsmälleen ja juuri näin. Hyvä Trump, joskin yhtä asiaa toivoisin, niitä Trump-lippisiä myös Suomeen, niitä ei ainakaan New Yorkista löytynyt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#64

Suomessa on jo yli 25 000 somalia. Somalien kotimaa ei ole täällä, vaan Afrikassa.
Tervemenoa takaisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#69

Ja sitten juhlivat Suomessa Somalian itsenäisyyspäivää! Mikseivät mene kotimaahansa juhlimaan?

Suomen somalit eri puolilta maata ovat kokoontuneet Helsinkiin juhlimaan Somalian itsenäisyyspäivää
Juhannuksena alkanut Somaliviikko kokoaa yhteisön jäseniä eri puolilta maata Helsinkiin. Viikko huipentuu itsenäisyysjuhlaan.
https://yle.fi/a/74-20097373

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#73

Ne on niitä Somalian rikkaita jotka tottuneet elintasoon: 8 huoneen lukaalia Suomessakin olisi pitänyt löytyä. Ja se kun on kuninkaallista sukua, ehkä 13 sukupolvea sitten oli joku heimopäällikkö esiesi…isä niin nyt: respect me! Ja valkolaisten pilkkaaminen ”rumana” nostaa ylpeyttä lisää. Muslimi on tietenkin aina ”se oikea” ihminen heidän mielestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Miksi terroristeja,raiskaajia ja huumekaupppiata pitäisi päästää rajan yli naapurin puolelta tänne sikaileen Viher-Vaemmiston

Samat puolueet taas rahoittaa ja kannattaa veronkorotuksia ja laikkauksia ja valtion velkaan (ed. Hallituksessa) saman rajan takaa tulevien ampumiseksi asein ja pommein ja miiinoin kun ne Ukrainan puolelle yrittää naapurimme puolelta…

Miksi toisia saa ampua ja toisia ei Lii Anderssonin mielestä ?
Onko Muslimi maista tulleiden raiskaajien ja Huumekauppiaiden henki arvokkaampi kuin Venäläisten ? kun niitä rikollisia pitäs kestitä kuin suuurinta herraa.
Kun Anderronin mielestä niitä pitäisi tursti bussilal kyyditä hotelli tasoisiin majotuksiin jossa rahat kännykät ja naiset odottaa..
Samaan aikaan Venäläiset pitäisi Liin mielstä ampua rajalle !!!

Ei ymmärrä mitä Lii päässä liikkuu ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Ajatelkaa kuinka tyhmää hommaa on elättää täällä köyhässä Suomessa 50000 Ukrainalaista sosiaali pummia ???

Espanja taas saa kymmeniä Miljardeja rahaa kun rikkaat Ukrainalaiset muuttaa rahoineen sinne (Miten Suomi on niin tyhmä että se houkutelee tyhjätaskut tänne isoilla sosiaali korvauksilla ja antaa rahamiesten mennä Porsheineen Espanjaan jossa ei makseta pakolaisille mitään)

Kyllä tämä on tyhmä maa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Suomen itäraja on niiin pitkä että mieluiten kauemmas menevät. Espanjassa voi aloittaa yrittämisen huomattavasti helpommin. Suomessa ukrainalainen sai työpaikan MUTTA sossu sanoi että ensin tulee olla asunto että voi ottaa työpaikan! Tyhmä maa Suomi, kyllä. Ukrainalaiset naiset ovat tottuneet tekemään työtä, ei heitä ole totutettu sossujen holhoukseen kotimaassaan, siksi ihan eri maata kuin esim muslimit joiden naiset ei saa kodin ulkopuolella liikkua. Ukrainalaiset ovat ihan ok!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Ukraina on saanut aivan helvetisti rahaa Satoja Miljardeja joista muutama kymmenen Miljardia on mennyt Presitentin ja muun johdon taskuun mutta osa myös on valunut Espanjaan aurinkorannikolle…

Ja Suomi pöljä maksaa !!!!!

Täällä leikataan ja veroja nostetaan ja otetaan ulkomaan velkaa että saadaan maksaa ja rahoittaat kusipäiden sotaa….sotaa jota kusipäät ei itse edes sodi…!!’

Ei ne politikot siellä sodi eikä rikkaat jotka loistoautoineen ja rahoineen Espanjaan muuttaa…

Sama homma Suomessakin ei poliitkot tule sotimaan koskaan vaikka nyt sotaa haalivatkin kaikin keinoin….ne pakenee Brysselin bunkkkereihin…ja käskee tavalliset tyhmät kansalaiset sotiin…
Niin toimitaan joka puolella ei Israelissakaan politikot sodi…ne tansssii juutalais hattu päässä vaan….

