Väestönvaihtuminen kuin luonnon voima?
Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén arvioi IL haastattelussa, että jos nykyinen kehityssuunta jatkuu muuttumattomana, ulkomaalaistaustaisten määrä vuonna 2060 voisi olla nykymenolla 11,8 miljoonaa ja kantasuomalaisten 4,5 miljoonaa. Väestön vaihtumisesta puhutaan usein kuitenkin kuin luonnonvoimasta, joka vain tapahtuu.
Kehitys ei ole kuitenkaan sattumaa vaan seurausta poliittisista päätöksistä. Tai niiden puutteesta. Eri kulttuureissa lasten määrällä on merkitystä. Mitä enemmän lapsia, sitä nopeammin yhteiskunta muuttuu heidän toivomaansa suuntaan.
Vaikka emme uskaltaisi puhua väestökehityksestä tai jonkin uskontokunnan tavoitteista, outo hiljaisuus valtaa myös silloin, kun joku perussuomalainen tai meidän äänestäjämme nostaa esille tyttöjen ja naisten oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Siitä ei pidä masentua. Koska päätökset muuttavat yhteiskuntaa, on jatkettava erityisesti poliittisten päättäjien haastamista, jotta kaikki välittäisivät maamme tulevaisuudesta ja naisten oikeuksista.
Joskus tulee miettineeksi, miksi juuri monet naiset äänestävät demareita ja muita vasemmistopuolueita. Eikö heillä ole tiedossa, että vihervasemmistolle annettu päätösvalta muuttaa maatamme väärään suuntaan. Väärän, jos pidämme tärkeänä turvallisuuden ja naisten tasa-arvon?
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia