Perussuomalaiset

Matti Henttunen

VÄESTÖNVAIHDON TODELLISUUS SUOMESSA ON FAKTA VÄESTÖ VAIHTUU

” Väestönvaihdon todellisuus Suomessa on ilmiselvää. Fakta ja tosia-asia on, että väestö vaihtuu..”.

Totesin tämän myös itse 2015 ollessani Torniossa, että Suomea muutetaan nyt nopeasti ja pysyvästi kun tuolloin ohjatun pakolaiskriisin seurauksena Suomeen saapui ennätysmäärä 32.476 turvapaikanhakijoita.

Väestönvaihto 22min pureutuu ammattimaisesti asiaa. Suosittelen kuintelemaan.

Suomi on tiellä jota on vaikea enään pysäyttää.

Asiaa on myös hyvä peilata nyt käytäviin hallitusneuvotteluihin… 

VÄESTÖNVAIHDON TODELLISUUS SUOMESSA ON FAKTA. VÄESTÖ VAIHTUU.

Patmosplus

#maahanmuutto #suomenkieli

Osallistu keskusteluun!


72 kommenttia
Äänestäjä
#1

Omituisinta väestön vaihdossa on se, että tietty taho on sitä mieltä, että mitä kauempaa tulijat tulevat, sen parempia ihmisiä he ovat. Kantikset ovat pahoja, ja meidän roolimme on väistyä ja lahjoittaa työmme tulokset tulijoille.
Suomalaiset ensin on vahingollinen ajattelutapa. Svenskfinland först on oikea ajattelutapa. Sitten tulevat vieraat ja viimeisenä pahat suomalaiset. Ja se näkyy päätöksiä tehtäessä. Nykyään myös lainsäädännössä.
Sitä on vaikea ymmärtää, miksi myös osa suomenkielisistä pitää itsensä alistamista hyvänä asiana. Folktingetläisillä kyseinen asenne on saatu äidinmaidosta, siltä pohjalta heidän ulostulonsa on helppo ymmärtää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

2015 ei tullut ”turvapaikan” hakijoita, tuli nuoria onnenonkijoita, seikkailijoita, armeijaan menoa karttelevia, sosiaalipummeja, ja ties keitä islamisteja… jne.
Sellaisia tuli, joita vihervasemmisto toivoo ”uusiksi suomalaisiksi”, hyi hitto. Ei tullut pellonraivaajia, ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Koko turvapaikkajärjestelmä pitää uusia.
99% nykyisistä ”turvapaikanhakijoista” etsii parempaa elämää jonkun maan kustannuksella. Turvapaikka pitää AINA olla tilapäinen.
Jos tulee laittomasti EU:n alueelle, ei pitäisi olla edes oikeutta hakea turvapaikkaa, koska EU.n rajavaltiot (Turkki, Afrikan maat ym. PAITSI Ukraina) ovat turvallisia maita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Kun tarkastelee ”turvapaikanhakijoita”, jotka tulevat laittomasti Eu:n alueelle, niin suurin osa on muslimeja.
Miksei muslimit pysty elämään sivistyneesti sovussa?
Kristitty Eurooppa ei kaipaa näitä 600-luvun oppeja kumartavia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Olemme jo auttaneet pakolaisia riittävästi. Kaikki pitää palauttaa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Erityisesti pitää huomioida varsinkin keskisen ja läntisen Afrikan seuduilta saapuvia maahanmuuttajia. Väestön seuranta voi olla varsin väljää, ja mm. homotsygoottisia sirppisoluanemia tapauksia voi alkaa esiintymään myös Suomessa, puhumattakaan muista vaarallisista sairauksista. Jos väkeä tulee, heidät tulee ensisijaisesti sijoittaa rkp:läisille tomaattiviljelmille, karanteeniin, täydellä palkalla ja ylityölisät päälle. Puolitoista pari miljardia ihmistä kehittää varsin nopeasti jättipandemian, ja maiden välinen kansakäyminen on aina edelle tautien levityksessä, suihkukoneen nopeudella. Afrikkalaisten sijoittaminen vain tomaattiyrittäjien bisneksen parantamiseksi Suomeen ei kannata, vaikka kukaan ei vieläkään ole kieltänyt oikeita osaajia pääsemästä maahan, kunhan RKP tai muut mamukiimaiset kustantavat lomailun Suomessa, niin mikä jotta. Kilpailu oikeista osaajista maailmalla on rajua, ei mitään että vain otetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Uudenmaansulku harjoitus oli vain välähdys tulevista katastrofeista, josta RKP:n ei ole edes aavistustakaan. Oma esi-isäni kauan aikaa sitten oli kunnon sankariruotsalainen, ja Ruotsissa on valtava hyvin hoidettu muistomerkkikin, ja lisäksi kuninkaan palkkiot olivat ruhtinaalliset. Kaikesta huolimatta RKP:ssä ei todellakaan ole mitään sankarillisuutta, ei edes Ruotsin kunnioitusta, ja nimensäkin voisivat lyhentää pelkäksi KP:ssi. RKP ja kepun voisi lopettaa puolueena, eivät edusta suomalaisuutta millään tavoin ja sotkevat itsensä johonkin SKDL:n tai muuhun poliittisesti epämääräiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#50

