Perussuomalaiset

Mika Niikko

Perussuomalaisista suurin puolue

Ylen gallup näyttää tänään perussuomalaisille 16,3 prosentin kannatusta. Demareiden prosentti on tasan 19,0.

Kuten tiedämme, gallupit ovat monesti yliarvioineet joidenkin muiden puolueiden lukemia ja antaneet PS:lle liian pienet luvut. Vastaava gallup Ylellä vuonna 2015 ennusti PS:lle 1,0 prosenttiyksikköä todellista pienemmän kannatuksen. Trendi on nyt jatkuvasti ylöspäin. Kuinka korkealle se yltää vaalipäivänä?

Todellisia voimasuhteita eduskunnassa eivät ratkaise kannatusprosentit vaan paikkamäärät. Vuonna 2015 kokoomus sai 18,2 prosentin kannatuksella 37 paikkaa ja perussuomalaiset 17,7 prosentilla 38 paikkaa. PS:n kannatus on hyvä ympäri maata. Keille tippuvat vaalipiirien viimeiset paikat? Niillä ratkaistaan peli.

Uneliaat äänestäjät ovat sekä perussuomalaisten että demarien haaste. Gallup-nousun on nyt siivitettävä nukkuvat perussuomalaiset uurnille. Demareiden puheet lihaverosta, bensa-autojen kiellosta ja Nato-kannasta pitävät monet demariäänestäjät sunnuntaina kotona – tai saavat heidät raapustamaan lipukkeeseen perussuomalaisen ehdokkaan numeron.

Perussuomalaisten tavoitteena on oikeudenmukaisempi Suomi. Nyt on kyse siitä, kuka oikeasti toteuttaa helpotuksia pieni- ja keskituloisten arjen kustannuksiin ja haasteisiin.

Nämä asiat pitää nostaa hallitusneuvottelujen kärkeen:

– Parempaa vanhustenhoitoa, lisää rahaa ja hoitajia

– Turvapaikkaturismille loppu kansallisin toimin

– Törkeistä rikoksista pitkät tuomiot (ensikertalaisuusalennus pois)

– Syrjittyjen potilasryhmien sairauksien hoito kuntoon

– Syrjään jääneet nuoret takaisin elämään

– Turvallisempi Suomi: poliisien määrä Pohjoismaiselle tasolle

– Eläkkeisiin ostovoimaa: veroprosentti palkansaajan tasolle, pieniin eläkkeisiin korotus

– Loppu lasten sukupuolineutraalille kasvatukselle

Äänestyspaikalle tarvitaan mukaan vain kuvallinen henkilöllisyystodistus. Ja tietenkin numero 66, jos asut Uudellamaalla (pois lukien Helsinki). Nyt joukolla muuttamaan Suomea.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Päästin perseen myyjistä
#1

Voi olla mahdollista että Persut voittaa vaalit,jos Laura Huhtasaari olisi saanut ola esillä niin voitto olisi ollut varma.
Mutta tämä on jo voitto koko Suomen oikeistolle,nyt on jo selvää että Suomeen ei saada Viher-perseilijöiden ja suvakien enemmistö hallitusta pystyyn esim. Sdp,Vihreät ,Vasemmistoliitto ja Rkp yhteiskannatus kannatus jää ale 50 %
TÄMÄ ON SUURIN VOITTO ! Kommunistit on kusessa !

En usko että kukaan muu niden kanssa lähtee Hallitukseen vaikka Sdp voittaisikin.

Jos Persut voittaa peli on selvä Persut,Kok,Kepu ja Kd Hallitukseen ja kommunistit jää nuolemaan näppejään.

Seuraavalla Hallitus joutuu rahoitamaan PAKOLAISBISNEKSESTÄ AIHEUTUNEEN LASKUN !!!! joko veronkorotuksin,tai leikkauksin tai lisä valtion velanotolla.
Kommunistit nostaisivat yritys veroja ,siis ajaisivat tuotantoa muualle VENETSUELAN MALLIN MUKAISESTI siis kusisivat pakkasella housuun ja sitten vasta kylmä tuleekin hetken kuluttua…
Jotkut ottaisivat lisää velkaa Pakolaisbisnekseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#6

Persujen on vaadittava että Pakolaisbisnes rahoitetaan vain ja ainostaan leikkauksilla siis sieltä mistä pussista ne ahmien syövät.. Siis Sosiaalikuluista !
Suomen sosiaalikulut on 70 Miljardia vuodessa !!!!!
Persujen on vaadittava sen puolitusta ,sosiaali kuluista mksetaan mm. maamme suurin harmaantaloudenala Huumebisnes ja Pakolaisbisnes jotka syö valtaosan nöistä rahoista kaikkineen lieveilmiöineen ja vaikutuksineen…
Se on ainoa kestävä ja oikea toimi jolla Pakolaisbisneksen rahoitus hoidetaan ja samalla katkaistaan uusien tulo ja ajetaan entisetkin hevon vittuun täältä maleksimasta ja raiskaamasta.
Eihän niitä muuten voi ajaa,,ei niitä pyssyllä voi ajaa siitän joutuu syyteeseen, ainoa keino on sosiaaliturvan uudistus.
Ei niiden takia kannata tätä maata velkaannuttaa eikä yrityksiä ja tuottavaa työtä ajaa pois tästä maasta ! Persujen pitää ottaa järki käteen Hallitusneuvotteluissa.
Virosta saadaan malli miten niitä ei houkutella rahalla ! Virosta saadaan myös Veromalli

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästin perseen myyjistä
#7

Suomen soiaali kulut on suuremmat kuin valtion budjetti !
Hullua !!! olemme maailman hulluin maa tässä asiassa ja sen tietää koko Afrikka ja Lähiitä ja Pummejen virtaa ei voi ktkaista mitenkään muuten kuin leikkaamalla noita kuluja rajusti !
Omat vanhukset,lapset ja sairaat pitää elättää mutta muut joutavat jokapäiväisen leipänsä ansaitsemaan !

Tässähän ollaan sen kysymyksen äärellä että joutuuko tästä maasta työikäinen väestö ja nuoret lähtemään pakoon ulkomaille vai ajetaanko pummit vittuun täältä ?
Vahtoedot on siinä ? tämä asia pitää uskaltaa politikkojen sanoa ääneen siinä ei ole mitään rasismia eik syrjintää !
Jokaisen maan politikkojen velvollisus on ajaa oman kansan asiaa eikä tuhota sen elin mahdollisuuksia !

Monikulttuurisutta ja maahanmuuttoa ihailevillehan siitä olisi hyötyä että maan asiat laitetaan kuntoon ja tänne tulee investointeja työtä ja työperäsitä maahanmuuttoa !!
pitää muistaa että Ulkomaalainen työmies ja sosiaalipummi on toistensa vastakohtia..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Sunnuntaista tulee jännittävä päivä, se on jo selvää.

Että, miten sairas mies Rinne vanhakantaisina kavereineen pärjää, ja muutakin jännitettävää on.

Voi olla, että Helsingistä nousee ensimmäinen feministi framille, jos niiden vaaliliittoa onnistaa, sen sitten näkee.

Uudet pienpuolueet on aika kysymysmerkkejä kaikki.

Kaikki puolueet on oikeastaan aika kysymysmerkkejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#3

Tämä vanhusten hoidon lisä rahoitus ja hoitajamitoituksen nosto on kaikilta puoluilta täyttä valetta ja paskaa ainostaan kokomus yritti puhua totta mutta joutui pakosta sekin puhumaan paskaa muiden mukana.

On täysin päivänselvää että kun vanhusten määrä lisääntyy ja työllisten määrä vähenee ja maa velkaantuu ja kalliisti eleätettävien ulkomaalaisten sosiaali pummien määrä lisääntyy niin tämä puhe on täyttä paskaa jokainen sen tajuaa !!!

Nin kauan kun elämme kuin siat pellossa niin vanhusten hoitoon ei ole mitään mahdollisuuksia työntää vielä lisää rahaa,alaan joka on pilattu jo nyt liiallisella rahan roiskimisella.

Vain Sosiaalikulujen romahdutamisen ja Viron Veromallin kautta kun saamme tänne lisää investonteja ja sijoituksia ja yrittäjiä ja työtä ja työperäsitä maahanmuuttoa voimme maksaa valtion velat ja lisätä vanhusten hoidon tasoa. Mitenkän muuten se ei ole mahdollista kaikki muu on valetta ja paskaa…jolla kalastellaan ääniä tyhmiltä äänestäjiltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#4

Nämä asiat pitää nostaa hallitusneuvottelujen kärkeen:

– Parempaa vanhustenhoitoa, lisää rahaa ja hoitajia
(Vähemmän rahaa ja Vähemmän huumavia lääkkeitä)

– Turvapaikkaturismille loppu kansallisin toimin (Sosiaali tukien pienentämisellä tämä asia hoidetaan helposti ilman aseita)

– Törkeistä rikoksista pitkät tuomiot (ensikertalaisuusalennus pois)
(samaa mieltä)

– Syrjittyjen potilasryhmien sairauksien hoito kuntoon (?)

– Syrjään jääneet nuoret takaisin elämään (Huumeille nolla toleranssi)

– Turvallisempi Suomi: poliisien määrä Pohjoismaiselle tasolle
(Huumeille ja sosiaali pummi pakoaisille stop ,niin nykyiset poliisit riittää)

– Eläkkeisiin ostovoimaa: veroprosentti palkansaajan tasolle, pieniin eläkkeisiin korotus (Viron veromalli)

– Loppu lasten sukupuolineutraalille kasvatukselle
(Homopropakandan levitys lapsille pitää kriminalisoida)

Huume/Pakolaisbisnekselle loppu ja ne rahat Viron veromalliin niin kaikki on kunnossa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Koska yleisesti tiedetään, että perussuomalaisten kanssa samaa mieltä
asioista ajattelee selvästi yli puolet suomalaisista, niin toivotaan,
että samoin toimitaan myös äänestyskopissa. Näin ei petetä itseämme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000