On 17 Apr, 2020 0 Comments

Pesen käteni ennen syömistä ja sen jälkeen. Yskäisen kainalooni. Perun käyntini terveyskeskuksessa. En kuulu näihin kiireellisiin tapauksiin. Tosin tutun sairaalan ja terveyskeskuksen paikoitusalueet ammottavat nyt tyhjyyttään Forssassa. Yleensä ne ovat täyteen ahdettuina tähän aikaan. Kadut ovat muutenkin tyhjinä ja saan ajaa yksin pääkatua. Joku kaupoistamme on vielä auki. Uskaltaudun sisään mutta pidätän hengitystäni. On kuin olisin röntgenissä ja minua läpivalaistaisiin.

Kukaan ei vaan kerro koska saan taas hengittää. Alan olla sininen ja uskallan ottaa raitista ilmaa sisääni vasta järvellä, etäällä ihmisistä. Tunnen oloni sielläkin syntiseksi. Rikon varmaan jotain karanteeniini kuuluvaa asetusta. On kamalan paha olo ja sama syyllisyys kulkee mukana, josta tunnistan lapsuuteni koulut ja kiusaajat. Unetkin ovat katkonaisia ja näen painajaisia. Sellaisia joista Forssa nyt ja Häme tunnistetaan, helvetin tulirotkona..

Television takavuosien sarjat ja kotimaiset elokuvat ovat vahvistamassa stand up koomikkoineen ja tyhjälle nauravine kirjailijoineen “koomikkoina”, kuinka elämä on palannut raiteiltaan lapsuuteni ajan ahdistavaan sota-ajan Suomeen. Uutiset ovat samaa toistoa kuolleista ja vaikeasti haudattavista, suojamaskeista ja niiden kaupoistamme. Jos tästä selvitäänkin niin tätä seuraa lama, josta emme selviä. Tai jos selviämmekin niin joku saa meidän helikopterirahamme.

Alan vihata itseäni. Joku esittää kuinka yli 70 -vuotta täyttäneet ja lisäksi virusta joskus kantaneet merkittäisiin hihamerkein. Tähti rinnassa kulkevia on nähty viimeksi toisen maailmansodan kynnyksellä. Se ei ollut hyvä enne tulevalle. Tämä aika kirjataan historiaan tavalla, josta ei voi ylpeillä. Paavi piti sentään pääsiäismessun tyhjille seinille ja se oli rohkaiseva ennustaessaan maailmansotia.

Vastaantulijat vaikuttavat hekin ahdistuneilta ja syyllisen oloisilta, moni vaihtaa katua tai kääntyy kantapäillään. Aggressiivisimmat ja ahdistuksessaan väkivaltaiset täyttävät poliisin säilöt. Ei ole helppoa heilläkään. Mediayhteiskunta on ottanut vallan eikä tule siitä hevin hellittämään. Kun joku saa itselleen pelolla valtaa, se on hunajaa, josta ei hevin luovuta huumeena. Nyt tämä huume on tullut jäädäkseen.

Ei ole elämä nyt Suomessa kohdallaan. Virtuaalisuhteet eivät oikein riitä, jos on parempaakin joskus nähnyt ja maailmaakin kiertänyt, Vantaalta apua hakenut. Ne ajat olivat ja menivät, nyt eletään tätä vanhuksista huolta kantavaa kotiarestin ja vihreää mailia matkaavan 20-luvun painajaista. Edellinen ja vuosisata sitten koettu 20-luku lupaili vanhemmillemme, isovanhemmille, ensimmäisen maailmansodan ja myöhemmin toisen sekä näitä seuranneen kylmän sodan ajan nuoruuden.

Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä, laulettiin jouluna. Joku keksii varmaan maskin joulupukille, jossa on myös happea lisäävät laitteet ja rikastuu. Alkoholiton käsidesi ei hänelle kuitenkaan kelpaa. Joulua ei peruta mutta olympialaisia siirretään. Suomi on edelleen Euroopan Japani, maailman onnellisin kansa. Viisi totista naista kertoo päivän uutiset viiteen eri kertaan ne toistaen.