yli 90 % Suomessa asuvista Ulkomaalisista ei hyväksy nykyistä Suomen pakolais politiikkaa jossa maahan haalitaan rikollisiaPedofiilaamaan , raiskaamaan ja huumeita levittämään !

Tämä kaikki on Viher-Vasemmiston
(Sosiaali turvalla asuvien huora perse-akkojen ja Homo miesten aikaan saannosta)
Siis lähinnä Pride marssijoiden ja niitä ihalevien paska porukan aikaan saannosta !
Pitää muistaa että Pakolaisbisnes,Huumebisnes ja Homobisnes kulkee kaikki käsikädessä !
NÄMÄ YHDESSÄ TUHOAA TÄMÄN MAAN TALOUDEN JA TURVALLISUUDEN JA MORAALIN !
Nämä kaikki rahoitetaan lähinnä sosiaali kuluista jotka Suoemssa on n. 70 Miljardia vuodessa siis suurempi kuin valtion budjetti !!!

Ei normaali Suomen kansalainenkaan hyväksy tätä meininkinä,kuten ei kunnolliset työperäiset maahan muutajatkaan !

NYT PERSUT JÄRKI KÄTEEN JA KUNNON LEIKKAUKSET NÄILLE ALOILE JOISTA TÄTÄ JÄRJETÖNTÄ HOMMAA RAHOITETAAN !

SE ON OLTAVA HALLITUS NEUVOTTELUIDEN KYNNYS KYSYMYS,SAMOIN JULKISEN SEKTORIN KULUT ALAS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#51

Väestön vaihto….
Väestön homotus…
Väestön pedofiileille altistaminen..
Väestön raiskaajille uhraaminen…
Väestön huumeilla tuhoaminen…
Väestön moraalin tuhoaminen ….
Väestön uhraaminen sodan vaaraan…
Väestön köydyttäminen Politikkojen
Brysselin Eu Miljooonien
kalastelemiseksi Viher perseilyä
ja Maailman sotaa ihannoiden.

NÄMÄ KAIKKI KULKEE KÄSIKÄDESSÄ !

Tätä järjetöntä politiikaa Viher-Vasemmisto ajaa Suomea velkaannuttamalla !

PITÄÄ MUISTAA ETTÄ VAIKKA KOK. ON OIKEISTO PUOLUE SE AJAA OSITTAIN SAMOJA JÄRJETTÖMIÄ VIHER-KOMMUNISTIEN PERSESILMÄ HOMMIA !

Se pitää panna kuriinHallitus neuvotteluissa ! (Rkp on vielä pahempi)

Kaikki muut puolueet Persuja ja ehkä Kd :tä lukuun ottamatta on valmiita tuhoamaan tämän maan moraalin ja talouden politikkojen omien Brysselin miljoonien takia !
Siihen kulluu juuri nuo kaikki KÄSIKÄDESSÄ KULKEVAT JÄRJETTÖMÄT ASIAT !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#53

Pitää muistaa tosiasiat !

