Osa 2/4

Ulkoisen turvallisuuden heikkeneminen

Itsenäisyyden menettämisen ja suurvaltaan kuulumisen hintana vaakalaudalle on joutunut myös juuri se perustarve, joka valtion pitäisi ihmisille ensijaisesti turvata, eli turvallisuus. Turvallisuudesta voisi sanoa, että sitä on ainakin kahta lajia, eli valtion sisäinen ja ulkoinen turvallisuus. Ensiksi käsittelen ulkoista turvallisuutta.

Kun Suomi on nyt osa Euroopan Unionia, joka tekee suurvaltapolitiikkaa ja osallistuu suurvaltapolitiikkaan maailmassa, riskit ovat Suomelle erittäin suuret, jopa poikkeuksellisen suuret. Tämä johtuu geopoliittisesta asemastamme Venäjän rajanaapurina ja tämän asian suomalaiset hyvin ymmärtävätkin – mutta jostain syystä päättäjämme ovat tämän tosiasian unohtaneet.

Itsenäisen Suomen ulkopolitiikan kultainen sääntö sotien raskaiden opetuksien jälkeen oli, että Venäjän kanssa ei saa ajautua napit vastakkain. Tätä viisautta toteuttamaan kehitettiin ulkopoliittinen oppi, Suomen puolueettomuuspolitiikka, joka takasi meille hyvät suhteet niin länteen kuin itään. 

Paitsi että tämä oppi oli meille turvallisuutemme suhteen menestyksellinen linja, niin vielä bonuksena sen päälle se toi meille valtavat taloudelliset edut koska säilytimme hyvät suhteet kaikkiin ilmansuuntiin, joka taas avasi ovia tuottoisalle kaupankäynnille.

Ja kuin pisteenä iin päälle, puolueettomuus teki meistä kokoamme suuremman tekijän kansainvälisessä politiikassa; arvostetun rauhantekijän ja kansainvälisten kiistojen kysytyn lääkärin. Tämän antoi Suomelle sellaista pehmeää voimaa ja mainetta maailmalla, jonka arvoa ei mitenkään voi liikaa korostaa.

Lyhyesti sanottuna itsenäisen Suomen ulkopoliittinen puolueettomuusoppi pystyi takaamaan suomalaisille turvallisuuden, vaurauden sekä sellaisen omanarvontunteen, että tiesimme maamme olevan oikealla kurssilla ja oikealla asialla myös maailmanpolitiikassa.

Nämä kaikki ulkopoliittiset kokemukset, saavutukset ja opetukset on nyt EU:n myötä heitetty romukoppaan. Meidän omia asioitamme hoidetaan niin huonosti, että ulkoisen vihollisen tarpeesta on tullut suuri.

Venäjästä on tehty EU-Suomessa kaikkien ongelmien takana oleva syntipukki, jotta kansan huomiota ja ärtymystä saadaan suunnattua muualle kuin omien vallanpitäjien huonoon politiikkaan ja jatkuviin kansalaisten elämänlaadun heikennyksiin.
Tämä Venäjää demonisoiva politiikka on tietysti toimivaa; Suomen kansaa on historiallisista syistä helppo kiihoittaa Venäjän suhteen ja se lähtee helposti sokeana mukaan tähän politiikkaan, joka palvelee vallanpitäjiämme kiinnittämällä kansan huomiota pois omista ongelmistamme. 

Mutta kokonaan toinen asia on kuinka viisasta tällainen viholliskuvien luominen on. Me muistamme mikä oli itsenäisen Suomen ulkopolitiikan keskeinen ohje; vältetään vastakkainasettelua Venäjän kanssa kaikin keinoin. Ja tämän keskeisen ohjeen meille suomalaisille ovat opettaneet kaikkein viisaimmat ja kokeneimmat valtiomiehemme. 

Nyt toimitaan täysin tämän opetuksen vastaisesti ja olemme jo joutuneet mukaan pakotesotaan Venäjän kanssa, joka käy kalliiksi monille Suomen talouselän sektoreille ja joka on myös johtanut moniin toteutumattomiin taloudellisiin hankkeisiin venäläisten kanssa. Tästä kärsii tietysti koko kansantalous ja se vaikuttaa negatiivisesti suoraan elintasoomme.
Väärän ulkopolitiikan kustannukset ovat siis myös taloudellisesti jo laskeutuneet maksettavaksemme ja nämä kustannukset kasvavat kokoajan.