Ja Tyhmä Suomi maksaa….ja velkaantuu ja köyhtyy…ja elämä kallaistuu ja turvallisuus heikkenee…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Eniten huolettaa että annetaan pois kalustoa jota kohta itse tarvittaisiin. Ei me suomalaiset itse olla enää idioottivarmassa turvassa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Pelkäätkö, että Vornanen ja muut persut saisivat vastusta eivätkä voisi enää kännipäissään rauhassa ammuskella ja pitää järjestystä kaupungin yössä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Pahin Suomea uhkaava asia on perussuomalainen terroristijärjestö, jota he itse kutsuvat kansanliikkeeksi ja jota kiihkoa johtaa esim. köyhiä uhkaava ja heidät saksilla poistaa aikova Purra-niminen nainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

”.. perussuomalainen terroristijärjestö”… hoh-hoijjaa. Taitaa sanavarastosi olla pieni? Ja sanojen merkitys vähän epämääräisesti hallinnassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Suomessa hallituspuolueiden lisäksi uusnatsit lie yksi kansanliike, joka haluaa pyyhkiä perustuslailla ahterinsa vessassa asioituaan. Nyt on nimenomaan hallituksella ja etunenässä kiihkopersuilla käsitteet hukassa, jos väittävät olevansa Suomen asialla esim. rajalaissa. Tosin en epäile hetkeäkään, että persut nimenomaan ymmärtävät käsitteet ja ajavat tietoisesti Unkarin mallia tänne Suomeen = esim. pyrkimys estää vapaa tiedonvälitys ja puuttuminen oikeuslaitoksen riippumattomuuteen ovat tästä selviä osoituksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

On sulla jutut, vaikka parempihan se on että saat purettua paineitasi, kuin että haudot niitä mielessäsi niin että loputkin aivosi mätänee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#68

Tyypillistä perussuomalaista lieroilua: kun jää kiinni ns. housut kintuissa, niin vetäydytään mitäänsanomattomaan huulten heilutteluun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#71

No housujako sulle pitää vilkuttaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#72

Persu ei pysty asiaansa puolustamaan. Niinpä toteamme yhdessä hänen kanssaan: Suomessa hallituspuolueiden lisäksi uusnatsit lie toinen kansanliike, joka haluaa pyyhkiä perustuslailla ahterinsa vessassa asioituaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Halosen presidenttiaikana poistettiin maamiinat itärajalta… Sosdemit taas asialla kun halutaan tilanteet pahemmaksi.
Sosdemien ja vasemmiston TODELLISUUDENTAJUSSA on jotain hähmää…
Ehdottihan Kultarantakeskustelussa T.Halonen josko EU:n rajoja turvaamaan voisi perustaa joukot EU:n ULKOPUOLISISTA joukoista —- !
Esimerkki käy hyvin sosdemien kyvystä keulia pää kolmantena jalkana kohti tulevaisuutta ja kun tämän päivän todellisuuden hahmotuskaan ei ole ihan kuosissa niin ajatelmat on tätä luokkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Nythän niitä maaminnoja tarvittaisiin ettei mutiaiset tule maahan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Kuinka kehtaat viedä vokki liiketoiminnalta edellytyksiä. Mietipä, että Razmiarinkin tulot tippuvat eikä sampanjasosialistina ole kivaa, jos tulot pienenevät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Eikös Nazima ole jo luopunut vokkitoiminnasta?

https://mvlehti.net/2017/11/28/nazima-razmyarin-vok-bisnes-kuittasi-2-790-25500-e-veronmaksajien-rahoja-vuonna-2015-2/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Järkiintyminen pitäisi ilmetä jostain.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#22

Eiköhän reitin varrella teltasta keitaalla hotelliin Suomessa ole paljon sampanjasosialisteja käsi ojossa rahastamassa kymmenyksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Näin. Rajalaki käyttöön ja raja-asemat auki. Asialliset kulkijat pääsevät yli ja asiattomat ei. Vaihtoehto on että rajalakia ei hyväksytä ja rajat pysyvät kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

YKSI rajanylityspaikka korkeintaan auki. Ja heti kiinni jos alkaa liian vilkkaaksi. Rajalaki pätee koko ajan. Vasemmiston propaganda tehnyt kärpäsestä härkäsen plus tulkintavinoumat . Sodista selvittiin polvillaan rukoilemalla. Miten tänään selvitään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000