Suomalaisen työn päivänä on hämmentävää kertoa, että ”Sampomme” on sakannut runsaat 15 vuotta. Rakenteellinen alijäämä kumuloituu. Velkaa, takauksia ja vastuita on karttunut yli 210 miljardia.

Sataa saalistajaa kohti leiritulille jää 130! Tänä ja ensi vuonna julkinen alijäämä ylittää EU sopimuksen kolmen prosentin ”hyi, hyi” -riman. Olemme tarkkailuluokalla.

Hallitusohjelman 6+3 miljardin säästöt on pitkä jälleenrakennuskausi. Jos ajaudumme EU:n alijäämämenettelyyn, se olisi kuin nuiva Kreikan kohtalo.

Riekuimme valkosipulivyöhykkeen taloudenpitoa. Nyt Kreikka maksaa jopa etukäteen lainanlyhennyksiään. Me olemme matkalla banaanivaltioksi, ja matkustamme EU-junan I luokassa. Sauna palaa Kalevalassa.

70 vuotta sitten kuittasimme sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Euroissa ne olisivat 5 miljardia. Oloihin verrattuna tilanne oli silloin paljon synkempi kuin nyt. Se oli pakkorutistus. Silloin lakot oli kielletty.Ei koettu mainehaittoja. Päinvastoin. Ei piru ollut niin musta kuin arveltiin. Ei nytkään.

Velkaa ei makseta kokonaan pois. Mutta jo nyt runsaan 3 miljardin korkokulut ovat suoria menoja valtion budjetissa. Velka ei hirvitä, vaan sen hinta. Riskipreemio lyhentää velan uudelleenhinnoitteluaikaa ja nostaa korkoja. Raakkaa lainoittajiakin. Nollakorkojen aika oli kuin taloudellista pedofiliaa.

Nyt tulisi vuosikausiksi, parlamentaarisesti sitoutua hoitamaan vastuumme yhteisesti sovittavin reunaehdoin.

Velan strateginen mittari on velan suhde bruttokansantuotteeseen.

EU tavoite on 60%. Kalevalassa suhde on jo 84, Ruotsissa 30.

Hallitus pyrkii luotsaamaan valtioaluksemme EU:n linjalle.

Ministereille se on pirullista. Sillä ”Sampomme” vanhenee. Lapsia syntyy yhä vähemmän. Tukia nostavat lisääntyvät. Lihomme, laiskistumme ja vitkastelemme. Onnellisin kansa voi pahoin.

Niin kauan kuin pääomilla keinottelu sekä verovälttey ovat tuottavampaa kuin kotimaiset investoinnit ja suomalainen työ, ei taloutemme kurssi muutu.

EU:n komissio on antanut jäsenmaille luvan jakaa omille yrityksilleen löperöitä valtiontukia. Kalevalassa kolkuttelee jo tilanne, jossa meidän pitää valita joko EU:n yhteiseen velkaan perustuva rahasto tai sitten hyväksyä sisämarkkinoiden ”the winner takes all”- sisämarkkinahulabaloo.

Pienen maan taloudelliset rahkeet ja itsetunto eivät aina ole balanssissa.

Wappunakin ministeri Purraa, maan hallitusta sekä perussuomalaisia rienaa ”likaisten käsien ongelma”.

Vallan ruorissa he joutuvat paikkaamaan edellisten hallitusten töppäyksiä ja risaa kukkaroa. Tekemään tyrmistyttäviä rahansiirtoja sekä ikäviä päätöksiä. Tietäen, että yleisesti ottaen kansat on vaurasta, mutta hallitukset ovat köyhiä.

Lisäksi mahtipoliitikkojen pitää poseerata äänestäjien suosiossa.

Tulee mieleen entinen alkokas, joka unohti tervehtiä esihenkilöään.

”Alokas! Etteko tunne arvomerkkejä? Olen herra Kapteeni.”

Tuohon alokas vastaa: ”Kova jobi.Koita pitää se!”

Mikael Miikkola

Turun valtuuston vpj (ps)