-Sodan rahoitus ja ihannointi
-Paisunut Julkinene sektori
-Sosiaali turvalla ihmisten elätys
(huumeistus,Homotus, jne..)

NÄMÄ ON 3 YHTEISKUNNAN PAHINTA SYÖPÄ ASIAA JOTKA TUHOAA MAAN MORAALIN JA TALOUDEN JA VELKAANNUTTAA MAAN KORVIAAN MYÖTEN !

Nämä asiat on saatava yksinkertaisesti ensin kuntoon ennen kun voidaan edes puhua velkaamtumisen katkaisusta !

MIettikää….

-Sotiminen on aivan vitun kallista hommaa viimme vuonna pelkästään valtion yhtiä Fortumin kautta siihen meni kymmeniä Miljardeja rahaa kuin kankulan kaivoon !
– Huumehörhöjen ja muun sosiaali turvalla elävän paska porukan elätys valtion velkarahoilla Itä-Helsingin kaltaisissa getoissa on aivan Saatanan kallista puuhaa !
-Iso palkkaisen julkisen sektorin elätys velkarahala on aivan järjetöntä hommaa !

MIksi näihin hommiin uhrataan 30-50 MILJARDIA TURHAA RAHAA JOKA VUOSI SUOMESSA ????

EIKÖ NEKIN RAHAT PITÄS LAITTAA VALTION VELKOJEN MAKSUUN ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#54

Kun valtion velat saataisiin muutamassa vuodessa maksettua ja Viron veromalli maahan muutettua niin maahan tulisi investointeja niin Suomessa Pankki tielillä makaavista Miljardeista kuin Ulkomailta ja näin ..
SAISIMME VALUUTTA TULOJA ENTISTÄ ENEMMÄN JA KANSALAISTEN OSTOVOIMA KOHOAISI KOHISTEN !!!

Persuejn on vaadittava että !

Ei ole oikein että

-Julkisella sektorilla maksetaan samaa tai jopa enemmän palkkaa kuin tuottavan työn teosta !
-Että Huumeiden käyttöä ja Homostelua rahoitetaan valtion rahoista
-Ja että sosiaali turvalla makaava voi saada saman kuin työtä tekevä käteen tai että tänne haalitaan kehitys maista pakolaisia maksamalla enemmän sosiaali turvaa niille kuin lähtömaan työmiehen palkka on !!!

JÄRJETÖNTÄ TOMINTAA PERSUJEN ON VAADITTAVA MUUTOSTA JA MAAAN TALOUTTA NÄIN KUNTOON !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Juuri näin, en ymmärrä, mitä helvettiä rkp:n pitää jankuttaa selvää sontaa, me suomalaiset emme halua maahan elätettäviä roistoja ja raiskaajia, kun työtä tekeviä ja itsensä elättäviä saa tulla maahan, emme voi sitäkään pakottaa. maailmalta on aika vaikea saada kunnollista porukkaa, eikä se sillä parane että kaikki kommariakat jauhavat sitä samaa sontaa päivästä päivään. RKP:n pitäisi opiskella suomenkieltä että ymmärtää suomalaisten tavoitteet. Kursseja suomenkielestä löytyy monesta paikasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

USA:n velkakattoa hinataan aina ylös, kun demokraatit ovat vallassa, velka lienee jo kymmenissä biljoonissa dollareissa. Ilmastopolitiikka, jossa väen väkisin energiaa halutaan tehdä kalleimmalla tavalla, ei kivihiilestä, josta nykytekniikalla saadaan puhtainta ja turvallisinta energia koko maapallon historian. Tuossa on huomioitava myös se, että kivihiili ei lopu maapallolta satoihin vuosiin. Se on lähinnä sateenkaariväki, joka vaatii, että fossiilisista on päästävä eroon, ja mitä helvettiä tuo väki oikeasti edes ymmärtää koko energia-asiasta, ei mitään, pelkkiä takapuolen tonkijoita. Valtamerien roskat ovat peräisin laivojen haaksirikoista ja tsunameista ym., tuolla ei mitään yhteyttä kivihiilen kanssa, kun maapallon merien puhdistamista voisi harrastaa yhdessä, voi parantaa myös kalakantaa, vaikka väestön lisääntyminen aiheuttaa kalakannan rajun vähenemisen. Kalakannan parantamista voisi yrittää meristä eristetyistä kalaviljelylaitoksissa maailmanlaajuisesti jne., myös ruokakala.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Purra on absoluuttisen varmasti oikeassa, maahanmuutossa tulee olla järki päässä, jakeluvelvoite pitää poistaa kokonaan ohjelmasta, kokoomuksen palkka-ale tulee unohtaa, vaikka säätöä voi olla korkeimmilla tasoilla. Palkkaverojen alentaminen nostaa mm. ruoan hintaa, ja miljoonien muidenkin asioiden hintaa, jossa kärsijöinä on etenkin kaikkein pienituloisimmat, joita Suomessa riittää, ja etenkin tukien saajien määrä kasvaa kuution käyrässä. Kaikki muutokset tarvitsevat järjen käyttöä. Jos väki haluaa kaataa maamme hyvinvoinnin, annetaan päättää se aikaistetun vaalien avulla, rkp ja kepun kaltaisista puolueista ei ole mitään hyötyä valtion talouden tasapainottamisessa (äänikynnys 10:neen %, päästään roskista eroon). Maan tilanne on shakki-matti tilassa, jossa konkurssi otti voiton

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Happea hyvät idiootit
#57

Höpö höpö maailmassa yritetään päästä kaikessa nollahiiliratkaisuihin, mutta jo maapallon nykyinen ihmisväestö tarvitsee ravintonsa tuottamiseen noin 20 miljardia tonnia hiilidioksidia, ja tuo on luonnosta vain murto-osa kokonaishiilen käytöstä kasvikunnassa. Mitä helvettiä täällä tapahtuu, pölkkypäät eivät ymmärrä, että kaikki kasvu loppuu, jos hiilidioksidi vähenee punaisen viivan yli, kuten hapen tila on käytännössä vain muutaman prosentin päässä permikauden happikatastrofista, ja hapen kulutus kasvaa jopa nopeammin, kuin mitä ihmiskunta tarvitsee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jos ne joskus heräisivät
#58

