Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Vaalien iso kuva on tunnettava

Päivän media tarjoaa kaksi suurta asiaa. Samalla ne liittyvät toisiinsa. Paikallinen Forssan Lehti (5.3) rohkenee ottaa kolme sivuaan ja kertoa antopologien työstä selvittää keitä me suomalaiset olemme. Olen tätä vaatinut kaikki yliopistovuoteni. Kirjoittamaan viimeinkin historiamme oikein ja uudelleen, uskottavan tieteen välinein. Nyt sen hoitamisen poliittinen velvollisuus kuuluu Perussuomalaisille. Sitä ei kai tarvitse enempää perustalla, miksi näin. Aiemmin kun sitä on hoidettu enemmän tai vähemän ruotsinkielisten toimesta ja kovin tarkoitushakuisesti Suomen Akatemiasta käsin ja yhdestä yliopistosta ohjaillen.

Suomen kansaa kun ei ole olemassakaan sellaisena, kun se meille on kuvattu kouluissamme. Nyt kun geneettinen tutkimus on yleistynyt totuus myös paljastuu. Yli puolet perimästämme on Ukrainan aroilta ja olemme todellakin kirjavaa kansaa, vähän joka suunnalta tänne Suomeen saapuneita, ja kielitiede on eri asia kuin geneettinen perimä. On siis eri asia tutkia kielen periytymistä ja geneettistä perimäämme. Molempia on kuitenkin hyvä tuntea ja yhdistää ne toisiinsa. Keitos kun on Suomessa todella kirjava.

Nykyinen kielemme kun on poliittinen sopimus ja kansamme jakautuu geeneiltään kahteen täysin erilaiseen ”kansaan”. Olemme sattumalta tässä maassa ja kokoelma itämerensuomalaisia kieliä puhuvia heimoja mutta geneettisesti kuitenkin pääosin tänne kesytetyn hevosen mukaan muuttaneita aroilta, joita on hyvä myös tuntea. Kiintoisaa on kuinka pohjoisin osa, alkaen syvältä Savosta, oli kauan puhtaasti saamelaista ja nykyisin heistä löytyy geneettistä perimää runsaasti lounaisesta Euroopasta. Sen kyllä myös huomaa kun heitä tapaa ja on kalottialueitamme tutkinut. Perääntyvän jää reunaan asutus levisi tietyiltä kohtuullisen harvoilta alueilta Euroopasta. Nämä refugioalueet olivat lämpimämpiä taskuja Euroopassa mannerjään sulaessa. Sen sijaan vesilintua voi heittää väittämällä, jonka mukaan Suomea asustaa yksi maailman tai Euroopan homogeenisimmista kansoista. Se kun on oikein vain kääntäen se päälaelleen. Valheita ei pidä elätellä vuosisatoja tarkoitushakuisesti näin valtaa hamuten ja rahoitusta verorahoistamme hankkien.

Savolainen eroaa hämäläisestä enemmän kuin saksalainen britistä. Se on hyvä tietää, jos ei ole aiemmi jo havainnut. Ja Forssassa asuva savolainen on sen kyllä havainnut ja Muolaan karjalaiset myös erottanut lapsineen heistä. Häijyt kiusaamistarinat ovat tuttua Suomessa mutta etenkin Hämeessä. Hämäläistyminen ei oikein ota siinä syntyäkseen savolaisena ja talousalueet tyhjenevät hämäläisten tyhmyyskilpailuja seuraten. Ei edes Forssan valtuustossa ja MTT:n (LUKE) labroissa pakkokeinoin ja ilkivallalla voi taloutta oikaista edes siedettäväksi. Hämäläisen kielen karuus ja mykkyys on kääntöpuoli savolaiseen ja karjalaiseen vilkkauteen mutta taustalla ovat sittenkin geenimme. Ei toki niinkään kielemme. Kun sen tunnustaa tosiasiaksi, valehtelemista medioissamme voi vähentää, siinä missä myös Suomen Akatemiassa ja tiedeyhteisöissämme, eliitin korruptoidussa elämässä.

