Viinikuurna vaiko tuhkauurna
Persu on Mikael Agricolan kielessä “viinikuurna”. Tosin ehkä hieman eri tavalla aikanaan lausuttuna. Tuosta kuurnasta kuullaan vielä, kun alamme itse polkea viinirypäleitämme jalostettavaksi Graalin maljoissa tarjoiltaviksi viineiksi. Toimitus kun on pyhä aivan sen alkuperäisessä merkityksessään. Kaikki kun ei ole “pyhää” vaikka niin nykyisin tahdotaan väittää. Oma sukuni maksoi sen hoitajille veronsa luostarilaitokseen ja osallistui siihen samalla henkensä uhallakin.
Kun viedään tuhkatkin pesästä, maa muistuttaa Kreikkaa tai seuraavien vaalien Espanjaa. Ehkä myös Portugalia ja monia muita äärivasemmalle helposti kallistuvia kansakuntia Euroopassa. Tuhkakuurna taas viestii pelosta tai ajasta, jossa aika muuttuu iäisyydeksi. Siinä Graalin malja, varakkaan juutalaisen Joosef Arimatialaisen kertomus, kohtaavat viinikuurnana tuhkauurnan kristillisessä maailmassamme. Se kertomus on 2000 vuotta vanha. Dan Brown tapaili tätä kertomusta vuonna 2003 romaanissaan, Da Vinci Koodi, mutta metsäänhän se meni. Arctic Babylon avasi sitä kolmen romaanin sisään kirjoitetulla rakenteellaan. Neljäs jäi lukijan ymmärryksen varaan. Moni näyttäisi ymmärtäneen viestini. Lämmin kiitos lukijoilleni, teitä on nyt vuosittain yli miljoona.
Talonpojan tappolinja
Kun elintarvikkeiden hinnat hieman notkahtavat, talonpojan on maksettava se maidontuottajana omalla selkänahallaan. Jossakin vaaleissa kokoomuslainen ammattipoliitikko ja pitkän linjan taituri lupasi satasen hoitajille, vai oliko peräti parikin sataa, mutta unohti myöhemmin lupauksensa. Vaalit voi voittaa monella tavalla. Tämä ei ollut se Aritmatialaisesta lähtevä tapa ensikään. Hänhän tarjosi Messiaalle hautaansa ja otti samalla talteen ristillä riippuvan verta Graalin maljaana.
Mitä tekisi suomalainen perusduunari, hoitaja, lääkäri, paperinpyörittäjä byrokraattina, jos hänen palkkaansa leikattaisiin kerralla 12,5 %. Kun pienikin prosentin osa missä tahansa etuudessa saavat aikaan valtakunnallisen älämölön, lakonuhan ja haamusatasen lisä palkassa vaalien pääteeman, miten mahtaisi olla, jos palkasta leikattiin muutama tonni kerralla?
Kun talonpojalla ei ole enää poliittista valtaa, eikä kykyä painostaa, olemme alkaneet leikata alkutuotannostamme, primaarielinkeinoistamme, miten sattuu ja pohtimatta, tekeekö ehkä kipeää navetan perällä investoineille ja peltojaan hoitavan apulantalaskuille? Toisen vaiheen teollisissa ja jalostavissa elinkeinoissa elävät sekundaariportaan ihmiset ovat Ranskassa, Tanskassa, Espanjassa, Kreikassa, Portugalissa varmasti kadulla, jos heidän elintarvikkeisiin ja tuottajiin kajotaan. Sama koskee ketjun kolmatta lenkkiä palveluissa ja tiskillä, terttiaariammateissa. Primaarituotanto ja pellot, vilja, ovat liki kaikissa kulttuureissa pyhiä asioitamme. Meillä on nyt ote lipsumassa sielläkin suunnalla moraalikadon suuntaan.
