Upeaa Mari Rantanen
Hienoa Mari,
Viimeinkin meillä on sisäministeri joka asettaa suomalaisten edun muiden,
mm. Espanjan etujen edelle.
Ei niin että SAuomen edun ajaminen on vahingollista, vai kuinka se SDP:n
Tytti Tuppurainen loihe lausumaan?
Kun Ceutaan tuli kymmeniä tuhansia, kukaan ei itse asiassa edes tiedä
kuinka paljon, laittomasti maahan tunkeutuneita ihmisiä toimit nopeasti ja
aloitit toimenpiteet sisärajojen sulkemisen valmisteluksi.
Juuri näin pitää toimia, ei ole aikaa jahkailla ja alkaa selvittäämään
mistä ja miksi tulevat.
Edellisellä kerralla kun Venäjä lähetti Suomeen turvapaikanhakijoita
onneksi enemmistö eduskunnasta, 5/6 kannatti rajan sulkemista vaikkakin osa
SDP:n edustajista vastusti kuten myös Vasemmistoliitto.
Meille media ja oppositio väittää nyt että valmistelun aloittaminen on
”haitaksi” Suomelle. Vaikka asia on täysin päinvastoin. Näytimme että
vaikka olemme pieni maa, meidän ylitsemme ei kävellä noin vain. Italia kai
sulki Espanjasta tulevan ”vapaan liikkuvuuden kuukaudeksi. Eikä siitä ole
Italialle haittaa, päinvastoin kuten Suomenkin tapauksessa.
Sitten kysymys siitä miksi tällainen vyöry?
Itsestään selvää on että sosiaalinen media levitti välittömästi tietoa kun
Espanjan sosialistipääministeri ilmoitti että kaikki laittomasti maassa
olevat puoli miljoonaa saavat oleskeluluvan kun vain hakevat sitä.
Hakijoita taisi ilmaantua peräti miljoona.
Miksi sitten sosialisti Pedro Sanchez teki tällaisen liikkeen?
Syynä saattaa olla se että Espanja tarvitsee todellista halpatyövoimaa
kasvinviljelyynsä, nykyiset ovat ehkä vähitellen siirtymässä muihin
Schengen – maihin, maihin joissa on hyvä sosiaaliturva.
Sosialisti Pedro Sanchez itse asiassa turvaa kasvitarhoille alipalkatun,
epäinhimillisissä oloissa asuvan ja työtä tekevän halpatyövoiman. Ilman
sitä Espanjan vihannesten vienti supistuisi valtavasti.
Kun ajattelee että kuinka on mahdollista että Espanjasta tuodaan Keski- ja
Pohjois-Eurooppaan vihanneksia, 3 – 4000 km päästä rekka-autoilla, jo rahti
on kohtuullisen kallista. Ja täällä samaiset tuotteet myydään reilusti alle
puolella hinnalla täällä tuotettuihin verrattuna. Sama koskee Hollannissa
tuotettuja, ne ovat lähes tuplahintaisia espanjalaisiin verrattuna. Tämä
kaikki on tietenkin pois kotimaisilta viljelijöiltä jotka ilmeisestikin
maksavat kohtuullista palkkaa työntekijöilleen.
Lopuksi, kohta ryntäyksen jälkeen sekä Espanjan hallituksen edustajat, ei
toki sosialistipääinisteri Sanchez, hänhän on lomalla, ja paikallinen
vasemmistolehdistö el Pais etummaisena, riensivät kertomaan että lähes
kaikki tulijat ovat palanneet vapaaehtoisesti. Näinhän asia ei ole.
Ceutasta on saatavilla tuoretta materiaalia joista päätelleen alueella on
edelleen tuhansia, ellei peräti kymmeniä tuhansia tulijoita jotka eivät aio
lähteä takaisin.
Hienoa Mari, pidä pintasi ja puolusta suomalaisia.
Tekstin aiheet:
Onneksi on perussuomalainen sisäministeri. Muistelkaa edellisiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja miettikää mahdollista seuraavaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siksi pitää saada laki, jossa kansanedustaja ja ministeri on syntyperäinen suomalainen, takaisin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ainakin ministerin pitää olla sellainen joka ei äänestyskäyttäytymisellään ole tehnyt selväksi, että maan syntyperäisten turvallisuus ja hyvinvointi ei voisi vähempää kiinnostaa.
Ja muulla käytöksellään tehnyt selväksi, että kyynerpäät ovat terävät ja oma ura, mielellään kansainvälinen edessä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Myös omien juurien ja uskonnon hyväksyminen ei tekisi pahaa. Ei tarvitse ruveta huutamaan rasistia kun joku tuo taustan ja uskonnon esiin.