Tutkijoiden poistuminen Suomesta alkaa olla sääntö eikä poikkeus ja sitä ohjaillaan tietoisesti, kuten Helsingin Sanomat aiemmin kirjoittaa Suomen Akatemian pienestä joukosta sen johtoa ja ylipistojemme muutaman henkilön ja puolueen ylläpitämästä korruptiosta. Hallituksen ja Perussuomalaisten on tähän puututtava viimeinkin, eikä nukuttava onnensa yli ymmärtämättä, miksi heidät on änestetty hallitukseen. Veikko Vennamo otti tämän rötöstelyn esille paljon näkyvämmin. Nyt tästä Vennamon perinnöstä ei ole juurikaan mitään jäljellä ja puoli kansaa liki työttömänä tai vajaatyöllistettyinä.

Toinen valtava uutinen on Hesarin Euroopan murrosta mittaavat vaalit Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa. Puoluekenttä Euroopassa sirpaloituu kuten menneitten vuosien Suomen kansa ja vaaleissa punnitaan populistien kannatus. Se tulee olemaan korkea suurten muutosten jatkumisen merkkinä. Siihen on hyvä sopeutua jo etukäteen. Perussuomalaisten on oltava valppaina tässäkin eikä nukuttava ruususen unta ymmärtämättä, mitä Euroopassa parhaillaan tapahtuu. Perussuomalaisten jytky tuli etuajassa ja nyt ei saa jäädä tuleen makaamaan ja menneen maailman mediaa myötäilemään. Senkin aika on ohi ja hybridiyhteiskunnan kouristelut jatkuvat, kuten olen kirjoissani todennut. Ne on julkaistava Saksassa tai Yhdysvalloissa.

Saksa jyllää Schulz-ilmiöllä. Vaaleihin on aikaa ja Saksassa voitetaan lähempää keskustaa. Schulz ei ole niitä vielä voittanut. Ranskassa panoksena on euro ja EU sekä Hollannissa joko samaa vanhaa tai äärioikeaa, hollantilaiseen tapaan myös huumoria. Ruotsin tilanne on huolestuttava ja saksalaiset varoittavat sitä koko ajan kasvavasta terrorismin uhasta. Le Pennin kohdalla voitto ei ole todennäköistä, mutta mahdollista se on. Mitä kirjoitettiin Trumpista? Voiton kuului olla täysin mahdotonta ja Brexit pelkkää pahaa unta, joka ei voi totetua. Perussuomalaisten on oltava omissa vaaleissamme nyt keulilla eikä vain myötäilijänä vaalien lähestyessä anteeksi pyydellen hallituskumppaneilta, Kokoomukselta ja Keskustalta. Demarit kun eivät tätä maata ja maailmaa pelasta menneen maailman sosialismillaan. Forssa kun on eri asia kuin Suomi ja Eurooppa.

Elämme Euroopan suurta vuotta, jossa suvaitsevana markkinoitu liberaali joutuu pohtimaan toisenkin kerran, miksi rakenteet natisevat alkaen Yhdysvalloista ja jatkuen ympäri globaalin maailman. Vai kuvitteleeko joku, että satojen kulttuurien Yhdysvallat on yhtenäinen tai kahden suunnan kansakunta. Ei taatusti ole. Ei sitä ole Suomikaan. Uusia puoluita syntyy kuin sieniä sateella. Mediat taas voivat olla mitä tahansa ja niitä analysoiden ei analysoida kansaa tai niiden liittoumia. Ei edes Suomessa heimojemme herkkiä liikkeitä ja ihmisten tekemiä itsenäisiä päätöksiä ja valintojamme oman kuntansa alueella. Oman aikamme äänestäjän älyä ja tietotasoa ei pidä aliarvioida vanhoilla mainossloganeilla. Niitä saa nyt hävetä.

Siinä on samaa menoa kuin Venäjän ja Ukrainan arojen hevosen kesyttäneiden karpaasien matkassa kohti Suomea. Nyt vain vauhti on kokonaan toista luokkaa ja Suomen osuus on siinä täsmälleen sama kuin väkilukummekin edellyttää, 0,075 prosenttia maapallon väestön määrästä. Silloin on hoidettava omat asiat kuntoon, ei koko maailman. Jos se siitä muuttuu muutaman sadasosan, se ei kyllä näy yhtään missään muualla kuin omissa medioissamme ja korviemme välissä. Ne on syytä pitää edes likimain ajan tasalla. Jossa aikakin on ihmisen keksintö ja vielä kehnoin sellainen. Ei sitä punavihreä sumutus miksikään muuta.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja