Moneen vuoteen minulla ei ole mennyt viikkoakaan, etten olisi murehtinut sitä, miten vähällä rankaisulla maamme oikeuskäytäntö vienosti läpsäisee erinäisistä vakavista rikoksista.

Mieleeni tulevat erityisesti kaksi omaisuusrikostyyppiä:

Valepoliisien pankkipetokset
Nettihuijarien pankkipetokset

Olen akateemisesti koulutettu kieli- ja viestintäammattilainen, ja työnikin kautta opin monenlaisia asioita, jotka kasvattavat ymmärrystäni.

Kuitenkin ajatellessani mainittuja rikostyyppejä, joiden ilmenemistä ei tunnuta pystyttävän nykykeinoin suitsimaan, ymmärrykseni on jatkuvasti supistunut saadessani tuon tuosta lukea uusista tapauksista.

Käytän nyt itsehillintääni – tai teeskentelen malttia – sanomalla, etten ole vaatimassa moisista rikoksista sitä kaikkein ankarinta sovitusta.

Mutta kantani on vuosien myötä hioutunut juuri siihen, että antaisin vähintään 20 vuotta vankeutta jokaisesta yksittäisestä tapauksesta kullekin tekijälle, sivulliset bulvaanit mukaan lukien.

En pidä missään – siis yhtään missään – arvossa mitään sellaisia näennäistieteellisiä hymisteleviä sosiaalipoliittisia tms. ”akateemisia” löpinöitä, joissa herutetaan pisaraakaan ymmärrystä noiden rikosten tekijöille. Pahuus on pahuutta, ja joko sitä vastustetaan tai puolletaan, ilman välimuotoja. Asia on minulle täysin mustavalkoinen. Jokainen sellaisten rikosten sievistelevä puolustelija, harhaisen ”armon” penääjä, olkoon poliisin, sosiaalityöntekijän tai tuomarin hahmossa, on minun suuri henkilökohtainen vastustajani, jota pidän yhteiskuntarauhamme vihollisena vakavien rikosten suosimisen vuoksi.

Meidän on tyystin lopetettava vallalla oleva piittaamattomuus noita rikostyyppejä kohtaan. Ensimmäisestä yksittäisteosta vähintään 20 kynttilän kakku ilman vankilomia tai ehdonalaista.

Vangit saavat maksaa ylläpidostaan jokapäiväisellä työllä. Syömistä tai lämpöä heidän ei ole pakko tienata.

Kuka muu on odottanut asian nostamista pöydälle?