Vasemmisto hyökkää väestönvaihtopuheita vastaan
Kun Perussuomalainen sanoo väestönvaihto, vasemmistolainen toimittaja ja poliitikko kuulee väestönvaihtoteoria. Ensimmäinen tarkoittaa väestön tilastollista vaihtumista joko itsenäisesti, sallitusti tai ohjatusti ja toinen tarkoittaa äärioikeistolaista teoriaa juutalaisten junailemasta vaihdoksesta.
Järki ja faktat eivät ole estäneet ennen, eivätkä nytkään, vasemmistoa sotkemasta käsitteitä jos pyhä poliittinen tarkoitus sitä vaatii. Niinpä Israelia vastustavat vasemmistolaiset syyttävät Israelia puolustavaa Perussuomalaisia juutalaisvastaisesta väestönvaihtoteoriasta. Asian looginen ongelma ei ole vasemmistolaisille ongelma. Ryota Kanain tutkimuksessa kävi ilmi, että vasemmistolaisilla aivojen suurempi pihtipoimu auttaa sietämään loogisia ristiriitoja oikeistolaisia enemmän.
Jos tulos on pitävä ja yleistettävissä, se selittää erinomaisesti monia muitakin ristiriitaisuuksia, kuten sen miksi liberaalit vasemmistolaiset kannattavat hyvin vanhoillisia palestiinalaisia tai miksi aikoinaan Iranin vallankumous oli mieluisa, vaikka johdossa oli vanhoillinen islam. Molemmissa tapauksissa liberalismia tärkeämpää näyttää olevan sosialismi ja sen kaltaisen totalitaarisen yhteiskunnan rakenteita mullistavan islamismin aate. Molemmissa tapauksissa vastassa on kapitalismi ja sen takana monien mielissä taas on länsimainen valkoinen mies – puolustamassa juutalaisia Israelissa.
Moni vasemmistoon kallellaan oleva toimittaja yrittää vielä selitellä tilastoja toisiksi ja maalailla niistä puhuville mieluisiaan motiiveja. Kun Suomessa ei olla vielä Vantaan mittakaavassa Malmöstä ja Lontoosta puhumattakaan, on mahdollista vielä teeskennellä. Ei mikään toki estä teeskentelyä 20 vuoden päästäkään, mutta se on silloin vaikeampaa, paitsi jos pihtipoimu on suuri.
Se, että Suomi on ulkomaisten arvioijien mielestä maailman paras maa milloin milläkin perusteella, on suomalaisen kulttuurin ja suomalaisten arvojen sekä ajatusmaailman tuotos. Jos katoamme, katoaa maailman paras maa. Erilaisten kulttuurien ihmiset tuovat omat arvostuksensa ja maa muuttuu heidän kaltaisekseen. Katsokaamme heidän maitaan, niin voimme arvella mitä moni heistä arvostaa. Yhteiskunta on lopulta vain yhtä kuin ihmiset.
Ei ole teoriaa, että vihervasemmisto Suomessa haluaa rajat auki. Se johtaa kiihtyvään väestönvaihtoon. Vasemmiston ainoa vaihtoehto on väittelyssä on se tavallinen: argumentointivirhe, olkiukko. Loogisten ristiriitojen hyväksyminen johtaa turvautumaan argumentointivirheisiin yhä uudelleen. Mikään yhteiskunta ei kestä, jos siten perustellut ajatukset voittavat.
Tekstin aiheet:
Suomi on suomalaisten maa ja tänne voi tulla vierailulle, muttei jäämään.
Jokaisella ihmisellä on ikioma syntymämaa, jossa voi asua.
Meillä on jo yli 600 000 maista maista tullutta ja osa voi jo palata kotimaihinsa (Syyria, Irak, Iran, Somalia , Afganistan ym.) .
Bon voyage tai sayonara.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
https://pt-media.org/2025/07/02/pauli-vahtera-razmyareille-ei-olisi-pitanyt-antaa-turvapaikkaa/
Hyvä kirjoitus! Kannattaa tutustua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki Suomessa asuvat ovat lähtöjään Afrikasta, periydymme apinoista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On valitettavasti vanha tulkinta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ilmeisesti VASEMMISTO HALUAA vaihtaa väestön Suomessa.
Heidän täytyy olla todella tyhmiä, mutta muiden EI saa sitä hyväksyä, koska muuten menetämme oman maamme.
Siksi pakolaisetkin muutetaan heti maahanmuuttajiksi. Tosiasiassa he kuitenkin ovat pakolaisia, joiden on palattava, koska emme voi elättää sellaista porukkaa pitkä aikoja!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Me pistämme niin helkutisti rahaa siihen, että Eurooppa tuhoutuu islamisation, kehitysmaamaahanmuuton, sodan ja ilmastohulluuden vuoksi. Niin helkutisti, ettei sitä voi käsittää!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vanha taktiikka, kun ei ole argumentteja, hyökätään sanaa vastaan ilman perusteita tai hoetaan kansaan uppoavaa sanaa, kuten vuorineuvosten veroale. Tilanne muuttuu pahemmaksi, koska lehdistö on nyt nostamassa Sannan tilalle palvottavaksi Nazimaa ja Minjaa. Kun heitä aletaan palvomaan, faktoilla ei ole mitään merkitystä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ainakin Hesarin (ja Ilta-sanomien) lempilapsi tuntuu olevan Nasima. Jatkuvasti saa naamansa sivuille, mutta nyt pääsi Ylen sivuille:
HS: Nasima Razmyar harkitsee rikosilmoitusta Wille Rydmanin somejulkaisusta/Yle
Lähtikö laukalle? Kuka sitä SDP:tä johtaa, kun Nasima on jatkuvasti tapetilla mielipiteineen? Pyrkiikö koko puolueen johtoon?
