Perussuomalaiset

Mika Niikko

Kojamon osakkeenomistajien ilonpäivä vs. koronayrittäjät

5 kommenttia

Eduskunnan kyselytunnilla keskusteltiin tänään siitä, miten yrityksiä voidaan tukea koronakriisin aikana. Kuulemma peräti kaksi tonnia on tulossa suoraa tukea, kunhan selviää läpi hakemusten paperiviidakosta.

Kojamon (tunnetaan Lumo-kodeista ja VVO-asunnoista) osakkeenomistajat osoittivat tänään, että on helpompiakin tapoja liikuttaa rahaa. Osakkeen omistajille nimittäin kilahti tänään tilille 84 miljoonaa euroa.

Yhtiön tulos oli 1031 miljoonaa euroa ennen veroja ja nettotulos 247 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että viime vuonna jokainen Kojamon 35 272 vuokralaisesta tuotti yhtiölle 7011 euroa voittoa. 84 miljoonan euron osinkojen maksuun jokainen vuokralainen osallistui siten 198 euroa kuukaudessa.

No miten Kojamo sitten osallistuu koronaviruksesta kärsivien yksilöihmisten tai yritysten taloudelliseen ahdinkoon? Ei mitenkään. Päinvastoin: Samoihin aikoihin kun valmiuslaki otettiin käyttöön, Kojamo ilmoitti (19.3) nostavansa 1100 asukkaan vuokria 2-3 %.

Uutisten mukaan Kojamo ei myöskään myönnä liiketilassa oleville pienyrityksille lainkaan vuokran alennusta. Puhuvat maksuajan pidentämisestä, vaikka Euroopan keskuspankki (EKP) ja Suomen Pankki (SP) ovat ilmoittaneet mittavista tukitoimista yrityksille, kuten Kojamolle.

Ihmetystä herättää myös se, että Kojamon suurimmat omistajat Ilmarinen ja Varma vapauttivat ravintolayrittäjät vuokranmaksusta huhti- ja toukokuun ajalta muissa omistamissaan kiinteistöissä. Perusteluksi riitti yhtiön sisällä lain tulkinta siitä, että mikäli vuokralainen ei voi harjoittaa tilassa liiketointa, ei siitä voida periä vuokraakaan. Miksi eläkeyhtiöt pitävät vuokralaisia eriarvoisessa asemassa? Tämä kysymys varmasti pyörii usean Kojamon kampaamo- ja ravintola-alan yrittäjien mielessä.

Kojamon vuokralaisena itse kysyisin, mihin he tarvitsevat niin paljon sitä rahaa, ettei 247 miljoonan voitosta riitä tukea yrityksille, vuokranalennuksesta puhumattakaan?

Rahaa tarvitaan, mikäli sitä kysytään ammattijärjestöiltä. 13 ammattiliiton osinko-osuus on 31 418 325,00 euroa. Eli jokainen Kojamon vuokralainen on maksanut viime vuonna vuokrastaan ammattijärjestöille 890 euroa. 74,22 euroa kuukaudessa. Puhtaana käteen, sillä heidän ei tarvitse maksaa tästä veroa, toisin kuin muiden sijoittajien.

Löytyykö Suomesta enää moraalittomampaa pienpalkkaisen hyväksikäyttöä kuin tämä?

Toki asiaa voidaan vielä katsoa siltä kannalta, että mihin osa rahoista päätyy. Ammattijärjestöt tukevat avokätisesti joka vaaleissa erityisesti demareita ja muita vasemmistopuolueita miljoonilla euroilla.

Viime eduskuntavaaleissa SDP ja Vasemmisto saivat ammattiliitoilta 1,4 miljoonaa euroa suoraa vaalitukea. Tukea sai ainakin 166 vasemmiston ja 152 Sosiaalidemokraattien ehdokasta.

Tämän lisäksi ammattijärjestöt ovat jakaneet avokätisesti myös muuta vaalitukea.

Toki tästä kaikesta on kiittäminen yrityksen toimitusjohtajaa. Jani Niemisen kiinteä palkka oli 407 000 euroa. Tämä päälle maksettiin 515 000 euroa tulospalkkaa. Tulospalkka jos mikä kirittää tällaiseen suoritukseen.

Syystäkin meiltä kysytään, kuka tarvitsee miljoona euroa vuodessa palkkaa? Eikö vähempi riitä, varsinkin kun sen maksavat viimekädessä usein pienituloiset työntekijät vuokrassaan?

Osinkokeskusteluun on osallistunut myös Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kehotus malttiin koronakevään osingonmaksuissa on kaikunut kuuroille korville.

Tämä kaiken jälkeen en ihmettele niiden kansalaisten palautetta, jotka kysyvät, miten pienyrittäjä tai työttömäksi jäänyt yksilö voi luottaa yhteiskuntaan? Ihan sama mikä on tilanne, niin pienet ja heikot jää aina nuolemaan näppejään ja maksavat loppujen lopuksi kuitenkin kaiken.

Nyt tulisi lopettaa moraalinen poseeraus ja osoittaa todellisia tukia niille, ketkä niitä oikeasti tarvitsevat. Kauniit sanat eivät maksa laskuja eivätkä täytä kenenkään vatsaa.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä kannanotto Niikolta!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aikaansa seuraava.
#2

Niin, eihän Lumo yritysryppäineen mikään yleishyödyllinen enää
ole, koska rahat menevät yksityisten taskuihin.
Verovapaus pitää pikimmiten poistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Raivostuttavintahan on, että tuon kuppauksen osamaksajina olemme KELA:n kautta, me kaikki.
On tuo meidän vuokratuki systeemimme hienosti rakennettu lypsyautomaatti.
Eikö KELA maksele sitä miljardin luokan summaa, vuosittain?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Eihän meidän Kelarahoista , tulisi muutamien yrittäjien rikastua silmittömästi ja maksella boonuksia suuriasummia !!? Ja sitten vielä vuokrat nousee sitämukaa tukien myötä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Mikakin. Paljastitpa oikein häikäilemättömien ihmisten ja järjestäytyneiden; oikein perkeleen varaspesän; tuotahan; nyt ihmettelee; Ainakin; koko kesän. Tunne on ollut; Että täällä täytyy olla; valtiollisia varkaita; lait ja asetukset on laadittu; häikälemättömien varkaiden ehdoilla. Saisivat hävetä, kun osaisivat; mutta eivät osaa, kun siinä; me tarvitsemme; Jeesuksen Kristuksen Henkeä. Ei ole mikään ihme, että täällä on noita ’kavereita’ ketkä sotia rakastaa ja kallioluliin; sota-ajaksi katoaa. Kaikki meillä on Jumalan Lajaa, ja jotkut; sitä jalkoihinsa; Kylmäsydämellisesti; Lahmaa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000