Kauan valmisteltu maakuntauudistus, jonka pääsisältö on poikkeuksellisen mittava ja merkittävä sote-uudistus, on perusteeltaan sitä samaa mitä meille EU-Suomessa on ennenkin tarjottu ongelmien ratkaisuksi, eli ongelmien siirtämistä eikä ratkaisemista.

Eli resurssipulassa oleva valtio koittaa näennäisratkaista ongelmiaan siirtämällä vastuitaan muille, eli tässä tapauksessa maakunnille. Ja ideologisista syistä samaan pakettiin on ympätty sisään terveydenhuollon yksityistämistä; eli sokeasti luotetaan siihen, että yksityistämisestä olisi ratkaisuksi kustannusten laskemisessa, ”toimintojen tehostamisessa” sekä resurssipulaan, vaikka siitä on sekä Suomesta, että maailmalta juuri päinvastaiset kokemukset. 

Vastuuta vältellään ja pompotellaan

Maakuntauudistuksessa rakennetaan uusi hallintokerros jo ennestään vastuita toisilleen pompotelleiden valtion ja kuntien lisäksi. Tästä seuraa, että nämä instanssit voivat sitten syytellä toisiaan vääristä menetelmistä ja huonosta resurssien käytöstä, vaikka pääsyy, eli riittämättömät resurssit koko yhteiskunnan taholla, on ja pysyy samana.

Sillä meidän yhteiskunnaltamme puuttuvat tarpeelliset resurssit hyvinvointiyhteiskunnan tarvitsemien palveluiden tuottamiseksi, eikä tätä tosiasiaa muuta miksikään vastuiden pallottelu valtion, kuntien ja maakuntien välillä. 

Loppujen lopuksi tässä onkin kysymys siitä kuka näistä – valtio, maakunnat vaiko kunnat – leikkaa palveluja taikka nostaa palvelumaksuja tai ottaa velkaa palveluiden tuottamiseksi, koska tarvittavia resursseja ei ole. 

Eli joku aina velkaantuu tai joutuu tekemään raskaat ja epäsuositut leikkauspäätökset taikka maksujen korotukset, mutta tätä vastuuta tietysti yritetään siirtää taholta toiselle, jotta itse kunkin tarvitsisi kantaa taloudellista ja poliittista vastuuta siitä mahdollisimman vähän.

Kuitenkin me kaikki suomalaiset olemme uppoamassa samaan suohon, tekevätpä leikkaukset tai maksujen korotukset meidän palveluihimme sitten valtio, kunta taikka maakunta. Ja sama pätee hälyttävän velkaantumisen osalta.

Niin kauan kuin vältellään isoa kysymystä siitä, miksi meillä ei EU-Suomessa ole resursseja rahoittaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen tarvitsemia palveluja, tilanne tulee heikkenemään ja alamäki jatkuu.

Suuri kysymys, jota vältellään

Jo 1980-luvulla kun meillä suomalaisilla oli käytössämme paljon alkeellisempaa tekniikkaa ja tuottavuus oli alempi, me pystyimme helposti tuottamaan tarvittavat resurssit hyvinvointiyhteiskunnallemme ilman, että meidän tarvitsi ottaa velkaa.

Nykyisellä tekniikalla ja tuottavuudella tämän saman pitäisi siis olla helppoa, mutta me emme edes suurta määrää velkaa apuna käyttäen pysty tuottamaan resursseja tälle vieläpä jatkuvasti karsitulle EU-Suomen ”hyvinvointiyhteiskunnalle”.

Eli missä on vika? Mikä on se muuttuja mikä aiheuttaa sen, ettei meillä nykyään ole käytössä näitä tarvittavia resursseja? Miksi edes suuria määriä velkaa ottamalla me emme EU-Suomessa pysty välttämään jatkuvia leikkauksia ja elintason heikennyksiä?

Vastaus kysymykseen

Syitä tähän on kolme, talousjärjestelmä, talousjärjestelmä ja talousjärjestelmä.

Ennen EU-jäsenyyden aikaa Suomella oli meidän omiin tarpeisiimme suunniteltu talousjärjestelmä.

Itsenäisellä Suomella oli oma talousjärjestelmä, joka turvasi sen, että meidän työmme tulokset jäivät Suomeen hyödyttämään omaa kansaamme. Oma itsenäinen lainsäädäntö, joka antoi mahdollisuudet ja keinot suojata ja rakentaa talouttamme haluamallamme ja tarvitsemallamme tavalla sekä oma valuutta, Suomen markka, mahdollistivat sen, että Suomesta pystyttiin rakentamaan moderni, vauras ja turvallinen hyvinvointiyhteiskunta.

Kun Suomi liitettiin EU:hun, meidät liitettiin samalla sen talousjärjestelmään, jota ei ole suunniteltu meitä suomalaisia varten. EU:n järjestelmä on suunniteltu toimimaan välineenä siinä, kun EU rakentaa itsestään suurvaltaa ja kasvattaa valtaansa jäsenmaidensa kustannuksella.

EU:n talousjärjestelmä on sellainen, että se vuotaa suomalaisten työn tulokset pois Suomesta ja heikentää jatkuvasti suomalaisten työntekijöiden asemaa. Tähän ovat syynä EU:n omat ja sen omille päämäärille tarpeelliset ”vapaudet” eli pääoman, tavaroiden, palvelujen ja työvoiman vapaa liikkuvuus. 

Kun kaikki kilpailun esteet poistettiin, Suomi heitettiin armotta samaan kehään kooltaan aivan eri luokkaa olevien talousmahtien, kuten Saksan, Ranskan ja Italian kanssa, jotka vieläpä ovat kirjoittaneet suureksi osaksi EU:n talousjärjestelmän säännöt. 

Kun EU-Suomi vielä luopui yhdestä kansallisen kilpailukyvyn tärkeimmästä pilarista, eli omasta valuutasta, niin Suomen jyrkkä taloudellinen alamäki oli valmis ja se jatkuu yhä.

Leikkaamisen, ”tehostamisen”, palveluiden tason laskun ja elintason heikkenemisen resepti oli valmis ja se jatkuu niin kauan kun tähän ydinongelmaan, eli omien etujemme vastaiseen talousjärjestelmään, ei puututa.

Koko järjestelmä tulee korjata valtiontasolta lähtien, ja se edellyttää itsenäistä Suomea, omaa talousjärjestelmää ja valuuttaa, joilla turvaamme sekä kilpailukykymme, että varmistamme sen, että työmme tulokset jäävät hyödyttämään itseämme. 

Meillä pitää myös olla mahdollisuus suojata, rakentaa ja suosia omaa talouttamme ja tuotantoamme tarpeellisiksi katsomillamme keinoilla sen niin vaatiessa, mikä ei ole EU:ssa mahdollista, sillä EU:n lainsäädäntö estää sen.

Vain näillä keinoilla me turvaamme sen, että työllä tekemämme resurssit jäävät Suomeen, joka taas mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisen ilman velkaantumista.

Niin kauan kuin tätä ei ymmärretä, suomalaisille tutuksi tullutta leikkausten ja elintason heikennysten noidankehää jatketaan.