Tuhkatkin pesästä
Kun äärilaidan vasemmisto alkaa voittaa vaalit toisensa jälkeen Euroopassa, silloinko vasta suomalainen porvari herää oman ahneuteensa ja duunari ajattelemattomaan elämäänsä? Miksei menty ja ryöstetty suoraan navetasta, kysytään? Veikko Vennamo kertoi, kuinka kyseessä on “talonpojan tappolinja” 1970-luvulla ja niinhän se olikin. Nyt on menossa jo ties monesko kierros ja sitä kutsutaan uusilla nimillä, rakennemuutos on niistä populistille suosituin hallituksessamme, huuhaata.
Kun kaikki menee metsään, se on rakennemuutosta ja vastuun kantajat siirtyvät Brysseliin. Se ei ole mukamas vastuun pakoilua eikä populismia mutta sen jäljet Etelä-Euroopassa, Nastolan Pajulahdessa pelottavat. Olen viettänyt liikuntakeskuksessa useita öitä ja nyt se on sitten vireänä 15 000 asukkaan kuntana Lahden kaupunkia yhden äänen ratkaistessa. Miltä mahtaa tuntua pitkän linjan valtuutetusta Nastolassa, rakennemuutokseltako?
Historiasta voi oppia sen, ettei sieltä opita koskaan mitään. Niin näyttää olevan nytkin. Kirjoitin hybridiyhteiskunnan kouristelusta jo vuonna 2010 ja jytkystä samana vuonna Suomessa ennen vuoden 2011 jytkyvaalejamme. Nimi oli toki toinen kuin mitä Timo Soini vaaliyönä alkoi käyttää. Mielessä kävivät varmaan Veikko Vennamon opit, asialinja ja taistelut 1950-luvun malliin eläen sekä puoluehajaannus. Kun puhutaan kotiinpaluusta, missähän päin se kotipesä mahtaisi nyt piileksiä?
Samalla varoitin, mihin tällainen poliittinen valuutta valuvirheineen, tahallisine, on maanosaamme viemässä ja meillä kuntia, kyläyhteisöjä kouluineen. Putula tai Putaankulma valittiin vuoden kyläksi vuonna 2001. Nyt meni kunnalta itsenäisyys Hämeenkoskella ja samalla kahdeltakymmeneltä kylältä, joista osa on kansallisesti nimekkäitä ja tuttuja kylätoiminnastaan. Putaankulman taistelu jatkuu nyt osana jota kukaan ei voi tietää.
Koulujen lakkauttamisen perään on kysytty myös Suomen Kuvalehdessä. Miksi vasta nyt? Kylät, kunnat, maakunnat, kansakunnat ja Eu:n byrokratia ovat sisäkkäisiä, eivät toki rinnakkaisia rakenteita. Regionaaliset kartat ja spatiaaliset alueet, saati lokaaliset ja globaalit, eivät ole keskenään vastakohtia, pääministeri Stubb.
Yhteisössä juuret ja identiteetin perusta
Käynnistimme kylätoiminnan jo vuonna 1970-luvun alussa ensimmäisenä Lapissa Vuotson maisemissa ja allasevakoita jäljittäessäni Sompiossa. Sieltä se levitettiin koko Suomeen ja myös Hämeeseen ja saimme toiminnasta myös ns. pikkunobelin. Professori Lauri Hautamäki oli sen avainhenkilöitä Hämeestä, Tampereen yliopiston aluetieteen laitokselta. Miksei nyt maantieteilijöitä, kuntatutkijoita kuunnella?
Koko ajan, 2000-luvun alun, media kirjoitti pölhöpopulisteista ja eikös tätä nimitystä käyttänytkin juuri Alexander Stubb vakuuttaessaan, kuinka Kreikka on kunnossa. Nyt hän soittelee pääminiterinä kollegalleen Alexis Tsipraksille, liki nimikaimalleen Kreikkaan, jonka tuli olla asiansa hoitanut ja meitä talouskasvussaan reippaasti edellä keskustalaista Olli Rehniä kuunnellen.
Mitä mahtaa kokoomuslainen keskustella kollegansa kommunistin kanssa? Löytyykö yhteinen linja ja hallitus kuten Suomessa? Meneekö tuhkatkin pesästä vai pelottaako viinikuurna ja sen satoa viljelevät huhtikuun vaaleissamme?
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia