Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Vastakkainasettelun aikaa

Onko Juha Sipilän Keskusta vain kalpea klooni Petteri Orpon Kokoomuksesta, kysyy Ilta Sanomien kolumnisti ja vastaa siihen itse samalla, mutta myös unohtaen jatkamasta vastakkainasetteluaan muihinkin puolueisiin ja vaalien pääteemoihimme. Vaalien voittaja kun tulee olemaan Perussuomalaiset ja vielä kolmannen kerran peräkkäin jytkyjään järjestellen. Ja aina yhtä suurena yllätyksenä.

Jos on valittava porvari hoitamaan asioitaan, miksi se olisi Juha Sipilän Keskusta kun voi valita myös Petteri Orpon Kokoomuksen? Jos on valittava radikaali kansallismielinen ja konservatiivi sekä samalla oikeistolainen työväenpuolue, miksi valita Demarit tai Kokoomus kun valittavana on myös Perussuomalaiset. Se kun on myös protesti menneen vaalikauden kohtuuttomuuksille.

Niiden luetteleminen olisi kenelle tahansa politiikkaa seuraamattomallekin todella helppoa. Sen kun tuntee omassa taloudessa, työttömyydessä, laiminlyönneissä koulutukseen ja vanhusten hoitoon, hoitajien ja kouluttajien palkoissa, eniten kuitenkin kuntiemme tuskassa, maakuntiemme harhailussa.

Kuntien tehtävät, ne tärkeimmät, kun unohtuivat sote sopassa kokonaan ja kansa pakeni maalta ja pientaajamista metropoleihin. Tehtiin turhia hallinnon himmeleitämme ja epäonnistuttiin. Pantiin kuntamme perustehtäviensä hoidossa puun ja kuoren väliin duunareineen. Se oli rankaa puuhaa kuntiemme valtuustoille ja virkamiehille. Jokaisessa pienessä seutukunnassa täsmälleen samat ponnistelut ja usein vielä turhaan, maakunnista nyt puhumattakaan. Uusimaa ja metropolit eivät reagoineet siihen lainkaan. Se oli heiltä viisas ele.

Jos olet katkera kaikesta kokemastasi ja näkemästäsi, miksi äänestää hallitusta, kun voit äänestää myös oppositiota. Jos haluat korjausten kohdistuvan omaan elämääsi ja lähiyhteisöön, kuntaan ja maakuntaan, edes kansakuntaan, sen ympäristön kohentamiseen, miksi äänestää silloin vihreitä ja punavasemmistoa maailmaa halaten, kun voit äänestää myös perussuomalaisia.

Näin nämä vastakkainasettelut syntyvät ja selittävät miksi perussuomalaiset ovat myös tämän päivän Helsingin Sanomien gallupissa hurjassa nousussa ja keskusta sekä vihreät, nyt myös demarit ja kokoomus jäämässä alle 20 %:n rajasta, vihreät liki 10 prosenttia.

Mihin se vihreitten gallupvoitto alkaa sulaa kun vaalit lähestyvät? Nyt voidaan puhua pian vain yhden puolueen vaalivoitosta ja muiden torjuntavoitoista. Timo Haapala (IS) analysoi oikein mutta jättää sen puolitiehen. Syy löytyy etsimättäkin juuri tästä pettymyksestä.

Hänen kun on niin vaikea kirjoittaa perussuomalaisista ja heidän menestyksestään joka vaaleissa, nyt jo kolmansissa eduskuntavaaleissamme. Mikä se sellainen protesti ja populistinen puolue on joka on PYSYVÄ ilmiö ja jota myös nuoret äänestävät? Miksi se alkaa olla johtava puolue myös Euroopassa? Painotukset ovat varmasti eri valtioissa ja EU:n sisällä erilaisia, mutta niin ovat varmasti myös muilla puolueillamme. Entisellä maalaisliitolla liberaalina puolueena Brysselissä.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja