Perussuomalaiset

Mikael Miikkola

Mistä kakarat tulevat?

He, joilla on reppu – koulusta. Reputtomat varhaiskasvatuksesta. Molempia syntyy kuitenkin liian vähän työelämän tarpeisiimme.

Ensi kertaa itsenäisyytemme aikana porukkaa kuolee vuosittain enemmän kuin syntyy. Ongelma muhii anderssoneista östermaneihin. Se on globaali ilmiö.

Miten ylläpidetään edellisten sukupolvien rakentama hyvinvointivaltio, hoidellaan julkisen sektorin velat, vastuut sekä eläkelupaukset, kun muonavahvuus ylittää rivivahvuuden? Tiukka on vääntö!

Ex-pääministeri Antti Rinne ehdotti 2017 suomalaisille synnytystalkoita. Huti! Lapsia tehdessä ei BKT ole mielessä. Semminkin, että vain puolet syntyy avioliitossa!

Meillä on puute ”nokiatasoisia” innovaatioista. Pelkät tuottavuusspurtit eivät riitä. Nykyisin lähinnä vieraskielinen väestö lisää työpanostamme. Usein he sijoittuvat kuitenkin raskaisiin ja alhaisen palkkatason palvelutehtäviin. Joihin kantaväestö kankeasti taipuu.

Talouskasvun ja hyvinvointivaltion ylläpidon kannalta työikäisten määrä on ratkaiseva.He maksavat valtion ja kuntien tuloveroista n. 75%.

Suurten sukupolvien ottamat paljot velat sekä ikäsidonnaiset menot jämähtävät kutistuvien sukupolvien riesaksi.

Velkaiset Italia ja Japani ovat siitä hyviä huonoja esimerkkejä.

Kun korot nousevat, velanhoito jyrsii kasvumahdollisuuksia.

Eläkejärjestelmämme perustuu pääosin sukupolvien väliseen lupaukseen – eläkemaksuihin. Runsahkoista rahastoiduista eläkevaroista katetaan n. 25% eläkkeistä. Työntekijät eläkemaksuillaan enimmän.

Sopii pohtia, onko tuo ”deja vu- käytäntö” kestävä?

Kalevalaan pitää saada lisää kakaroita. Haikarat eivät heitä tuo. Nuoria pelottaa; sodat ovat vaarallista lapsille ja kaikille eläville olennoille.

Suomessa on noin 500 000 ulkomaalaistaustaista. Ja määrä kasvaa. Meidän on myös saatava heidät, etenkin naiset, vahvemmin työelämään, osallistumaan päätöksentekoon sekä julkisen sektorin hallintoon. Muuten syntynee yhteiskunnallista härdelliä.

Sanotaanhan, että ”toimettoman ihmisen mieli on paholaisen verstas.”

Kasvun ja tuottavuuden Suomi jahkailee. Harmaantuva Kalevala potee kuin dynamiikan anemiaa. Kaihdamme, änkyröimme ja jarrutamme uudistuksia?

”Boomers”! Turha vastustaa. Nuoret voittavat aina.

Mikael Miikkola

Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston pj. (ps)

Turku9

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
#1

Kannattaako tällaiseen maahan tehdä lapsia joka lietsoo sotaa ja samalla velkaantuu ja jakaa rahat sodan käyntiin ja samalla leikkaa kansalta ja korottaa veroja ja kannustaa homostelemaan ja huuumeita käyttämään omia kansalaisiaan ja haalii toiselta puolen maailmaa loisijoita tänne rikoksia tehtaileen.
Kannattaako ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suosittelen,että kommentaattori kääntää tämän venäjäksi (uskon osaamista olevan) ja lähettää sitten kommenttinsa naapurin puolelle,jollekin sopivalle keskustelupalstalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ei kai ihmiset, niin tyhmiä ole, että luulevat t ämän hallituksen aiheuttaneent, nämä kaikki velat!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ihmiset ovat juuri niin tyhmiä, miten julkinen sosialistinen media ovat kouluttaneet väestöä. Ylellä on sormensa pelissä, mutta se onkin stalinismin perillinen, jota ovat kaikki maamme kommunistit, jotka edelleen koettavat tukea maailman talouksien romahduttamista Stalinin toiveiden mukaisesti. Neuvostoliiton maatalouden kollektiivisointi aiheutti 1930-luvulla massiivisen nälänhädän, jonka seurauksena kuoli nälkään 12-15 miljoonaa ihmistä. Suomalaisetkin kommunistit uskovat edelleen kommunismin vievän onnelaan, mutta jos valtio ottaisi tuotannontekijät haltuunsa, ruokatuotanto loppuisi osapuilleen siihen, ja maahan jäisi pysyvä nälänhätä. Demaritkaan eivät ymmärrä, mitä kollektivisointi tarkoittaa, eli sitä, että valtio ottaa asunnotkin omakseen, kuten koko maatalous siirtyy valtion omistukseen, ja kepukin nuolee demareita, kuin ne olisivat jyviä laareissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Täyttä asiaa Miikkolalta! Mutta käytännössähän asiat menevät näin, että uusmarxilaisuus = globalismi ideologina on sitä mieltä, että maapallolla on liikaa väkeä ja siksi pitää kehittää tehokkaita keinoja (lue: kokeelliset ”lääketieteelliset hoitokeinot”) saada populaatiota pienemmäksi, jolloin tietysti omaisuudet ja varallisuudet voidaan keskittää tehokkaasti (huom. EU ajaa ylikansallista omaisuusrekisteriä – miksiköhän??). Ydinperheen tuhoaminen on käynnissä kaikella voimalla. Lapset pilataan jo tarhassa woke-pakkosyötöllä niin etteivät he enää teini-ikäisinä tiedä mitä ovat. Vihreät ovat sitä mieltä, että lapsen saattaminen maailmaan on ilmastorikos. Tässä ajetaan vähintään koko läntinen maailma hurjaan diktatuuriin ja orjatyövoimaan, mutta olethan sentään onnellinen, kuten WEF Klaus Schwabin johdolla pakkosyöttää: et omista mitään ja olet onnellinen. Kyllä ymmärrän nuoria, jotka pohtivat mihin maailmaan he omat lapsensa saattavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tämä ohjelma…
#3

Kannattaa katsoa

https://m.youtube.com/watch?v=ymlQtQHrEPo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kaikkiin perheitä koskeviin kuviin pitäisi aina liittää kuva, jossa on vanhemmat ja kolme lasta.

Kolmen lapsen perheet nostettava normiperheiksi.

Neljä tai viisi lasta on sitten jo tosi hienoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomalaisten tulisi oppia syömään punaista lihaa, niin pärjätään olympialaisissa ja ja lapsistakin tulisi maailmassa pärjääviä ihmisiä, eikä vain kakaroita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Näin on, hemirautaa on eniten maksassa, lihassa ja yleensä parhaiten veriruoissa ja se on tärkeä osa hemoglobiinin muodostumisessa. Hemoglobiini sitoo happea ja kuljettaa sitä lihaksiin. Pelkästään kasvisruoilla yritetään usein tulla toimeen, eikä homma toimi ainakaan huippu-urheilussa, vaikka se on olevinaan terveysruokaa. Kasviruoka tekee miehistä lisääntymiskyvyttömiä pahimmillaan ja sukupuolenvaihtokin käy varmaankin monella mielessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Juuri näin, mies pysyy miehenä vain teräksisen ruoan avulla, kun kasviksilla toimeen tulevista naisista ei juurikaan huomaa mitään, jos naiset naisistuvat, naiset ovat aina naisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Miehistä tulee sekopäitä, jos ei saa lihaa, ja tuosta vain esimerkkinä Hitler. Korkearavinteista lihaa syömällä vähenee myös alkoholin kulutus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ja tähtäin pitäisi olla saada alkoholin kulutus kestävälle pohjalle, koska vaikkapa haiman tehtävä on sokerin säätelyssä erittäin tärkeä. Lihansyönnillä saadaan kylläinen olo, joka saattaa vähentää alkoholin kulutusta kohtuutason suuntaan, ja haima saattaa säästyä katastrofilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

On tämä yhtä helvettiä
#9

Kasvisruoalla toimiva suomalainen urheilija ei koskaan tule pärjäämään olympialaisissa, niin kauan, kuin muiden olympialaisiin osallistuvien maiden kilpailijat saavat liharuokaa. Vain punainen liha kasvattaa terveitä ja voimakkaita kilpailijoita, ja vihreät noita-akat pitäkööt turpansa kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Juuri näin, pärjätäkseen olympialaisissa, kehon jokaisen solun on oltava teräskunnossa, ei jossain pubikunnossa, johon riittää joku kaurajuoman litku.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Vaikka Jan Vapaavuori on kokoomuslainen, hänellä on ilmaston muutos etusijalla aatoksissa (kokoomuksessa heitä riittää kuin vihreissä), siis kestävä kehitys. Siinä sitä riittää syytä, miksi urheilijoilta on viety liharuoka pöydästä. Nyt kannattaa muistaa, että urheilijalla on täysin erilaiset tarpeet ravinnon suhteen, kuin kaiken maailman pubiväellä. Kyllä siellä oli muitakin urheilijoita, jotka valittivat kasvisruosta Pariisissa, kasviksien pakkosyöttöä. Amerikkalaiset olivat varmaan tankanneet häränfileillä itsensä ennen kisoja, ja kunto oli haponkestävää terästä, näkeehän tuon jo mitalien määrästä, jos ei usko. Ei ole ihmekään, kun suomalaisista lapsista tulee kakaroita, kauraperseitä, kun ei saa aivoille ravinteita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taantumukselliset vihreät
Iloinen
#16

Vihreät vegaanit pilasivat tämänkin asian!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#14

Ei ihmisen päämäärä, tule olla pärjääminen, olympialaisissa!!? Vaan jossakin muussa !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Raaakkuproffat
Iloinen
#17

Esim vihreiden poistaminen puoluekartaalta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000