Jos tarkkoja ollaan niin kyseinen henkilö on paljastanut oman rasistisuuden jo vuosia sitten. Rasismin suomenkielisiä suomalaisia kohtaan. Siksiköhän pitää omat lapsensa erossa suomenkielisistä lapsista.
Hauska tapaus ja vaarallinen, osaa näytellä miellyttävää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä ministerillä pitäisi olla jonkinlainen korkempi koulutus. Ylioppilas ei riitä, vaikka Pekka Haavisto oli.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nasiman koulutus:
Kulttuurituotanto (YAMK): Valmistunut Humanistisesta ammattikorkeakoulusta (Humak) vuosina 2017–2021.
Yhteisöpedagogi (AMK): Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma, Humak vuosina 2010–2013.
Ylioppilas: Töölön yhteiskoulu vuonna 2004.
Ministeriainesta?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Salonkikelvoton!
Näin meitä haukutaan! Yli 600 000 suomalaista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onkohan salonkikelpoinen sampanja crème sosialisti tehnyt itse asiassa mitään muuta kuin ollut nätti nukke, joka on tehnyt juuri niin kuin on käsketty.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nätti nukke?
Pitää mennä optikolle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siskollani on jostain ulkomaanmatkalta tuotu noita-akka nukke. Kun lyö käsiään yhteen se alkaa nauraa käkättään kovalla äänellä. Ja säpistää jalkojaan samalla pirunmoista kyytiä. Jotenkin on yhdennäköisyyttä nukessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jotenkin ällistyttää tuo SDP:n asenne Persuihin? ”Noiden kanssa me ei leikitä”! Touhuhan o nihan kuin pikkulasten keskinäistä riitelyä. Aikuiset ihmiset!
Toki takuulla asioita on erilaisia näkemyksiä, mutta voiko joku olla AINA väärässä, joka asiassa?
Pistää vaan miettimään, tuota SDP:n uutta ulostuloa tuossa maahanmuuttajien asiassa ja vaatimusta lisäleikkauksista?
Miten noissa nyt noin on asenne muuttunut?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Persupelko?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mutta, jos haluaa olla finlandssvensk?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nasima Rasistmyar.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Petteri Orpokin oli sisäministeri Sipilän hallituksessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Meneekö Suomi konkurssiin vaalien jälkeen, kun saadaan ensimmäinen sisäministeri, jonka uskontoa ei saa mainita ennen vaaleja. On hieno nähdä, kuinka Jukka Kopra, Piia Kauma ja muut ryömivät maassa ylitämässä uutta ministeriä, jonka uskontoa ei saa mainita ennen vaaleja. Voihan olla, että EK on myös ryömimässä, kun saadaan orjatyövoimaa rajattomasti. Mauri älä anna piiruakaan periksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oi allah älä työnnä kabulia rattaisiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mikä siinä on rasistista jos kutsuu facebookissa afgaani-muslimia afgaani-muslimksi? Eikö sitten esimerkiksi yhtälailla suomalainen-kristitty tai venäläinen-ortodoksi ole rasistinen nimi? Esimerkiksi Timo Soini on ortodoksi ja oli ulkoministerinä Sipilän hallituksessa, eikö olekin rasistista? Ja aikanaan nyrkkeilijäsuuruus Muhamed Alia haukuttiin mustaksi musulmaaniksi ja taisi olla että peräti n…..i musulmaaniksi?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tiedokso kaikille että Nazima Razmyarin isää voi lähinnä verrata ”Suomen syöjä” Otto Wille Kuusiseen, sosiaalidemokraattiin josta sittemmin kasvoi kovan linjan kommunisti. Hän oli Stalinin luottomies ja kuului ehdottomaan lähipiiriin joista oli ainoa joka selviytyi Stalinin puhdistuksista. Hän ei pannut tikkua ristiin kun oma poikansa joutui vankileirille ja menehtyi siellä virallisesti keuhkotautiin.
Hän johti SKP:ä Moskovasta ja oli Suomen kansandemokraattisen tasavallan presidentti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja vierailee Suomen passilla kotimaassaan, vaikka on pakolaisstatuksella ?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei ole rasismia. Eihän hän nimennyt edes ketään. On vihervassareiden pyhää vihaa perussuomalaisia kohtaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näinhän se on nähtävä. Jos perussuomalaiselta kansanedustajalta tai ministeriltä. Pääsee pieru eduskunnassa, joka on aivan normaalia meille kaikille. Että suolistokaasua purkautuu takaoven kautta. Niin se on vihervasemmiston mielestä varmasti hirveää rasismia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti