Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Saamelaisten kansallispäivä

Helmikuun kuudes on saamelaisten kansallispäivä. Helsingin Sanomat (6.2) sivuuttaa sen todeten, kuinka stadi on Suomen suurin saamelaiskylä. Citysaamelaisten kielipesässä puhutaan melkein pelkkää saamea siinä missä Helsingin kaikissa muissakin pienten kielialueiden ahtaissa ja unohdetuissa,  Itämeren helmen syleilyssä. Me emme ymmärrä saamelaisen kulttuurin juuria ja heidän oikeuksiaan.  Puhumme kyllä omistamme ja teemme saamelaisista pilkallista “nunnuka nunnuka” -viihdettä.

Kulttuurien yhteinen sinfonia yhdistää

  

Saamelainen kulttuuri ei ole kuitenkaan kuolemassa ja kieli on palaamassa.

Kulkiessani Samuli Paulaharjun tai Eljas Lönnrotin tapaan vuosikymmenet Lapin tutkijana ja seuraten heidän kulttuurinsa muutosta luontaistaloudessa, jäljet alkoivat johtaa myös ulos Suomesta ja niiden alkuperäiskansojen juurille, joita maailmalla tapaa tuhatmäärin.

Ne kaikki ovat nyt heräämässä henkiin eikä globaali kulttuuri olekaan niin yksiselitteisen suurkulttuurien jyräämä, kuin mihin mediat tahtovat meitä ohjailla viihdemediana. Antropologian strukturalismi on tieteen suurimpia saavutuksia. Se oli vain käännettävä oikealla kielelle, yhteisen geneettisen ymmärryksen tukemana.

Kulttuuri ei ole pelkkää kieltä strukturalismissakaan, vaikka keskeinen se onkin ja koko ikivanhan ajattelun ja maailmankuvan rakentaja. Ennen kieltämme oli kuitenkin paljon vanhempi geneettinen koodistomme. Ymmärrämme sen eläinten kanssa toimiessamme mutta emme oikein omassa itsessämme olematta tiedemiehiä tai naisia.

Vaarallinen frustraatio

Kun Kreikassa ja Ukrainassa käydään kiihkeää taistelua pääkulttuurien valtavirassa, julmuudet syntyvät usein huomaamattamme. Kun pienkulttuureja ja niiden elinympäristöä aletaan moukaroida aseistaen ammattisotilaita, Ukraina palaa samaan todellisuuteen, kuin niin monta kertaa aiemmin historiassaan. Se vie kansakunnan traumaattisiin solmukohtiin. Kreikassa käy varmasti samalla tavalla.

Sama pätee minkä tahansa myös korkeakulttuurin kohdalla Etelä- ja Väli-Amerikassa silloin, kun valtakulttuurit pelasivat omaa peliään ja alistivat ne pääkulttuurien  imperialistisille päämäärille. Tämä taantuma voi kestää vuosikymmeniä, jopa satoja. Tässä ihminen ei lajina poikkea mitenkään muista nisäkkäistä.

Valtaisan mantereen heräämistä

Afrikka on monin paikoin elpymässä ja maailman köyhimmät rikastumassa rinnan kaikkein vauraimpien kanssa. Vaikeimmin globaalissa pelissä pysyvät nyt mukana keskiluokkaistuneet yhdyskunnat, jopa metropolit, joiden kohtalona on  ollut köyhtyminen.

Tämä luokka unohdettiin ja syntyi  odotettua kapinaa, josta kirjoitin kirjassani Arctic Babylon. Näin kun on tapahtunut aiemminkin ja tämä taantuma tahtoo johtaa turhamaan, frustraatioon ja väkivaltaiseen aggressioon. Fasismi kun ei ole aate, ei oikealla eikä vasemmalla, vaan pelkkä toimintamalli frustraation solmukohdissa. Tätä kun tapaa myös eläinyhteisöissä.

 

Tapasin 1990-luvulla Bill Gatesin ja pohdimme Afrikan lasten mahdollisuutta menestyä käyttäen kieltä, joka on opittu suoraan Microsoftin digimaailmasta ja toisaalla paljon vanhemmassa kulttuurissa siellä, missä omaa äidinkieltämme ei ollut vielä olemassakaan, keskiluokkaa tai muita vallankäytön nuorempia malleja syntynyt.

Australiassa tällaista kulttuuria edustivat aboriginaalit ja heidän taiteensa, musiikki ja maalaukset. Aboriginaalit kun erkautuivat omaksi kulttuurikseen jo ennen kuin ihminen oppi puhumisen, kielen. Tämä ”kieli” oli osattava yhdistää digikieleen sopivaksi Cluster art kieleksi. Kielen syvempi rakenne on periytyvä, geneettinen. Oppimisgeenit taas sulkeutuvat, “menevät kiinni”, varhain lapsuudessamme. Ne ovat kuin kielisoittimen kielet. Myöhemmin niillä voi soittaa niin tangon kuin humpat mutta myös vaativammat sinfoniat.

Keskiluokan kriisi

Kahden maailma välinen silta, sen tietoinen rakentaminen, jätti väliinsä nuoremman oman aikamme keskiluokan.  Näin sadat maailman köyhimmät kansakunnat alkoivat vaurastua oppien geneettisen kielensä kautta digimaailman tarjoamat ihmeet. Se, että saamelaiset ja alkuperäiskansat menestyvät nyt, ei ole siten sattumaa, vaan tiedeyhteisön omaa tuotetta ja hybridiyhteiskunnan varhaisen vaiheen oivallusta käyttäen maailma rikkaimman miehen varoja.

Se, että samalla poliittiset liikkeet unohtivat omansa, keskiluokan, oli marxismista syntyvää harhaa ja johti eurooppalaiseen lamaan sekä aiemmin Neuvostoliiton hajoamiseen. Väärin viritetyillä kielillä ei voi soittaa sen enempää humppaa kuin masurkkaa, sinfoniat eivät ole jylhää kuunneltavaa nekään.

Se, että mukana tutkimustyössä ja kehittelyssä on suomalaisia, selittyy oman erikoisen kielemme ja kulttuurin syvemmän ymmärryksen kautta. Olemme  onomatopoeettisen kielemme, suvuttomien sanojemme kanssa, lähempänä alkuperäiskansoja kuin yksikään EU:n tai euroalueen kansoistamme. Jotkut asiat avautuvat itsestäänselvyyksinä kuin indoeurooppalainen ei voi ymmärtää niitä lainkaan.

Tämä tulisi ymmärtää Itämeren alueen verkoston (BSSSC) rinnalla myös etenkin Jäämeren alueella. Se, että Itämeren kokous pidetään Forssassa, on aivan luonnollista ja aiheetkin tuttuja; energiassa, ilmastomuutoksessa, nuorisoverkostoissa, Itämeren alueen kilpailukyvyssä, innovoinnissa ja ympäristöhankkeissamme, noin 250 miljoonassa eurossa tällä ohjelmakaudella.

Mukana ovat Suomen lisäksi Viro, Latvia, Saksa ja Norja, Liettua, Puola, Tanska, Ruotsi ja luonnollisesti Venäjä. 

    

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000