Kun tahtoa ei ole - Natoa ei enää ole
Venäjän odotettavissa olleet mutta pihalla olevat johtajat yllättäneet drooni-iskut paljastivat Euroopan löysien lutkujen johtajien sitoutumisen puolustautumiseen. Tässä ajassa ei ole tinkimättömään puolustukseen sitoutuneita johtajia rajamaiden ulkopuolella.
Ainoa reaktio oli ampua osa hyökkäävistä aseista alas ja uhota rakentavansa droonimuurin.
Ensimmäisenä kannattaa huomioida, että mitään droonimuuria tuskin tulee kymmeneen vuoteen. Se vaatisi itärajan tuhansille kilometreille ilmatorjuntaa. Sen rakentaisi Eurooppa, jolla ei ole oikein mitään. Parhaassakin tapauksessa Venäjä tietenkin pyrkisi ylikuormittamaan muurin ja siten murtaisi sen paikallisesti. Muurin voi siis unohtaa. Pelkästään päätöksenteko voi ottaa vuosia, jos se tapahtuu EU-tasolla.
Muuri itsessäänkin on kuvainnollisesti vain käden nostamista suojaukseen tönivää kovista vastaan. Kovis ei siitä väsähdä ja etsii paikat jatkaa tönimistä.
Karu tosiasia on, että lännen pitäisi ampua droonien lähteet. Pitäisi siis ampua Valko-Venäjälle, ellei Venäjälle asti.
Huomiolle pantavaa on, että kolmesta iskusta kaksi tehtiin Puolaan, vaikka maa on sotilaallisesti vahva. Ukrainan sodan läheisyys tietenkin oli taustasyy, mutta samalla Puolan vahvuudella ei ollut turvaa tuovaa arvoa.
Venäjä tietää lännen löysyyden ja jatkossa turruttaa meitä iskuihin näin:
1. Drooni-iskut Puolaan toistuvat vaihtelevassa tahdissa ja mittaluokassa.
2. Liettuaan isketään seuraavaksi (toki Romaniaankin jo lennettiin).
3. Jossain vaiheessa ammuttaneen yksittäisiä ohjuksia ilman räjähteitä ikään kuin harhautuneina.
4. Ikävimmillään Venäjä hyökkää Liettuaan ja yhdistää Kaliningradin Krimin tyyppisillä iskuilla. Venäläisvähemmistöistä nousee hyökkäyksen tukijoita ja suorittajia Donbasin tapaan. Koska aluevaltaus on vähäinen kulma syrjäseutuja, useimpia Nato-maita ei oikein kiinnosta.
Nyt oli aika näyttää puolustustahtoa Mark Ruttelta ja von der Leyeniltä mutta suutariksi jäi. Se saattaa olla merkki laajemminkin monien Nato-maiden sitoutumisesta itärajan puolustamiseen. Se kiinnostaa minua, koska Naton voima on aseiden lisäksi kiinni tahdosta, jota ei oikein näytä olevan. Siksi on elintärkeää, että Suomi on mukana JEF-joukossa. Se ollee kovan paikan tullen ainoa oikeasti asioita tekevä taho. Lienee sattumaa iskujen näkökulmasta, ettei Puola ole JEF-maa.
Joka tapauksessa ei näytä hyvältä. Kuten aiemmin olen kai useastikin toistanut, vastuu on niiden otettava, joita ongelma eniten koskettaa. Muiden apuun ei kannata luottaa, vaikka se kaikki on kotiin päin.
Nato antaa ohjuksia ja tiedustelutietoa sekä hajanaisesti muuta vähäisemmin. Pohjoismaiden ilmavoimat ovat tärkeä tuki, jos tiukan paikan tullen on tahtoa käyttää sitä. Jos ei ole, pohjoinenkin liittolaisuus romahtaa.