Missä luuraa Antti Lindtman?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Antti lomailee ja tekee munasillaan natsitetrvehdyksiä poikakevereiden kaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Entäs se Tuppurainen?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sosialismi perustuu diktatuuriin, sosialismin diktatuuriin. Samainen liike oli poliittinen alusta natsi-Saksan kansallissosialismille, joka sopi myös Stalinille sosialismin ja kommunismin muodoksi. Nykymaailmassa sosialismia on vaikea saada poliittiseksi alustaksi, vaikka demareiden maapallon laajuinen Sosialistinen internationaali tekee kaikkensa asian eteen. Demareille nimi kommunismi sopisi hyvin, mutta nimityksellä on kammottava historia, leninismi ja vaikka stalinismi, joka kertoo massamurhaajista, ja joka sopi Hitlerin aikaiseen maailmaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos Nasima on pitänyt sukunimensä Razmyar, mikä merkitsee, että haluaa pysyä afganistanilaisena, eikä ole ottanut puolisonsa Johan Fagerin sukunimeä. Eli kotoutumisongelmia? Ei tuli ikinä olemaan suomalainen tai suomenruotsalainen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Natsima Rasistmyar. Siin
ä oikeampi nimi hänelle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nasima on tosi pelottava, haluaa täyttää maan mamuilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tässä Wille Rydmanin kirjoitus, josta Nasima harkitsee rikosilmoitusta.
Wille Rydman
@willerydman
Demaripomo Nasima Razmyar on erikoinen poliitikko. Hän kannattaa järjestelmällisesti kaikkea sitä, mikä on suomalaisille haitallista, ja vastustaa yhtä järjestelmällisesti kaikkea sitä, mikä olisi suomalaisille hyödyllistä.
Hän haluaa rajat auki Venäjän organisoimalle välineellistetylle maahantulolle. Hän haluaa ajaa alas suomalaista ruokatuotantoa. Hän haluaa rajoittaa Suomen kykyä puolustautua hyökkääjää vastaan. Hän haluaa jakaa suomalaisten rahoja ulkomaalaisille sekä kehitysapuna että tukina kotimaassa. Ja ennen kaikkea hän haluaa, että Suomessa asuisi mahdollisimman paljon kaikkia muita kuin suomalaisia.
Äänestäjiä on tuollekin politiikalle löytynyt. Ja jos demarit palaavat valtaan, niin Nasiman politiikka on jälleen myös Suomen politiikkaa. Karmiva ajatus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Wille Rydmanin kirjoitus on loistava; juuri tähän tämä afganistanilainen valepakolainen pyrkii.
Kuka kertoo, mikä tässä on rikosilmoitukseen johtavaa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mitä rikokseen viittaavaa on Rydmanin kirjoituksessa? Täyttä asiaa.
Aikooko Nasima nyt tehtailla urakalla rikosilmoituksia? Voi reppanaa,
Vihapuhe voi täyttää myös rikoksen tunnusmerkit
Rangaistava vihapuhe on viestintää, joka täyttää rikoksen tunnusmerkit. Yleisiä rikosnimikkeitä rangaistavalle vihapuheelle ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan (kunnianloukkaus), yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, sekä uskonrauhan rikkominen.
https://yhdenvertaisuusvaltuutettu.fi/vihapuhe
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kansanedustajat|Razmyar sanoo tekevänsä vastaisuudessa rikosilmoituksen kaikista vihaviesteistä. Rydman arvioi viestipalvelu X:ssä Razmyaria poliitikkona tavalla, jota tämä pitää ”törkeänä”.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011343881.html
Vihaviesteistä? Vihapuhe ei ole kriminalisoitu Suomessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalaisen kansanedustajan ja ministerin pitää olla syntyperäinen suomalainen.
Kansalaisaloite asiasta ja pian!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen pitää luopua kaksoiskansalaisuuksista.
Jos sellainen pitää antaa, niin OECD-maiden kansalaisille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt voi koko Razmyarin perhe sukulaisineen palata Kabuliin.
Venäjä tunnusti Taliban-hallinnon Afganistanissa!
Voi tätä riemua kommunisteille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Saksassa sdp:n kannatus on pudonnut 13%.
Suomihan tulee aina perässä, joten toivoa on kahdessa vuodessa.
SPD fällt auf 13 Prozent
Stand: 03.07.2025
https://www.tagesschau.de/inland/deutschlandtrend/deutschlandtrend-3482.html
CDU 30% ja AfD 23%
Vihreät 12% ja Vasemmisto 10%
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Monenko sukupolven jälkeen maahanmuuttaja on suomalainen?Pidetäänkö 1800-luvun lopulla maahan muuttaneita tataareja jo suomalaisina?
Taannoin joku veti rajaa 1500-luvulle, mutta siitä taisi tulla potkut puolueesra.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei ainakaan, jos on 100% jonkun maalainen ja vanhemmat ja koko suku 100% myöskin saman maalaisia.
Suomen kansalaisuus ei tee suomalaiseksi, jos on sattunut saamaan sen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Paperikansalaisuus on pelkkää paperia, ei oikeeta suomalaisuutta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Viisaat kertovat, että suden ja koiranristeymä: Koirasusi alkaa muuttua takaisin sudeksi n. 4:nen risteymän jälkeen. Mikäli tämmöinen risteymä on pariutunut puhtaan suden kanssa, 4: jä kertaa. Niin jälkeläisten pitäisi mukamas neljännessä polvessa olla taas puhtaita susia? Liekö sama maahanmuuttajien kanssa, mene ja tiedä?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti