Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Puurot ja vellit sekaisin professoreiden möläytyksissä

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) vahvistaa Ylelle, että keskusrikospoliisilla (KRP) oli tiedustelutietoa, jonka mukaan uudenvuodenaattona Kirkkonummella pidätetyt turvapaikanhakijat olisivat yllyttäneet vastaavanlaiseen häirintään kuin Saksan Kölnissä. Orpo sanoi Ylen Ykkösaamussa, että poliisilla oli tietoa, että uudenvuodenyönä Suomeen suunniteltiin rikollista toimintaa.

Poliisi pidätti uudenvuodenaattona kuusi irakilaismiestä Aavarannan vastaanottokeskuksessa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Heidät vapautettiin myöhemmin. Poliisi on kertonut, että kyse ei ollut epäillystä terrorismirikoksesta.

Kölnissä ulkomaalaistaustaiset miehet ryöstivät epäilyjen mukaan kymmeniä ihmisiä ja ahdistelivat naisia uudenvuodenyönä.

Valtio-opin professori Martin Scheie hyökää rajusti Timo Soinin kimppuun ja käynnistää Iltalalehden otsikoilla rajun ”kissa pöydälle” kampanjan, jossa Timo Soinista on tehty perussuomalaisten johtajana syntipukkia yleiseurooppalaisen valtaisan ja globaaliksi levinneen pakolaisongelman liki avainhahmoksi.  Samalla edellinen ulkoministerimme Erkki Tuomioja on tuotu mukaan tähän törkykampanjaan. Ilmiöön, jossa myös Venäjällä asuvat ja oloihinsa tyytymättömät ovat pyrkimässä maahamme nyt kun siihen on sopiva mahdollisuus. Näitä kansainvälisen oman aikamme nomadin tunnuksen hankkineita onnensa onkijoita maailmalla riitttää satoja miljoonia. Kyse on valtavasta bisneksestä ja sen ymmärtämisestä myös syrjäisessä maassamme.

Tämä ongelma ei ole Soinin ongelma, tämä on Euroopan ongelma ja  Suomi on tässä viimeinen paikka rantautua. Tässä politiikassa Suomen ongelmia, opportunismia ja vihapuheita, kiusaamiskulttuuria, ei pidä panna keskustasta oikealle tai vasemmalle vaan pidettävä Kekkosen johdolla mölyt mahassa. Nyt ei ole Kekkosta joka hoitaisia myös median hiljaiseksi. Näin media sosiaalisena (epäsosiaalisena) mediana (epämediana) saa mölytä mitä tahansa. Se on taas sananvapautta.

Yhdysvalloissa sananvapautta käyttää nyt Donald Trump. Sanoo sen ääneen mitä muut ajattelevat. Ja sellainen hävettää muita mutta tuntuu myös samalla hyältä kun joku sen sanoo. Ruman sanan niin kuin se on. Simo Salmisen ”rotestilaulun ” tapaan. Eletään siis protestilaulujen aikaan mutta toisin kuin silloin kun putkaan viety laulaja oli vasemmistolainen porvarin poika Erkki Tuomioja. Hän sai siitä meriittinsä ja poliittisen uransa.

Nyt laulaa koko kansa. Kansanvalta. Ja se kiusaa Tuomiojaa ja hänen kannattajiaan. Soini on nyt ulkoministerinä, ei Tuomioja. Eikä demarit Tuomiojaa koskaan tekopyhänä punavihreänä liberaalina huolineet puheenjohtajakseen. Haettiin siis Soinin oloista ja näköistä miestä. Plagioitiin, imitoitiin, kopioitiin. Ei siitä synnistä voi syyttää perussuomalaisia saati Soinia.

Ja professorit nyt kopiovat toistensa töitä maailmalla ammatikseen ja siitä on tullut huomautus hallitukselta. Leikkausohjelma yliopistolle. Tehkää omia töitänne, uutta tiedettä, taidetta ja innovoikaa itsenäisesti. Lopettakaa kopiointi ja tehkää sitä mistä teille maksetaan. Ei ala-arvoista propagandaa punvihreille puolueille. Oppositiolle

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Jorkki
#1

Mitäs jos uskontoja tutkittaisi siltä kannalta että ne saattavat täyttää kriteerit järjestäytyneestä rikollisuudesta? Siellä voi olla joku hyvinkin kriteerit täyttävä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jokin satunnainen lukija
#6

Totta. Mutta katolilaisuus on niin syvällä eurooppalaisessa kulttuurissa, että tuskin kovinkaan moni uskaltaa sitä vastaan hyökätä. Se olisi kovin epäkorrektia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jokin satunnainen lukija
#2

Taas kerran oivallista tekstiä. Ilahdun aina, kun Luostariselta tulee uusi blogikirjoitus, näitä lukee mielellään.
Nykyään sananvapaudesta ja sen rajoista keskustellaan, ja ihan syystä. Meillä on Suomessa sananvapaus, ja olkaamme siitä tyytyväisiä. Ei tarvitse pelätä vaikkapa sitä, että valtion salainen poliisi tulee yöllä kyläilemään ja vie koko perheen salaisen oikeudenkäynnin kautta salaiseen vankilaan teloitusta odottelemaan. Tätä tapahtuu vieläkin, onneksi ei meillä.
Sananvapauden mukana tulee mielestäni kuitenkin jonkinlainen vastuu. Jos saa luvan kanssa sanoa mitä haluaa, kannattaako aina sanoa? Saako tämän perusoikeuden turvin levittää disinformaatiota ja jättää vastuun lukijalle? Tai uhata tappaa ja raiskata ihmisiä, ihan vaan leikillään? Tätä tapahtuu vuonna 2016 ihan meidän omassa kotimaassamme, päivittäin.
Toisinaan sananvapautta puolustavat äänekkäimmin he jotka haluavat käyttää tätä oikeuttaan väärin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
Hämmentynyt
#3

Islam ja sitä tukevat organisaatiot = uskonnolliset kultit/mafiajärjestöt samassa paketissa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#4

Scheinin on kiihkohurri jonka jutuista ei tarvitse välittää tuon taivaallista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ihmiset joutuvat arvioimaan sanomansa asemansa kautta. Professori on yliopiston korkeimman viran ja edustamansa tieteen asiantuntija. Hän on sitä myös siviilissä ja julkisuudessa. Häneltä voidaan ja kuulluu vaatia paljon enemmän kuin hänen oppilailtaan. Yliopisto uusintaa koko ajan kouluttajana korkeimmat virat, lääkärit, tuomarit, opettajat, insinöörit, kymmenet tuhannet akateemiset ammatit ja ammattilaiset. Vielä takavuosina tohtoreita valmistui vain se määrä kuin maassa tarvittiin professoreja, muutama kymmenen vuosittain. Totta kai professorit ovat ihmisiä ihmisten joukossa. Professoriliiton 2000 viran hoitajan joukossa on loistavia opettajia, upeita tutkijoita, onnistuneita hallintomiehiä mutta harvoin kaikkea tätä samaan aikaan. Lisäksi joukossa on myös ihmisenä täydellisiä mätämunia. Olkoonkin että karsinta ja valvonta on tiukka. Lisäksi media on yliopistolle aina ongelmallinen tieteen popularisoinnissa. Riski epäonnistua on suuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000