Mistä liittolaisuudessa on kyse? Se on vain näkymätön mutta kirjattu lupaus auttaa. Jos lupausta ei lunasteta tarpeen tullen, liitto katoaa. Uskomukseni on, että tosiasiallisia liittolaisiamme ovat pohjoiset maat ja Yhdysvallat. Muut ollevat sitä lähinnä muodollisesti. Lisäksi tiukan paikan tullessa johtajalla on suuri merkitys. Jos hän ottaa vastuun ja puolustamisen tosissaan, hän on myös valmis ottamaan riskejä. Nyt sallittiin käytännön tasolla loukata aseilla Naton rajat ja rikkoa rauha Naton ilmatilassa. Nyt puheet eivät auta.
Tekstin aiheet:
😄😁😆😅😂🤣
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Minkä MYYRÄN Leena Meri on valinnut?
Ensin valitsi lapsiasiainvaltuutetun, joka on täysi floppi ja nyt yhdenvertaisuusvaaltuutetun.
Kaikki ”valtuutettuvirastot” pitää lopettaa, koska jokaiselle löytyy vastaava byroo.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu burka-kiellosta: ”Hämmentävää, jos valtiovalta määrittelisi ihmisten pukeutumista”
https://yle.fi/a/74-20182906
Suomeen täytyy saada laki, jossa kielletään kasvojen peitto julkisilla paikoilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ihmettelin kun Meri palkkasi Setan pääsihteerin
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
https://www.verkkouutiset.fi/a/usu-kahden-huippuviran-yhdistaminen-kaatui-poliittiseen-erimielisyyteen/#352ac01b
Kyllä RKP on vastarannankiiski.
Lukekaa kommentit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näitä joutaviksi luokiteltavia valtuutettuja lienee kahdeksan ja siihen yksityiset lisäksi. Jokainen noista valtuutetuista tarvitsee lisäksi kaiken karvaista lisähenkilökuntaa johtoportaineen ja hallintohenkilökuntaa, eli sitä voisi kutsua hoviksi. Ei ole ihme, että maan talous luisuu kohden katastrofia, kun joutavista viroista ei päästä eroon.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU:n valtarakenteissa on jopa 40 000 henkeä töissä ja pitämässä hovia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU näyttää pyrkivän venäläiselle tasolla hallinnon suhteen, jossa raja yksityisen ja valtion tehtävistä halutaan hämärtää savuverhon avulla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, sitä myöten kun jäsenmaat kiristävät vyötään, niin EU:n hallinto paisuu kuin hiivataikina, ja tuo vastaa kuin moskovajohtoista Neuvostoliittoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Myös lällärijärjestö YK on paisunut kuin pullataikina.
Johdossa portugalilainen sossu Guterres.
Ja Suomi maksaa maltaita, mutta mitä sillä saa?
Pressa ja ulkoministeri pääsee pari kertaa vuodessa ”edustamaan”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lyödäänkö vetoa, että Eva Biaudet äänestää Palestiinan tunnustamisen puolesta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Parhaimman liittolaiset tulee USA:sta, siellä saa syödä naudanlihaa ja miehet ovat kunnossa ja miehiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, ja ilmastopojut tulee EU:sta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä, prosessoimaton naudanliha on terveellistä ja sisältää runsaasti ihmisen tarvitsemia hivenaineita, kun pelkillä kasviksilla muskelit ja hormonitoiminta surkastuu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, naudanlihassa on liki kaikki ihmisenkin solut tarvitsevat, ja solujen jakautuminen on jatkuva prosessi. Etenkin vanhetessa solujen virheet alkaa lisääntymään, ja tuota korostaa hivenaineiden puute. Tuosta seuraa vuodepotilaiden lisääntymistä ja kuluja yhteiskunnalle, ja ei se elämän laatu siitä parane, että maataan loppuelämä vuoteessa toimintakyvyttömänä. Ravinteeton ja suolaton vanhus kuivaa ja on täysin aseeton ravintoterroristien edessä ja tilannetta voisi rinnastaa ihmiskidutukseen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suolaa rajoitetaan siksi, että nesteytys aiheuttaa ikävää vessakäyntiä ja siitä koituu vaivaa hoitajille, ihmisarvo kuitenkin unohtaen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vanhusten hoidossa eletään jatkuvasti hyponatremian rajoilla, ja se aiheuttaa enemmän ongelmia kuin pieni natriumin liikasaanti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ole rauhallisin mielin, ei sinne juoksuhautaan 73 vuotiaita ukonrahjukisia viedä. Kuka lienetkään ? 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siis rahjuksia. Sori kirjoitusvirhe .
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pahimmat päästöt tulevat sähköautoista, kun lasketaan akkumineraalien kaivostoiminta. Maapallon pohjavedet saastuvat käyttökelvottomiksi kiihtyvällä vauhdilla, ja ilman puhdasta vettä ihmiskunta tuhoutuu. Kiinan Afrikan kobolttikaivokset ovat jo tuhonneet miljoonien ihmisten juoma- ja kasteluvedet, ja sama kehitys laajenee ympäri maapallon. Polttomoottoriauto sen sijaan on luontoystävällinen, yksi henkilöauto tuottaa keskimäärin 27 täysikasvuisen puun tarvitseman hiilidioksidin, ja vaikka Suomessa on yli 20 miljardia puuta. Jotta puusto kasvaa, se tarvitsisi Suomessa peräti luokkaa 150 miljoonaa henkilöautoa hiilidioksidin tuottamiseksi. Sähköautot tappaa maapallon elämän.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täsmälleen näin, ja sähköautot akkuineen aiheuttava viimeistään maamme tieverkoston tuhon, koska autot ovat liian raskaita akkujen painon takia, eikä tuulivoima tule koskaan elättämään autojamme tai toivottomia datakeskuksia, koska sähkö ei tule riittämään, vaikka kaikki järvemme kuivatettaisiin vesivoimamme toimin. Jokaisen järven kuivumisesta valittava pitää ymmärtää, että varsinkin talvella sulamisvettä ei riitä vesivoimaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalainen poliittinen vasemmistoeliitti vuosikymmeniä jäljessä älyllisesti amerikkalaisten takana. Tuon aiheuttaa heikko lihaton ravinto, joka aiheuttaa aivojen surkastumista ja hormonitoiminta johtaa lähinnä apinan suuntaan, eli kehityksen suunta on kääntynyt kohden alkueläintä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, pysyäkseen maailmankartalla, suomalaisten tulee hyödyntää hivenainepitoisia ravintoja, tulevaisuudessa siintää mm. Marsin valloitus ja avaruustutkimus keskittyy sinne, missä ilmakehän haitat ovat mahdollisimman vähäiset mm. mustien kappaleiden havaitsemisessa, jotka uhkaavat maapallon elämää. Ihmiskunnan aivojen kehitys on turvattava, ja siinä hivenaineettomat ravinteet, kuten pähkinöiden tai selluloosan jauhaminen on aivojen alasajoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, terveaivoiset ymmärtävät jo, että Golfvirta hidastuu ja pohjolan ilmasto tulee viilenemään mannermaiseen siperialaiseen hyytävään tilaan, ja ylivuotisia jäätiköitä alkaa muodostumaan pohjoisen Eurooppaan eli jääkausi on joka tapauksessa edessä. Tuossa pohjoisella alueella vaikuttava isostaattinen palautuminen johtaa pohjoisen merivirran tyrehtymiseen, jossa makeanveden Siperian suuret joet pitävät lopusta huolta, eli niistä ei muodostu pohjapaluuvirtauksia, joka voisi pitää Golfvirrasta huolta AMOC ilmiössä. Jäämerialueen makeat vedet, jotka ovat siis pääosin jättimäisten jokien vesiä, aiheuttaa merijäätiköiden nopeaa kasvua ja se muuttuu pohjolan albedon rajun kasvun, ja tuohon prekesssion siirtämä kylmyyspiste manneralueelle. Kannattaa aina muistaa, että merialueelle ei voi muodostua mannerjäätikköä, mutta prekessio siirtää mantereen kylmyyspisteeseen. Kaiken karvainen Grönlannin jäätiköiden sulaminen on joutavaa propagandaa, ja uutta jäätä muodostuu aina tilalle…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU:n ilmasto ymmärrys on säälittävää, ei päätä eikä häntää eikö alueen ylioppistoissa ole todellakaan ole ainesta ymmärtämään maapallon ilmasto ja geologisia muutoksia. Ymmärrän toki, että systeemi on monimutkainen, mutta kannattaisi kuunnella niitä harvoja, joilla aivot kykenee ymmärtämään asian.