Kansainvälistyminen, yhteiskunnan vaatimukset, kilpailu ja ajan hektisyys. Globalisaatio on senkin takana, että meidän lastemme lapsuutta halutaan lyhentää entisestään ja tarkoitushakuisesti. Lapset on valmistettava jo mahdollisimman varhain uraputkeen ja pärjäämään kilpailussa. Onko takapajuista antaa lapsen olla lapsi?

Lapset pyritään saamaan varhaiskasvatuksen piiriin mahdollisimman aikaisin, tarkoittaa maksutonta päivähoitoa kaikille, esikouluvelvoitetta, kaksivuotista esikoulua 5 – vuotiaista alkaen, englanninkielen aloittamista ensimmäiseltä luokalta, lisätunteja opetukseen, tuplakieliä, vapaavalintaa ja itseohjautuvuutta jo ala-asteella, digitalisaation voimakasta lisäämistä opetuksessa ja oppivelvollisuuden venyttämistä. Nykyisen kehitysajattelun tuloksena näiden on katsottu olevan yhteiskunnan ja yksilön edunmukaista sekä perheiden parasta.

Tätä kaikkea on perusteltu eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisyllä. Taustalla on toki sosiaalisiakin argumentteja ja ongelmia, koska olemme itse luoneet oravanpyörän, jossa perheet on saatettu vaikeuksiin monilla elämänaloilla. Toisella kädellä kuitenkin viitoitetaan suuntaan, jonka mukaan lapset saavat paremmat valmiudet ja mahdollisuudet toimia ja pärjätä kilpailuyhteiskunnassa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Olemme huolestuneita syntyvyyden alentumisesta, lapsiperheköyhyydestä ja eriarvoistumisesta. Tähän esitetään ratkaisua, jossa lapset huolletaan säilömällä ne yhteiskunnan laitoksiin, kun meidän pitäisi aidosti puhua siitä, millä tuemme enemmän koteja ja perheitä heidän arjessaan. On yhteiskunnan velvollisuus luoda olosuhteet perheille, että ne voisivat hyvin. Kun yhteiskunta osoittaa arvostavansa perheitä ja lapsia, luo se turvallisuutta ja lisää syntyvyyttä. Edellytyksiin kuuluvat taloudellinen hyvinvointi, työpaikkojen varmuus, kevennetty verotus, arjen kulujen alentaminen ja erilaiset tukimuodot, jotka poistavat tulevaisuuden epävarmuuteen liittyviä pelkoja perheen perustamisen suhteen.

Perheille pitää antaa päätösvalta kasvattaa lapsensa. Pienen lapsen kuuluu saada elää lapsuutta ilman yhteiskunnan paineita ja aikatauluja. Massaratkaisuja hoidon ja oppimisen suhteen tulee välttää ja näitä varten pitää kehittää yksilöllisempiä ratkaisuja, vaikka tälläkin hetkellä yhteiskunta ja varhaiskasvatus huomioivat perheen taloudellisen tilanteen ja sosiaaliset tarpeet. Luotan, että perheet osaavat päättää, mikä on heidän lapsellensa parasta eikä niin, että yhteiskunta sen kertoo.

Tämän päivän hektisyyden keskellä, jossa meillä on ongelmia lasten keskittymiskyvyn ja arjen turvallisuuden, perheiden eheyden, ulkopuolisten paineiden ja alenevan koulumenestyksen kanssa, tarvitsemme enemmän aikaa perheille ja yhteisöllisyyttä luomaan turvallisuutta lapsuuteen. Se tulee läheltä, ihmisistä eikä instituutioista. Uskon, että näin kasvatamme tulevaisuuden tasapainoisempia lapsia.

Koulumaailmasta tulevat otsikot ilmentävät osaltaan jo sitä, että menemme väärään suuntaan. Opettajat ja oppilaat kertovat työrauhaongelmista, keskittymiskyvyn puutteesta ja levottomuudesta. Kouluväsymistä on havaittavissa jo ala-asteella, jossa lapsille laitetaan liian paljon vastuuta omasta oppimisestaan, yhä nuorempien pitää osata arvioida itseään ja toimintaansa. Oppilaslähtöinen ns. ilmiöoppimisen ja digitalisaation voimakas lisääminen näkyvät jaksamisessa. Kansainvälisesti olemme tippuneet Pisa-tuloksissa, poikien koulumenestys aiheuttaa huolta, lasten luku- ja kirjoitustaidot heikentyvät ja uusi opetussuunnitelma saa kritiikkiä, mutta silti nykyistä koulusuuntausta ajetaan päättäjien toimesta kiivaasti eteenpäin. Laukasta olisi aika pysähtyä tarkistamaan suuntaa.

Olen huolissani tästä pakkotahtisesta lasten uraputkeen asettamisesta, jossa taustalla on perusteita, jotka palvelevat yhteiskuntaa eikä perhearvoja, joista esimerkiksi äidit pitää saada töihin ja isät pitämään hoitovapaita. Perhevapaauudistusta yritetään saada läpi väkisin, vaikka sen hyödyistä ei ole näyttöä. Pakko on aina huono ohjuri.

Äitinä haluan korostaa lapsuutta, joka on liian lyhyt ja johon jokaisella on oltava oikeus. Olemme olleet hyvällä tiellä lasten varhaiskasvatuksessa ja koulumenestyksessä. Suunta on muuttumassa. Näillä näkymin olemme kasvattamassa sukupolvea, joka on entistäkin altistuneempi palamaan loppuun jo ennen kuin ehtivät työikään. Kyllä me ehdimme hieman hitaammallakin vauhdilla.