Eemelin päivän Hesarin (30.8) kiinnostavin artikkeli tänään on laadittu Pohjois-Koreaan loikanneista amerikkalaisista. Ilmiö ei ole niin erikoinen kuin miltä se tänään vaikuttaa. Loikkarit kun ovat kaukaa Vietnamin sodan ajoilta. Tänään jo kuolleita tapauksia.

Toinen luettava juttu kertoo vuoden 1995 futurologisista kuvista oman aikamme Suomeen mutta ei oikein globalismiin. Ei ne tuon ajan ihmiset todellakaan oikein arvanneet, edes asiantuntijoiksi nimettyinä, miten nopeasti netti ja hybridiyhteiskunta kybermaailmoineen syntyy ja että tietokone älypuhelimeksi ristittynä (miksi ihmeessä edelleen puhelin??) on sitä mitä se tänään voi olla.

Erityisen pieleen meni ennusteet siinä, missä olisi tullut arvioida puhelimen koppeineen katoavan kokonaan ja että nämä uudet laitteet sosiaalisen median kautta yhdistävät koko globaalin maailman. Aika ja paikka katoavat, ei vain tieteinä harrastaen, vaan nyt myös kokemuksenamme. Kaksi vuosikymmentä on sellaisen oivaltamiseen geeneillämme ja sosiaalisen pääoman sekä muistin kautta mahdoton tehtävä. Olemme eksyksissä. Emme ymmärrä edes nyt niitä käsitteitä, joita uusi paradigmainen maailmankuva tieteenä käyttää.

Helsingin Sanomat mietiskelee omaa digiaikaansa siirtymistä ja sen hitautta. Itä-Savo maakuntalehtenä hoiti saman jo 1980-luvulla. Tiedän sen käytännössä kun tuo lehti oli silloin sukuni omituksessa. Se oli saatava myytävään kuntoon. Ei Hesarissa tuolloin digiajasta edes puhuttu. Sitä pelättiin kuin ruttoa ikään. Se oli ja on edelleen hyvin ali-innovatiivinen ja vanhoillinen suurten massojen lehti. Sitä on seurattava voidakseen avata itselleen, missä suuret jälkiomaksujien massat liikkuvat.

Elämme kuitenkin kuilun partaallakin onnellisina. Ikään kuin jatkossa mitään pahaa ei olisikaan tapahtumassa väkiluvun loikattua miljardista kymmeneen miljardiin ja jäitten kadottua navoiltamme. Tyhmyys näyttäisi tiivistyvän, kun väkeä on kymmenkertainen määrä keskenään kommunikoiden ja toisiaan huijaten. Silloinkin kun Hesarin jakama visio oli mukamas oikeaa tietoa eikä valemediaa. Vuoden 1995 visiot osoittavat, miten VAIKEASTI VOI EREHTYÄ JO PARIN VUOSIKYMMENEN AIKANA.

Joku on siinä, visioinnissa, taatusti aina sinua edellä ja heitä on paljon.. miljardeja, ei vain muutama älykkö. Ja he tätä palloa johtavat, et sinä, ei äänesi ja eduskuntasi, vaan kokonaan sinulle tuntematon joukko.. jota et tapaa medioissasi. Et sosiaalisissa etkä epäsosiaalisissa.

Hyvä kuitenkin, että vanha eduskuntatalomme on saatu siistiin kuntoon ja välineet päivitetty. Tosin jo nyt vanhentuneina. Saliin palautetaan alkuperäiset kullatut veistoksetkin (kipsiset originaalit) ja pronssiset kopiot siirretään talossa muualle.

Alkaa siis muistuttaa omaa puutarhaani ja kotiani, työhuonettani. Se on edistystä, jos olisivat veistokset vielä pellavakomposiittia, hajoavaa, ympäristölle turvallista klusteritaidetta. Eivät ole vieläkään lukeneet manifestiani. Lukevat vain terroristien manifesteja. On se omituista joukkoa, jota kansa äänestää edustajikseen. Itsensä oloista ja näköistä. Sitä sopiikin sitten haukkua ja pitää vähä-älyisenä sekä hakien kaikki mahdolliset kuolemansynnit kuvauksiinsa.