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tulevaisuudessa kaupungit louhitaan kallioperään, joka suojaa sodilta ja jääkaudelta, ja auttaa selviytymään energiakriisistä. Pilottihankkeeksi tuosta tullee kun Marsiin suunnitellaan kiinteitä tukikohtia, jotka ovat turvassa sekä kylmältä että kuumalta, ja tietysti hiekkamyrskyiltä. kallioperässä luolastokaupunki voidaan paineistaa turvalliseksi. Maapallon jääkausisykli on luokkaa 130 tuhatta vuotta, mutta nykyisestä lämpöhuipusta voidaan nauttia vielä tuhannesta pariin tuhanteen vuoteen, jolloin pohjoinen Eurooppa alkaa rajun kylmenemisen, ja viimeistään silloin ylivuotinen jäätiköityminen alkaa pohjoista alkaen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuulivoimasta ei koskaan ole tulossa perusvoimaa, koska sen lisäksi on oltava säätövoima takaamassa yhteiskunnan toimivuuden. Siksikin on täysin järjetöntä haalia maahan jättimäisiä sähkösyöppöjä, joiden tehoa sitten yritetään säätää vaikka vesivoimalla, joka mataloittaa järvemme kivikoiksi ja rantamme mutalikoiksi. Nykyinen ahneus mm. datakeskuksien osalta on aivokääpiöiden touhua, uskomatonta ajattelemattomuutta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
😄😁😆😅😂🤣
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kivihiili on puhtainta ja turvallisinta luonnon tarjoamaa massiivienergiaa, jota riittää maailman loppuun saakka. Savukaasujen puhdistuksessa sekä hiilidioksidi että rikki kuuluvat kasvikunnan elinehtoihin, kun muut epäpuhtaudet voidaan suodattaa pois puhdistustekniikoilla, ja koksaaminen keskitetysti alentaa paikallisia puhdistus ja suodatus kuluja.
Hiilidioksidin kierto on maapallon elämän edellytys, ja hiili sakkautuu vedenkierrossa kuoren huokosiin ja rakosiin, josta se ei ilman ihmisen toimia palaudu kiertoon kuin vasta miljoonien vuosien saatossa tulivuoritoiminnan avulla. Ydinvoiman ongelmat ovat tunnettuja, voimalaonnettomuudet, sodat ja luonnonkatastrofit tekevät ydinvoimasta tappavan vaarallisen, vaikka rakennettaisiin maanalaisia pienydinvoimaloita, ne aiheuttavat riskien aallon, josta ei tule loppua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin juuri, ihmiskunnan suurin ongelma on tyhmyys, jossa edes rikin olemassa olon ja kierron tarpeellisuutta ei ymmärretä. Ilman rikkiä maapallon puukasvit kuolevat, kuten tapahtuu paljon muutakin surullista. Tämä johtuu juuri lihansyönnin vähentämisestä, jossa aivot ovat alkaneet surkastua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä, ja rikin luonnollinen levitys ns. demokraattisesti on mahdollista vain ilmakehän kautta, kuten ilmakehä on tarpeellisten luonnon tarvitsemien hivenaineiden moottoritie. Jos joku muuta väittää, kasvisruoka kannattaisi vaihtaa liharuokaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin juuri, mm. naudan tuottamasta metaanista puhutaan paljon, mutta turhaan. Nauta ei voi tuottaa merkittävästi metaania, vaikka hiilidioksidi riittäisikin, vetyä ei muodostu tarpeeksi kaukana siitä. Jos nauta syö vaikka 1000 kiloa heinää, siitä muodostuu teoriassa 1600 kiloa hiilidioksidia, eli metaanin tarvitsema hiilidioksidi riittäisi, mutta vetyä muodostuu vain 5-6 kiloa, joka ei riitä alkuunkaan metaanin muodostumisissa, eli koko naudan metaani ongelma on ratkaistu naudan voitoksi, tai lihana tai maitona tappioksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin, ehkä metaanin mittauksessa muodostuu