Eduskunnassa äänestettiin tänään  tärkeästä arvokysymyksestä. Aiheena oli siis, sallitaanko terveysalan henkilöstölle oikeus kieltäytyä osallistumasta abortin tekemiseen silloin, kun äidin henki ei ole vaarassa. Eilisessä istunnossa keskustelimme asiasta 2h 23 min.

Omantunnonvapauden kansalaisaloite keräsi 67 547 suomalaisen allekirjoitusta, mutta eilen eduskunnassa se herätti vähän kiinnostusta. Keskustelijoiden määrä oli harvinaisen pieni. Myöskään media ei uutisoinut aiheesta riviäkään. Ei edes YLE. Se keskittyi eilen Perussuomalaisten kannatuksen vääristelyyn. Niissä puheenvuoroissa, joissa aloitetta vastustettiin, tehtiin monessa asiavirheitä ja keskusteltiin aiheen vierestä. Aiheena ei siis ollut naisen oikeus aborttiin vaan ammattilaisen oikeus kieltäytyä siihen osallistumasta.

Jos keskustelemaan asti halunneiden vastustajien keskuudessa epätietoisuus oli suurta, niin kuinka millaista se sitten oli niiden keskuudessa, jotka eivät edes olleet paikalla? Ei siten ollut ihme, että äänestystulos oli 136 vastaan ja 33 puolesta. Kuinka moni tänään nappia painaneista lopulta ymmärsi, mistä päätti?

Omantunnonvapauden toteutuminen ei olisi ollut keneltäkään pois. Se toteutetaan jo nyt työjärjestelyin monin paikoin. Ongelmana on, etteivät työjärjestelyt toteudu kaikkialla. Nykytilanne on eriarvoistava. Laki olisi tehnyt linjasta yhtenäisen ja selkeän. Tätä vasten on todella vaikea ymmärtää sosiaali- ja terveysvaliokunnan pääargumenttia siitä, että nykytilanne on selkeä. Se ei ole sitä käytännössä.

Kuopion yliopistolla keväällä tehdyn kyselyn perusteella arvioitiin, että noin 5 % Suomen lääkäreistä käyttäisi omantunnonvapautta. Lain käytännön vaikutukset olisivat olleet pienet.

Muutos ei olisi vaarantanut potilasturvallisuutta millään tavalla. Abortti tehdään aina, jos naisen henki on vaarassa. Ammattilaisella on siihen tarvittava osaaminen, koska mm. hätäsektioiden, keskenmenojen ja kohdun ulkopuolisten raskauksien yhteydessä tehdään jatkuvasti samoja toimenpiteitä kuin abortissakin.

Omantunnonvapauden kansalaisaloitteen juuret nousevat jo vuodesta 1970. Tällöin Suomessa säädettiin aborttilaki. Sen yhteydessä lääkärit saivat omantunnonvapauden, jota ei kuitenkaan viety lakiin toisin kuin yleisesti Euroopassa. Suomen lisäksi lakimaininta puuttuu Ruotsissa, Bulgariassa ja Tsekissä. Kahdestakymmenestäviidestä EU-maasta 21 on varmistanut omantunnonvapauden lailla.

Raskaudenkeskeytykset ovat vain pieni osa gynekologin työtä. Yli puolet gynekologian erikoislääkäreistä toimii työtehtävissä tai toimipisteissä, joissa raskaudenkeskeytyksiä ei ole ollenkaan. On väärin syyllistää vakaumuksellisia gynekologeja tai kätilöitä väärästä uravalinnasta.  Heidän ensisijainen tehtävänsä on parantaa ja pelastaa elämiä.  Jos ja kun elämä alkaa jo äidin kohdusta, ketään ei tulisi pakottaa osallistumaan lapsen surmaamiseen vastoin vakaumustaan.

Omantunnonvapauden puute maksaa Suomelle. Suomessa gynekologian erikoistumisopintoihin kuuluu osallistuminen abortin tekoon. Ne, jotka sen haluavat välttää, menevät ulkomaille opiskelemaan ja ehkä myös jäävät sinne. Toiset eivät erikoistu ollenkaan. Karkotamme alalta ja maastamme lahjakkaita ja motivoituneita ihmisiä.

Lausunnoissaan Lääkäriliitto, Gynekologiyhdistys ja Kätilöliitto eivät nähneet tarvetta lain säätämiselle. Ne eivät kuitenkaan olleet omantunnonvapautta vastaan. Vapauden toteuttaminen vaatii vain kohtalaisen normaaleja työnjakojärjestelyitä, joita Sosiaali- ja terveysvaliokuntakin toivoo.

Loputksi on pakko todeta, että minä olen elämän puolella. Minä olen heikoimman puolella. Syntymätön lapsi edustaa minulle heikointa ihmistä maailmassa, jota voin kuvitella. Osaltani olisin ollut valmis menemään pidemmällekin. Siksi äänestin omantunnonvapauden puolesta.