Perussuomalaiset

Mika Niikko

Luoko nollatuntisopimus työpaikkoja?

3 kommenttia

Nollatyösopimukset kieltävä kansalaisaloite herätti eilen keskustelua eduskunnassa. Nollatuntisopimukset ovat joissain tilanteissa täysin kohtuuttomia. Sopimus voi käytännössä sitoa työntekijän olemaan tyhjän panttina. Työtä ei tarjota riittävästi, mutta on kuitenkin elettävä jatkuvasti sitoutuneena ottamaan työtä vastaan.

Työsopimuksia tulee tarkastella myös yrittäjän näkökulmasta. Mikroyrittäjän (alle 10-työntekijää) ja suuryrityksen välillä on eroja. Emme saa heikentää mikroyrittäjän mahdollisuuksia menestyä työssään. Aloittelevassa yrityksessä on tilanteita, jolloin työtä ei kerta kaikkiaan ole, mutta joskus lisäkädet ovat tarpeen. Yrittäjällä tulee olla aito mahdollisuus edetä itsensä työllistäjästä työnantajaksi.

Toisaalta nollasopimus on joillekin työnantajille tapa kiertää velvollisuuksia tilanteessa, jossa työ on tosiasiallisesti jatkuvaa, jopa kokoaikaista. Työsuhdeturvaa ei juuri ole.

Kansalaisaloite haluaa lisäksi kieltää kaikki alle 18 viikkotuntia sisältävät työsopimukset, ellei työntekijä itse toivo vähäisempää tuntimäärää.

Kansalaisaloitetta tulee tarkastella siten, että räikeät epäkohdat korjataan ja pelisääntöjä uudistetaan. Emme saa heikentää osa-aikatyön tarjoamista.

Kansalaisaloitteen käsittelyssä eduskunnan on syytä huomioida työn vastaanottamisen kannustamisen lisääminen. Järjestelmä, joka ei kannusta pienipalkkaisen tai osa-aikaisen työn vastaanottamiseen on hyvinvointimme kannalta kestämätön.

Kaikki työ on arvokasta — myös silloin, kun se yksin ei riitä toimeentuloon. Lyhytkin työsuhde voi toimia siltana kokoaikaiseen työelämään. Siksi sitä ei tule väheksyä.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Työmies / tuleva rakentaja
#1

Tällaista lakia ei saa hyväksyä.Jos Nollatuntisopimus kielletään ,yksikään talonrakentaja tai remonttoja ei voi palkata timpuria töihin muuten kuin pimeänä.
Niin se ikävä kyllä vaan käytänössä on.
Yksityisen kansalaisen työnantajan taidot /rahat kikkailla lomautuksilla ja muilla keinoilla ei riitä turvaamaan liittoja vastaan mitenkään.
Sanooohan se järkikin ettei sellaisestaa työtä voi maksaa palkkaa jota ei ole olemassakaan. Sehän on sama kuin jos ilmaa ostaisi kassissa.Tässä on yksi syy Suomen korkeaan kustannustasoon,esteitä pitäisi purkaa hallitusohjelman mukaisesti eikä tehdä lisää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suurenpi huoli
Vihainen
#3

Olisin enemmänkin huolestunut tästä!

Iiro Viinanen: Onko Ekokem seuraava Caruna?
Hallituksen piirissä valmistellaan selvitystä mahdollisesti yksityistettävistä valtionyhtiöistä. Jo selvityksen alkuvaiheessa nousi julkisuuteen Ekokem Oy:n (ongelmajätelaitos) pörssiin listaamisen selvittely. Laitoshan edustaa tekniikan huippua kansainvälisestikin ja olisi ilmeisen haluttu hankintakohde jopa monelle ulkomaiselle alan yhtiölle tai ahneille pääomasijoittajille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suomessa on satoja ammatteja joilla on ”nolla tunti sopimukset”
Pitäisikö ne kieltää ? vaikkain osa on yrittäjiä niistä mutta osa työntekijöitä.
Esim. laivat jäisi siivoamatta pitäisikö näitä ahkeria maahanmuuttajia kotona makuuttaa jne. eihän tässä maassa pelaisi mikäään sen jälkeen ja kaikki kustannukset nousisi entisestään.
Pitäisikö putkimiehelle maksaa hanan vaihdosta kk:den palkka laki muutoksen jälkeen ?
Entä maailman vanhin ammatti, jos hommat on hoidettu 5 min. pitäisikö silti pitää haittona koko kuukausi nurkissa pyörimässä?
Kaikki alarajat pitää ehdttomasti vapauttaa entisestään, yläraja on hyvä olla laissa säädetty.
Maahan pitäisi saada perustulo kaikille jokainen saa sen teki töitä tai ei tai saa tehdä sen verran kun huvittaa tälllä saataisiin sosiaali kuluja pienemmiksi kun kaikki toimistot saisi lakkauttaa ja verotus Viron malliin ja työaika säännöstely ja pyrokratia purettua näin syntis maahan oikeita yksityisiä työvoima toimistoja joista löytyisi töitä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000