Matti Vanhanen on kutsunut toistamiseen presidenttiehdokkaamme väittelyyn. Tällä kertaa Salon kaupunkiin. Miksi Vanhanen johtaa tätä kutsujen lähettelyä ja keskustan puoluetoimisto? Miksi juuri Saloon, siksikö että istuva presidentti on salolaisia? Vanhasen mukaan piällysmiehen tehtävät kuuluvat maalaisliiton perillisille vanhasta muistista jo Kekkosen ajoista alkaen. Se on sitä maalaisliiton aikaista keskustan sosiaalista pääomaa ja Vanhasen isä nyt oli professori hoitamassa tätä sosiaalista muistia maalaisliiton sisällä. Omenilla kun ei ole tapana tippua kauas kasvupuunsa juurelta.

Salo on taas puolivälissä kantakirjakepulaisiksi ilkeästi kutsuttujen syyskesän pyöräretkeä kohti Naantalia. Paavo Väyrystä retkelle ei ole kutsuttu. Ja muut ovat sitten kieltäytyneetkin tästä järjestelystä edetä presidentin virkaa täyttäen. Sen kyllä ymmärtää, kun valtaosaa ei ole vielä edes nimitetty ja Vanhasen aktiivisuus alkaa muita epäilyttää. Siinä on mukana tätä keskustalaista ylimielisyyttä, isäntälinjan elämää. Tuijotellaan rajan taakse naapurin peltoja ja mietitään, miten ne voisi saada omikseen. Nyt se on tarttunut muihinkin puolueisiimme. Siinä toverille ei jätetä.

Tutkimuksen mukaan, luotettavan, maan hallituksen takana seisoo suomalaisista enää 26 prosenttia. Heistä valtaosa on keskustalaisia, kuinkas muuten. Kokoomuslaisista takana on enää noin puolet ja perussuomalaista ei kohta kukaan. Sen kyllä jotenkin voi ymmärtääkin puoluekokouksen jäljiltä.

Erikoista on, että kannatusta tulee jokunen prosentti myös oppositiolta. Ovat niitä gallupiin vastanneita, joille hallituspuolueet ovat jääneet epäselviksi, siinä missä puoluelaitoksemme ylipäätään. Oudointa on, että oppositioon luottaisi uutena hallituksena vielä vähemmän, eli vain 20 % vastanneista.

Outoa siksi, ettei muita vaihtoehtoja sitten olekaan, ellei kehitellä kokonaan uutta poliittista laitosta ja rakennelmaa instituutioineen. Ja siitähän tässä on kysymys. Tämän havainneet kepulaiset jakoivat jo perussuomalaiset kahtia saadakseen tukea hallitukselle ja pääministeri työlleen.

Enää ei ole mitään syytä välittää kansan äänistä ja puoluerajoista vaan pelkästään ministerisalkkujen jaosta oikeille kantajilleen. Sen voi päättää myös pääministeri vaalien välillä ja kysymättä presidentiltä saati puoluekokouksilta. Riittää kun tekee lentoharjoituksia, jälleen kerran Naantalin suuntaan. Se on näyte vahvasta johtajuudesta ja heikosta demokratiasta, parlamentarismin syvästä kriisistä ja sen halveksinnasta. Turkista sitä tapaa mutta myös lähempää naapureitamme seuraten. Ilmiö on vaarallinen ja torjuttava, tapettava saivareena.

Maantieteen tieteenä osaavat tutkijat ovat jakaneet maakuntamme rajat siten, että ne vastaavat liikennettämme ja ihmisten sijoittumista kartalle, saavutettavuuslukuja hakien optimaalisia maakuntien keskuksia rajoineen. Tein itse vastaavanlaisen kunnillemme hetkellä, jolloin sote soppa ja kuntaharjoitelmat karttoineen olivat kuumimmillaan ja vasta alussa.

Silloin tavoite oli noin 20 000 asukasta kuhunkin kuntaan. Hesari julkaisikin sen yleisön osastollaan, mutta ei niin näkyvästi, kun nyt samaa harjoitelmaa maakunnillemme. Se on tehty täsmälleen samalla ohjelmalla, mutta antaen maakuntien luku valmiiksi. Joko 12 tai 7 maakuntaa 18 sijasta. Tiedemiehille ja tutkijoille voi antaa järkeviä tehtäviä, ja kyllä he ne hoitavat. Poliitikoille niitä ei pidä antaa. Vain valinta ja sekin kansaa kuunnellen.

Tuo ohjelma (HS 17.7) tuo esille järkevät rajat ja kuhunkin maakuntaan tulee kohtuullinen ja uskottava määrä asukkaita ja saavutettavuuskin on nyt tieteellisesti todistettu ja oikea rajoineen. Ei siis mitä sattuu vuosisataisia historiallisia rajoja, vaan oman aikamme rajat säästää aikaa ja energiaa sekä riittävä väkiluku vuosisadaksi eteenkin päin. Se kun on ollut maantieteen ikiaikainen tavoite tieteenä. Antaa meille järkeviä ratkaisuja.

Nykyisin panemme hanttiin näille optimaalisille rajoillemme ja yritämme pitää yllä historiaa.Siihen ei ole mitään syytä. Ellei sellaisina pidetä vaalipiirirajoja tai maakuntalehtien levikkialueitamme. Niiden ylläpito käy meille hirvittävän kalliiksi.

Toki joku maakunta katoaa ja häviää tarpeettomana ja virheellisenä, mutta samalla ikivanhat rajat muuttuvat paremmin meitä kansalaisia palveleviksi. Suurin muutos tapahtuu kaakossa, jossa Kouvola nousee uuden suurmaakunnan pääkaupungiksi. Ei siis Lahti. Kouvola onkin kaikkien, myös kansainvälisten logistiikkatutkimusten mukaan, maamme ykkönen näin kaupunkejamme luokitellen. Sitä palvelevat etenkin rautatiet, mutta toki muussakin logistisessa mielessä se on sopivalla etäisyydellä Lahdesta, Kotkasta ja Lappeenrannasta.

Muilta osin kartta ei yllätä maantieteen ammattilaista, jolle nämä kartat ovat kovin tuttuja entuudestaan. Ja Kouvolakin yllättää vain Päijät-Hämeen ja Lahden. Kanta-Häme Lounais-Hämeen kohdalta asettuu Tampereen suuntaan. Sitähän se tahtoo olla jo nytkin olkoonkin, että myös Varsinais-Suomen ja Turun veto on Helsingin rinnalla voimakas. Tätä Forssa ei tahdo ymmärtää vaatiessaan satakunnantien jatkuvia korjauksia. Kansakunnan logistiikan vartijat kun nojaavat päätöksentekonsa tietoon ja tieteeseen sekä tuleviin liikennevirtoihimme sekä niiden edullisuuteen. Ei menneeseen maailmaan ja sen ylläpitoon, maksoi mitä maksoi.

Jos ovat puolueet ja vanhat maakuntamme kriisissä rajoineen ja uskottavuutensa kanssa, sitä on myös kirkkomme. Vielä 1990-luvun alussa valtaosa meistä vihitytti itsensä lutherilaisen kirkon sisällä. Vaan eipä enää. Nyt vihkijöitä alkaa olla kymmenittäin, lähestyä sataa. Vuonna 2012 niiden vihkimät parit ohittivat vanhan kansankirkkomme. Ja muutos on ollut raju eikä suunta ole laskeva (HS 17.7).

Kun samaan aikaan rapautuvat vanhat arvot, normit ja moraali, kirkkomme yhteisenä sielunpaimenena sekä poliittiset liikkeemme puolueina, kuntien ja maakuntien rajat eivät ole nekään likimainkaan optimaalisia ja vastaa teittemme kulkua ja palvelujemme saavutettavuuslukuja, silloin on aika panna asiat kuntoon.

Uskoa tietoon ja tieteeseen sekä hylätä sellainen, joka ei ole enää tästä ajasta saati palvelemassa tulevaa. Muuten kaikki tämä mediamylläkkämme rinnalla käy meille sietämättömän kalliiksi ja on tarkoitettu vain ylläpitämään mentaalisia harhoja ja luulettelua, narratiivisia medioittemme kertomuksia, joista kesäaikaiset leijonan jäljet hiekassa ovat niitä rakastetuimpia. Viihde on arvokasta, mutta ei se saa tervettä järkeä ohittaa.