Juuri näin, nykyisen väestön kasvun ja ennen kaikkea ilmastopolitiikan vuoksi ihmiskunta ei tule elämään tämän vuosisadan loppuu, tämä on faktaa. Poliitikkopölkkypäät eivät tajua, että happemme on riippuvaista nimen omaan hiilidioksidin riittävyydestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Tässä vaiheessa akkuautojen kehitystä kannattaa suosia ennen kaikkea itse lataavia autoja, jossa hyötysuhde paranee mm. ottamalla jarrutusenergia talteen jne. Litiumakkujen paloturvallisuuden on parannuttava ja sähköverkkojen on kestettävä myös talvikaudet, kuten jakelu tulee olla suunniteltu laajempaan, kuin nykyisen vielä vähäisen tarpeen mukaan. Poliitikkojen on oltava insinöörejä kun suunnitellaan teknisiä valmiuksia, pelkkä yo-todistus tai kaupallinen koulutus ei riitä kiihtyvällä vauhdilla teknistyvässä maailmassa, jossa pelkkä tomaatin kasvattajan kokemus ei riitä yhteiskunnan kehittymiseen huipputeknistyvässä maailmassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Juuri näin, sähköautot ovat parhaimmillaan keski-eurooppalaisessa tai eteläisissä ympäristöissä, ei kannata haalia tänne pohjolaan sähkösyöppöjä, jotka kaataa koko talvisen sähkönjakelun. Kun ilmastoasiassa puhutaan globaalista systeemistä, niin meidän ei pidä esiintyä ilmastokiimaisina joka asiassa, pieniruokaiset polttomoottorit antavat hukkalämpönsä sisätiloihin, ja vastaa hyötysuhteessa yhtä maailmanhistorian parhainta systeemiä, kuluttamatta oikeastaan sähköverkkoa muuten kuin polttoainepumpulla, ja sitäkin vain hehkulampun tasolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Näin on, sähköautoja ja akkumateriaaleja kannattaa ”tuhlata” vaikkapa Suomeen mahdollisimman vähän, mm. Jakartan suurkaupunkialueella on noin 28 miljoonaa ihmistä, Kairon metropolialueella 20 miljoonaa ja vaikka Sao Paulon alueella 23 miljoonaa ihmistä jne., mitä helvettiä me Suomeen haalitaan sähköautot, eihän meillä ole mitään mahdollisuutta edes mallimaana muuttaa ilmastoa mihinkään suuntaan edes teoriassa. Jättikaupunkien määrä kasvaa jatkuvasti, annetaan akut sinne ja käytetään meillä täällä Suomessa tänne sopivaa kalusto, ja lakataan leikkimistä. Ihmiskunnan tulevaisuus tulee kokemaan happikatastrofin vielä tämän vuosisadan loppuun mennessä, joka johtuu ihmismassa lisääntymisestä ja viljelymaan loppumisesta, kuten myös liian alhaisen hiilidioksidin aiheuttamasta kasvikunnan nääntymisestä, jossa se hieman yli kolmen prosentin hapenlasku riittää tuhoon. Yksi polttomoottorinen henkilöauto tuottaa ravinnon neljälle henkilölle, joka toimii sekä hapen että ravinnon tuotannon osalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Suomen on turha esiintyä ilmaston mallimaana, ne siellä Jakartassa hevon paskat välittää, mitä ne Suomessa kommunistiakat motkottaa, useimmat ei ole kuulleetkaan suomalaisista viherlesboista, jotka vaativat näkyvyyttä ilmastoasioissa tai maahanmuutosta, jossa veromaksajat hoitavat ilmaiseksi terveydenhuollon, tamboonit ja koulutukset ja kaikki mitä maa päällään kantaa. Odotellaan aikamme ja mainostetaan, niin meidän rajoilla luuhaa satoja miljoonia odottelemassa viisumia, siis maksutonta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Euroopassa on harrastettu aina väestön vaihtoa ennen ajettiin pois Jutalaisia ,nyt Venäläisiä.
Tilalle tuodaan terroristeja ja muslimeja.

En tiedä mennäänkö ojasta allikkoon mutta näöin saadaan ainakain sota aikaan !
Sehän politiikojen tarkoitus onkin koska Sota on Politiikkojen kulta aikaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#44

Turvapaikanhakija = ”Ihminen” joka ei osaa olla Ihmistenlailla edes omassa kotimaassa vaan sekoilee,tekee rikoksia ja käyttäytyy niin että joutuu lähtemään käpälä mäkeen ! sellainen on Turvapaikan hakija Miksi niitä pitäs alkaa elättämään ja miksi pitäisi uskoa että ne osaa olla ihistenlailla Suomessa ???

Pitää muistaa että suurin osa on ”vale” Turvapaikan hakijoita jotka valehtelee Suomen viranomaisille käyttäyneensä niin tyhmästi että ovat joutuneet lähtemään pakoon koska se on turvapaikan saannin edellytys !

PERSUJEN ON VAADITAVAT ETTÄ NÄMÄ MOLEMMAT (oikeat/vale) TURVAPAIKAN HAKIJAT AJETAAN MAASTA ULOS ! JA HETI !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#48

Eikä tänne kannata haalia Ukrainalaisiakaan pakoalisia elätiksi !

Olisi paljon järkevämpää olla lahjoitamatta sinne velkarahalla ostetuja aseita ja lahja shekkejä,koska sotahan kiihtyy vaan sitä enenmmän mitä enemmän sitä kiihdytetään !

SUOMIHAN MENEE KONKURSSIIN TÄLLÄ MENOLLA KUN VELKAANNUMME KYMMENIÄ MILJARDEJA / V. SODAN IHANNOIMISEN TAKIA JA LISÄKSI HAALIMME ELÄTTEJÄ TÄNNE MAKAAMAAN VELKARAHALLA!

JÄRJETÖNTÄ HOMMAA !

Ensinhän se pitäs oma lompsa tarkistaa onko varaa sotia enen kun lähtee sotimaan,ettei tarvitse velaksi sotia Bahmuttikin on tuhiottu täysin osittain Suomalaisten lahjoittamilla rahoilla ja aseilla ! Nyt niisä on jäljellä velat ja tuo Hirveä näky !

Ydinsotahan tästä tulee Konkurssin lisäksi jos aseiden ja rahojen lähetystä ei lopeteta hyvän sään aikana !

Halvempaa ja järkevämpää olisi katsoa sota elokuvia !
Vaikka nekin pitäs kieltää kun pääättäjiltä ja kansalaisilta näin pää sekoaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Jos tulee ” laittomasti ” EUuun alueelle , niin ei ole edes oikeutta tulla laittomasti ja PistE !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Ukrainaan pitäs ampua nopesti Ydinpommi !
Mitä nopempaa sen parempi !
Suomi menee konkurssiin muuten jos sota vielä pitkittyy !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Itävalta on palauttanut n.3800 siirtolaista tämän vuoden aikana, joista melkein puolella on rikosrekisteri.
ZAHLEN FÜR 2023
3800 Migranten in ihre Heimat zurückgeführt
https://www.krone.at/3014312

Vastaavasti Suomi palautti 4 rikoksiin syyllistynyttä irakilaista ja tietenkin mukana piti olla valvoja Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta. Miksi ihmeessä? Saiko ilmaisen ulkomaanmatkan veronmaksajien laskuun?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Koko Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto pitää lopettaa.
Säästöjä, säästöjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Se toimisto on homostelijoiden ja terroristien ja pedofiilien ja Huumehörhöjen avustus järjestö joka pitäs lakkuttaa !!!!

SIIHEN OLISI LAILLISETKIN PERUSTEET LAKKAUTTAA SE JA LAITTAA HÄKKIIN SIINÄ MUKANA OLEVAT JA TAKA VUOSINA OLLEET !
Siihen ei tarvita lakimuutoksia !

Suomalaisten etu pitää olla etusijalla aina ensimmäisenä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Itävallan ministeri tutustuu Tanskan malliin, koska haluavat mamujen sosiaalimenot pienemmiksi.

MINISTERIN RAAB:
„Sozialsystem für Migranten zu großzügig“
https://www.krone.at/3014207

Myös muualla Euroopassa on herätty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#24

Suomessa on n. 1500, TUHAT , irakilaista ”turvapaikanhakijaa”, jotka ovat tehtailleet uudestaan ja uudestaan hakemuksia vuodesta 2015 asti !
Miten se on mahdollista? Miksi emme pääse eroon heistä?
Yhdellä hakemus no. 15 meneillään.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6fdda58f-2a84-4b52-a72e-09dfc6e6ec59
Irak on turvallinen maa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Aina se on vaihtunut, kysy vaikka saamelaisilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

1200-luvulla tällä laajalla alueella asui 60000-80000 ihmistä, saamelaisia ja muita heimoja. Osa asui länsirannikolla, sitten lännestä tuli ihmisiä ja valtasivat länsirannikon. Myöhemmin he mittasivat saamelaisten ja muiden kalloja. Tänään he kertovat, kuinka suomalaiset ovat rasisteja ja saamelaisten ja heidän sortajia. Virallisen historian kertovat he, joilla on rahaa ja valtaa, myös wikipediaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Kuunnelkaapa ”valitus uutisia” joskus ( ylen uutiset saameksi ) ei voi kuin nauraa:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Norjassa kveenit ovat vähemmistö alkuperäiskansa statuksella. Nyt Ruotsin kveenit haluavat samaa statusta itselleen.
Suomen pitää seurata esimerkkiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Vittu täällä maapallolla ei muuta olekkaan kuin vähemmistöjä ja uusia keksitään kokoajan lisää !
Parempi kun jokainen pysyy omalla reviirillään eikä sekaannut toisten asioihin ,eikä hypi toisten silmille..
On maailman kirjat sekaisin kun jopa Homot hyppii jo silmille. varmaan Seuraavaksi eläimiin sekoajat alkaa vaatimaan sairaita oikeuksia,vähemmmistöhän sekin vielä on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Kveenit ovat suomalaisia ja puhuvat suomea.,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#10

Tuokin vaatisi edes hiukan perusteluita mutun ja luulon sijaan. Silloin kun Suomi on asutettu ei ole ollut saamelaisia tai suomalaisia. Ei ole ollut Saamea tai Suomea. Sekin on hyvä muistaa ettei edes tiedetä keitä olivat Suomen ensimmäiset asukkaat tuhansia vuosia ennen saamelaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Totta, eivät saamelaiset ole sen enempää tai vähempää alkuperäisasukkaita kun suomalaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Etelä Saamanmaallikin Oulussa asuu nykyisin Kepulaisia !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti Henttunen Yrittäjä
Hämmentynyt
#3

VÄESTÖNVAIHDON TODELLISUUS SUOMESSA ON FAKTA. VÄESTÖ VAIHTUU.

22min. Suosittelen kuintelemaan.

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=355923&open-series=674&title=vaestonvaihto-on-todellisuutta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Ei sen ole pakko vaihtua , jos Suomalaiset ovat / pysyy jämäkän ” viisaina ” !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Patmoksen tulkinnat kannattaa Raamatusta , ottaa kuitenkin tietyllä ” varauksella !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

MAAHANMUUTTO JOHTUU SIITÄ, ETTÄ SUOMEN VALTIO LAHJOO MAAHANMUUTTAJIA ILMAISILLA ASUNNOILLA, HUONEKALUILLA, TERVEYSPALVELUILLA JA KÄTEISRAHALLA TULEMAAN JA JÄÄMÄÄN TÄNNE OLEILEMAAN!

Koko maahanmuutto on itseaiheutettu ongelma, joka loppuu HETI, kun valtio lopettaa maahanmuutajien lahjonnan!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Palle
Vihainen
#19

Maahanmuuttajien palautus vaikka vuoden sopeutumisrahalla olisi Suomen KAIKKIEN AIKOJEN TUOTTAVIN JA PITKÄKESTOISIN SIJOITUS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Neuvostoliitto hajosi, mutta nyt eurokommunistit haluavat tehdä Euroopasta eurostoliiton. Siksi tarvitaan väestön vaihtoa, jonka toteuttavat poliittisella siirtolaisuudella naamioiden sen turvapaikan hakemiseksi, ihmisoikeuskysymykseksi ja ties miksi. Kehitysmaista kun väki ei kesken lopu. Äärivasemmisto saa kannattajansa näistä siirtolaisista. Historia sen on aina osoittanut, miten näiden kulisseissa toimineiden vallanhimoisten hullujen väestön vaihdot ovat päättyneet. Totalitarismia kestää jonkin aikaa, jotta kulttuurisesti ja arvollisesti sekalainen väestö saadaan pidettyä väkivaltakoneiston turvin kurissa, mutta ”liitot” ja ”unionit” ovat aina hajonneet joko rauhanomaisesti tai sodan kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Yrityksien halu tuoda maahan halpaa työvoimaa perustuu ajatukseen, että puolet palkoista maksetaan verovaroista ja muista veroista kustannettavista tuista. Tähän miinaan ei tietenkään kenenkään kannata astua, ei rautakouran tai muun ay väenkään, nuo kustannukset siirretään veroihin, välillisiin ja palkkaveroihin. Tuo etenkin Helsingin korkeissa elinkuluissa, jossa jopa muutamalla tonnilla tuskaisesti tulee toimeen, jossa tietenkin asuinkulut ovat suurimmat. Perussuomalaiset ovat täysin oikeassa, vaikkakaan työperäistä maahanmuuttoa ei sellaisenaan tyrmätä, kyse on siitä, kuka maksaa maahanmuuttaja elatuksen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uudet vaalit
#17