Kaikkein pahin, mutta vielä realisoitumaton riski piilee siinä, että Suomen ulkopolitiikan johto on luovutettu EU:lle ja olemme sitoutuneet tukemaan sen yhtä ulkopolitiikkaa, koska meillä on hyvin marginaaliset mahdollisuudet vaikuttaa sen sisältöön.

Se voi johtaa pahimman ulkopoliittisen painajaisemme toteutumiseen, eli aseellisen konfliktin syttymiseen Suomen ja Venäjän välille, koska EU ja Venäjä ovat jo nyt suurvaltakilpailjoita. Niiden vastakkainasettelu on näkynyt mm. Ukrainan kriisissä, jonka seurauksena Suomi on siis jo omien etujensa vastaisesti taloudellisessa sodassa Venäjän kanssa.
Ulkopolitiikan johdon luovuttamisessa EU:lle on myös monia muita riskejä, mutta suhteet Venäjään ovat ne päällimmäiset ja meidän asemamme EU:ssa suhteessa Venäjään onkin täysin eri kuin jonkun Euroopan keskellä sijaitseva pienen maan, joka on kaukana Venäjästä toisin kuin me. Riskien suhde hyötyihin Suomelle on tässä siis täysin kestämätön, riskit ovat suomalaisten kohdalla valtavat ja hyödyt täysin olemattomat.

Lisäksi EU-Suomen kaksoisstandardeihin perustuva ulkopolitiikka voi luoda meille suuria riskejä tulevaisuudessa. Kun esim. tunnustimme Kosovon itsenäisyyden, niin samalla hyväksyimme vaarallisen ennakkotapauksen, jossa alunperin käytettiin voimaa ilman YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää ja joka johti lopulta Kosovon itsenäistymiseen ilman Serbian hyväksyntää. 

Ja kun tästä tuli ennakkotapaus, jonka me hyväksyimme, niin Venäjä saattoi käyttää juuri samoja perusteluja Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden tunnustamisessa kuin myös toimilleen Krimin valtauksessa. 

Suomen ei olisi pitänyt tunnustaa Kosovon itsenäisyyttä sillä meidän ei pienenä valtiona, vaikka kiusaus vahvojen kelkkaan lähtemisestä olisi hetkellisesti kuinka suuri tahansa, koskaan tule lähteä siitä periaatteesta, että ns. ”might is right – voima on oikeutta” kansainvälisessä politiikassa, koska se voi joskus kolahtaa omaan nilkkaan, kun valtioiden voimasuhteet muuttuvat.

Ulkoista turvallisuuttamme heikentää tietysti erittäin voimakkaasti myös se, että Suomen ennen puolueeton maaperä on annettu EU-jäsenyyden myötä lähes vapaasti erilaisten sotaharjoitusten temmellyskentäksi. Yhdysvaltojen kanssa solmittu MOU-sopimus oli tässä pohjanoteeraus, sillä sopimusta takaa Yhdysvalloille vapaat kädet Suomen alueen hyödyntämiseen sotilaskäytössä.

Turvallisuutemme heikentymiseen vaikuttaa suoraan myös se, että puolustusvoimien kalustohankintojen prioriteettina on niiden soveltuminen ”kansainväliseen yhteistyöhön” – eli EU:n ja NATO:n suurvaltapolitiikkaan osallistuminen – eikä oman maan puolustaminen. Tässä voidaan tehdä todella kalliita ja pitkäksi aikaa kansakunnan turvallisuuteen vaikuttavia virheitä.

Eli lyhyesti, kun itsenäisen Suomen oma puolueettomuuspolitiikka toi meille turvallisuutta, vaurautta ja arvostusta, niin EU:n suurvaltapolitiikkaan osallistuminen tuo meille suuren konfliktiriskin, taloudellista kurjuutta ja menetettyjä mahdollisuuksia sekä kaksoisstandardeihin perustuvan ulkopoliittisen linjan, jota voidaan vielä käyttää meidän omia etujamme vastaan.

Ja kuten jo kokemuksesta tiedämme, EU vie ja Suomi vikisee – ja Suomen kansa kantaa riskit ja kustannukset kiltisti.