virhearvioita, monet metaanin mittausmenetelmät perustuvat epäsuoriin mittausmenetelmiin, infrapunaspektroskopiaan, kaasukromatografiaan tai massaspektrometriaan. Jos anturi ei erota kunnolla vedyn, hiilidioksidi ja metaanin signaaleja se voi tulkita niiden yhteisvaikutuksen virheellisesti metaaniksi. Mikrobit ovat varsin lyhytikäisiä ja niiden tulisi tulla rehun mukana koska pötsin oma mikrobikanta tuskin elää edes yhtä vuorokautta pidempään. Siksi vastaava määrä geneettisesti samoja mikrobeja tuottaisi luonnossa saman määrän metaania. On siis aivan sama, kummassa tilassa sama mikrobi toimii, aina voi muodostua metaania.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, metaani on makea aihe ilmastonmuutostelijoille, märehtivä nauttii hiilidioksidia ja tuhnuaa metaania, jossa runkona on juurikin hiili, ja vetyä vapautuu, joskaan emme tiedä, onko kyseessä edes mekaaninen vai kemiallinen sido, anturit eivät sitä todista, ne vain lukevat kaasujen anatomiaa, jossa vety on kuitenkin maailmankaikkeuden yleisin alkuaine ja hiilidioksidi pitää elämää yllä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Voi voi voi, on sulla vaikeaa !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ponihäntä- heikki .
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Varsinkin, kun kirjoittaa Natsit isolla alkukirjaimella.
Taitaa olla suuri kunnioitus heitä kohtaan?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi Yhdysvallat ja Trump ei tehnyt mitään, vaikka venäjän lennokit menivät sen liittolaismaa Puolaan? Miksi Trump suhtautuu löysästi putteen eikä suostu laittamaan roistoa kuriin sen sijaan Trump haluaa Zelenskyn tekevän diilin venäjän ehtojen mukaisesti eli siis luovuttavan alueita? Miksi Trump on vähentänyt merkittävästi Ukrainan sotilaallista tukea (nythän eurooppalaiset ostavat USAn aseita Ukrainalle ei ne mitään USAn lahjoja enää ole)? Miksi Trump on leikkaamassa esim balttian maiden sotilaallista tukea? Ja lopuksi, miksi uskot usan olevan Suomen vahva tuki ryssän hyökätessä tänne?
Suomen pitää rakentaa vahvat suhteet niiden maiden kanssa, joilla on samat intressit. Käytännössä tämä tarkoittaa venäjän muita läntisiä rajavaltioita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kannattaa varoa tiettyjen sanojen käyttöä, ettei tule syytettä kiihottamisestä kansanryhmää vastaan.
Rys…tely etunenässä.
Perussuomalaisten sivuilla ei kaivata kiroilua, eri ihmisryhmien nimittelyä ja poliittisten henkilöiden nimien väännöksiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siis piti olla = Uhkailee
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kirjoitusvirheistä päätellen ei ole kantasuomalainen. Ei pääsisi kansakoulua läpi. (=sitä ikäluokkaa?)
Kirjoittaa ehkä google kääntäjällä tai vastaavalla venäjä-suomi sovellutuksella?
Tai sitten on joku kenkää saanut ex-persu?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tutkaile tätä tekstiä #24.
Voiko (suomainen) ihminen kirjoittaa näin?
”Oli kuulevinaan uutisista että Venäjä varoitti etukäteen Natoa Puolan lennokeista ,sen takia jotta Nato voi vastata siihen jos se haluaa sotia maailmansotaa !” jne
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ukrainalla sormet pelissä ja jäivät kiinni, taas. Siinä sitä on asiantuntijoilla mietittävää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kerro tuo myös Putinille ja kumppaneille .
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti