Kun viimeinenkin tappajasepeli on pyöräteiltä poistettu, alkaa fillaristien juhla.

Luomupyörät ovat saaneet seurakseen sähköavusteiset. Nyt myös pyylevät, pontevat sekä terveydellisiä ongelmiakin harmittelevat pääsevät nauttimaan innostavasta liikunnasta.

Säähän et voi vaikuttaa, mutta omaan kuntoosi kyllä. Siksi useat työantajat ovat myös taloudellisesti tukeneet työmatkapyöräilyä. Kiitos motivoinnista!

Mutta ratsua pitää myös huoltaa. Jos vain survoo menemään, niin kohta keksintö rahisee, jalkajarru ei toimi ja kroppaan saattaa tarttua asvaltti-ihottumaa.

Ketjut ovat fillareiden vaativin osa. Ne sinkuvat ja kuluvat. Sähköavusteisen pyörän ketjut on vaihdettava n. 2000 km välein. Luomupyörien kestävät 2-3 kertaa pitempään. 0,75 cm maksimikuluman ”pyörätohtori” toteaa mittaraudalla sukkelammin kuin kuumeen.

Kulunut ketju jyrsii myös vaihderattaita. Usein nekin on samalla vaihdettava. Mitä laadukkaampia ja puhtaampia sekä vaihteistosarja että ketjut ovat, sitä pitempään ne kestävät.

Tarkka on oltava, sillä eri rataspakat (1-13 kpl) vaativat vaihdettaessa kukin levyisensä ketjun.

Vaihteettomissa pyörissä takapyörän lukituskin väsyy. Silloin ketju löytyy ja se voi hypätä rattaalta. Syntyy vaaratilanne!

Ketjun hoidossa on tärkeintä ujuttaa voitelu poikittaistappien pinnoille. Ketjun päälle sekä rattaistoon huolimattomasti ruiskittu öljy kerää vain likaa selä metallia hiovaa hiekkaa ja suttaa housunpuntit. Puhdas, puunattu ja huollettu ”ratsu” on vuosikymmeniä omistajansa ylpeys.

Pyöräilykauden sarastaessa palaa mieleeni biologianmaikan läksy: ”Jokainen elin tai laite, jota ei käytä ja huolla, se aluksi pienenee – kunnes surkastuu kokonaan. Se koskee kaikkea.”

Myös pyörän keväthuoltoa.

Mikael Miikkola

Turkulainen (ps) elämäntapapyöräilijä

Tour de France cyclotouriste -98