Me tarvitsemme nyt uudet vaalit, jossa tuloksen on oltava RKP vapaa, muutoin emme tule toimeen taloutemme kanssa. Tomaattiviljelijät rannikoilla ovat täysin riippuvaisia halvasta maahanmuuttaja työntekijöistä, jotka veromaksajat kustantavat kahta kautta, sekä elatuksen että kalliit tomaatit kaupoissa. Äärimmäisen kalliin energian maassa kasvihuonetoiminta ei kannata, ei sitten vaikka työvoimakustannukset hoitaisi veronmaksajat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yhdenvertaisuuttako?
#26

Tukia jaettaessa Närpiön tomaattiviljelijät ovat kärjessä. Siksi hinnat voidaan pitää matalina ja käytännössä kilpailua ei ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Närpiön tuotteita ei ole pakko ostaa.
Eikä ne mitenkään halpoja ole.
Suomessa on paljon muita tuottajia, joissa kantasuomalaisia työntekijöitä.
Osta kotimaista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Rkp unohtaa, että Suomessa on perustuslaillinen oikeus saada palveluja suomeksi (ja ruotsiksi).
Emme kaipaa änkyräenglantia puhuvia mamuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Hurrien on joko palveltava toinen toisiaan tai otettava palvelut vastaan suomeksi!

Hurrien on opeteltava ja osattava maan pääkieltä, suomea!

Pakkoruotsi lakkautettava!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#43

Anders Adlercreutzilla oma lehmä ojassa, koska vaimo:
https://perheyritys.fi/asiantuntijat/ia-adlercreutz

Eli lisää mamuja sosiaaliturvalla elätettäviksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Ei taida Orpon neuvottelutaito tuottaa tulosta?
Rkp edelleen röyhistelee mitättömällä äänisaaliilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#39

On yrityksiä, jotka mainostavat vain ruotsinkielisessä mediassa, mm.Akateeminen kirjakauppa vai pitäisikö olla Akademiska bokhandeln. Muitakin on.
Kertovatko sillä keitä haluavat asiakkaikseen ja keitä eivät, vai mistä on kyse?
Firmat voivat mainostaa vapaasti heille joita haluavat asiakkaakseen, mutta onko kukaan nähnyt Helsingin kaupungin mainosta nuorten kesänviettomahdollisuuksien vietosta suomenkielisessä mediassa.
Ruotsinkielisestä löytyy.
Onko kaupungin päättäjissä monta svenskfinland först ajattelevaa Folktingetläistä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Isosta kirjasta löytyy perustelut sille, miksi eri kansat elävät omilla maillaan ja miksi se on paras ratkaisu. Maailmassa on hyvästä syystä lähes 200 eri kansallisvaltiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Jopa tuoreemmissakin tutkimuksissa on todettu kansallisvaltioiden välttämättömyys. Jos siis aiotaan elää järjestäytyneessä hyvinvointiyhteiskunnassa, mikä näyttää olevan maahantunkijoidenkin ihanne. Eivät niille diktatuurien ihmisoikeudet kelpaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Monikulttuurisuus on synonyymi sekasorrolle ja turvattomuudelle. Monikulttuurisuus synnyttää rinnakkaisyhteiskuntia yhden valtion sisään. Yksi kansallisvaltio – yksi kulttuuri – yksi kieli ja yhdet arvot. Näin se menee. Ruotsista näemme mihin monikulttuurisuus johtaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Se mitä tänä päivänä tarkoitetaan monikulttuurisuudella on synonyymi sekasorrolle ja väestönvaihdolle.
Monikulttuurisuus sen vanhassa merkityksessä on hyvä asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Tarkoitat kansainvälisyyttä, mikä on aivan eri asia kuin monikulttuurisuus (uuskielen sanahirviö).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Niin, ja kun on jo nähty, että monikulttuuri on hengenvaarallista, sitä on alettu kutsua työperäiseksi maahanmuutoksi.
Seuraavasta peitenimestä voisi jo järjestää nimikilpailun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Ei ainuttakaan muslimia Suomeen.
Ei ainuttakaan muslimia Eurooppaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Ei ainuttakaan musulmaania minnekään. Niin olisi paras!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000